31.10.2008

Koiranpennut ovat sitten ihania: mammanpieni "liiviö" askartelee..

Olen viimeisen kahden viikon aikana alkanut pikku hiljaa tulla siihen tulokseen, että rakkaalla pienellä koirallani alkaa murrosikä hiljalleen kolkutella..

Lumolla on ollut havaittavissa lievää kuulon alenemaa, esimerkiksi luoksetuloissa ja muissa peruskäskyissä kuten istumisessa ja maahan menossa. Tai ehkä kaikki pyynnöt kuullaan, mutta reaktioaika on väillä aika jäätävän pitkä. Tosin välillä neiti kyllä osaa yllättää ja on kovinkin kuulolla :) Yleensä kun on saanut tarpeeksi riekkua, leikkiä, juosta ja touhuta, niin sitten jaksetaan mammaa jopa vähän kuunnella. Onhan se toki tyhjää parempi :) Kärsivällisyyttä siis...

No, selektiivisen kuulon lisäksi havaittavissa on ollut vähän suurempaa purinaa ja puksuttelua. Hämärässä esimerkiksi roskikset, isot autot, yllättävät tiellä yksinään olevat polkupyörät jne. tuottavat ihmetystä. Tätä nyt on tietenkin ollut havaittavissa aikaisemminkin, mutta nyt on selvästi lisääntynyt. Myös vastaantuleville koirille, tutuille ja tuntemattomille täytyy aina hieman päristä. Lohduttaudun sillä, että tämä on ohimenevää.

Lumolla on myös täysin uusi harrastus, entisöinti. Tai jotain pientä entisöintiä on toki tullut harrastettua ennenkin, silloin tosi pienenä ja viattomana, mutta harrastus alkaa saada vähän uusia mittasuhteita...


Tässä muutamia esimerkkejä:

On nakerreltu tylsyyksissä sängyn jalkaa, jonka kulmikasmuoto on jokseenkin päässyt hieman pyöristymään...



Isännän hyllykön kulmastakin on saatu pala pois...



    



Sitten on tämän päivänen työ, eli ilmeisesti lasikuitutapetti on sen verta old schoolia, että sitä on sitten aloitettu irrottelemaan... Samasta kohtaa oli tosin kulmasta jo aloteltu, mutta tänään, oltuani neljä tuntia pois kotoa, niin oli tämä isompi modifiointi tehty. Kulman olisi vielä saanut aika pienellä vaivalla paikattua ja peitettyä (tai siis Mikko olisi), mutta tässä pääsee sitten ihan tapetin irrotus- ja maalaushommiin... Villi-Joikhun Anskulta olen kyllä kuullut, että neiti Super-Säpinä eli Dixi on maistellut myös tapettia, samoin jompi kumpi tyttöjen veljistä.. Korjaus alotetaan sitten ehkä ensi keväänä. Aikaisemmin ei ehkä kannata :D




Kuulumisia...


Nyt se on vihdoinkin tehty. Tänään, tässä kohtapuoleen emäntä menee ja palauttaa opinnäytetyönsä Laurea-ammattikorkeakouluun. Parin viikon päästä on tulosseminaari ja kypsyysnäyte. Seminaariin esitysmateriaalin valmistaminen tuntuu aika pikku jutulta verrattuna tuohon 48-sivuiseen brandia ja markkinointia koskevaan pläjäykseen. Sitten alkaa armoton työnhakuprosessi. Vaikka tosi mielelläni olisin ja touhuisin vaan koirieni kanssa, mutta siitä ei valitettavasti makseta palkkaa. Eli hakusessa on päivätyö, viikonloput vapaat. Enemmän aikaa koirille ja miehelle!

Neideille kuuluu myös oikein hyvää. Almalle aloitettiin Catrophen-sarja viime viikon perjantaina. Lumo on kasvanut jo isoksi, piiitkäksi paimentytöksi. Korkeutta on about 45cm (ei tarttis pahemmin enää tuota korkeutta kasvaa…) ja painoa Alman kanssa saman verran, muutama sata grammaa alle 15kg. Ovat tietenkin kyllä niiin erinäköisiä, että vaikea uskoa tyttöjen painavan saman verran.

Huomenna juhlistetaan Alma-neidin 16-vuotis synttäreitä. Emäntä on kutsunut Portugeesit kylään, ja tarkoitus on tehdä koirille jotain synttäriherkkua. Sunnuntai-päivä menee sitten Lumo-neidin ensimmäisissä näytelmissä. Eli tänään ja huomenna on tiedossa erinäisiä kauneudenhoitotoimenpiteitä. Toivotaan onnea ja menestystä neidille. Ja vaikka sitä ei tulisi, niin Lumotus on kyllä mammalle kaunein lappalaistyttö. Haussun hauska, kaunis ja ilmeikäs naamiotyttö.

Nyt täytyy alkaa toimimaan, että saa työn palautettua.

23.10.2008

Touhotuksia: Töölön reissu, sunnuntai Luukissa, koirapuistoilua

Viime viikonloppuun mahtui paljon touhua ja tohinaa..

Sain kutsun lauantaiksi ystäväni Sannan luokse Töölööseen syömään ja viettämään tyttöjeniltaa. Päätin ottaa Lumon mukaan reissuun, kun tytöllä muuten oli rankemmasta liikunnasta ns. lepopäivä. Alma puolestaan meni lauantaina isäni luokse yökylään rentoutumaan.

Saatiin Lumon kanssa kyyti Urheilukadulle. Ajattelin kävellä hieman ennen Sannalle menoa, ja neidin haluavan tehdä tarpeensa asfaltin sijaan nurmikolle. Kaupunki on täynnä uusia ja ihmeellisiä hajuja sekä asioita. Ei siinä haistelulta mitään pissaa tehty, mutta haisteltiin aivan vallattoman ihanaa lehtikasaa, ja kappas, neitiä kutsuessani hänellä oli hampaissaan oikein soma ja jäykkä citypupu. Siis kuollut sellainen. Suustani pääsi aika napakka ”IRTI!” ja onneksi saaliista myös irrotettiin saman tein. Ei meillä täällä ”maalla” ole ollut tapana jemmata raatoja lehtikasoihin… No, piti sitten varoa ”suukottelemasta” neidin kanssa sinä iltana, ja emäntää hiukka huolestutti mihin pupu oli menehtynyt, auton alle ei ollut näyttänyt jääneen. No Lumo voi kuitenkin hyvin ja se on pääasia. Kotiin tultiin puolen yön aikaan bussilla. Matka meni mukavasti. Bussissa on vaan tylsää, kun ei saa morjestaa kaikkia kanssamatkustajia, joten tehtiin pieniä kontaktitreenejä matkan aikana ja palkaksi namia. Ihanaa huomata, että Lumo on kyllä tosi pätevä pikku matkalainen julkisissa.

Lumo

Sunnuntaiksi oli sovittu Nooran, Peiqin ja Aidan kanssa ulkoilutreffit. Paikaksi päätettiin Sipoon koirametsän ja ainaisen Pitkäkosken sijaan Luukki. Luukissa on siisti ja valtavan suuri nurmipohjainen koirapuisto. Alkuun menimme puistoon, ja sateen alkaessa päätimme lähteä kävelemään. Käveltiin ehkä reilun kolmen kilometrin mittainen lenkki ”miellyttävässä” sateessa.. Harva on yhtä hullu kuin koiraihmiset, että ulkoilee säässä kuin säässä. Hyvä puoli on se, että sateella saa olla aika rauhakseen. Koirat kulkivat lähes koko matkan vapaana. Että oli tytöillä kivaa! Puolentoista tunnin jälkeen Luukista lähti kolme litimärkää koiruutta ja kaksi emäntää.

Peiqi ja Lumo

Alkaneella viikolla on nautittu syyssäistä sekä läheisellä ulkoilualueella, että koirapuistossa. Almakin lähtee aina hyvillä ilmoilla puistoon hengailemaan. Mummeli onkin ollut melko pirteä, ja hymyssä suin katselin Almiksen toimintaa eräänä iltana kun laitoin tytöille iltapöpskiä. Mummeli pyörähteli, hyppi ja nousi jopa keittiön tasoa vasten. Herkkujen eteenhän Alma teki nuorempana mitä vaan, ja erinäisiä aikoja.. Vanhemmaksi tullessaan kyllästyi nopeammin, ja komensi takaisin, että annahan jo!

 Alma nautiskelee syysauringosta
Lumo on todellinen joka sään koira, ainakin vielä tässä iässä. Vielä ei ole sattunut kohdalle sellaista säätä, jossa neiti ei viihtyisi. Ja hyvä niin. Huomasin tiistai-iltana, että meillä kotona asuu koirien lisäksi myös majava… Yhtä sängyn jalkaa on hieman pyöristetty, samoin yhden hyllykön alimman hyllyn kulmaa jyystetty. Kyseessä on 99,9 % todennäköisyydellä Lumo-majava. Luitahan meillä ei tosiaan ole tarjolla, eikä mitään muitakaan virikkeitä pienille koirille… Ehkä näistä järsityistä huonekaluista selvitään, sängyn jalkoja saa uusia, ja hyllykin on vaan Ikeasta. Sitä paitsi entisöidyt huonekaluthan ovat muotia!
 
Viikonpäästä sunnuntaina on tiedossa Lumo-neidin ensimmäinen näytelmä. Lumo esiintyy numerolla 198. Eilen tuli kirje kotiin. Vähän jänskättää. Onneksi Mikon sisko Maarit on lupautunut esittämään Lumon. Saanpahan ensimmäisellä kerralla katsoa kuinka homma toimii. Seisomista ja ylipäänsä näyttelytreeniä olisi pitänyt tehdä huomattavasti enemmän. Että katsotaan miten menee. Mutta onneksi aikaa näiden asioiden petraamiseen on. Seuraavan kerran mennään todennäköisesti vasta Paimensukuisten Katselmukseen keväällä. Ellei sitten Mikko innostu ajelemaan Turkkuseen tammikuun 2009 lopulla… Katsotaan.

17.10.2008

Pikku-prinsessa kohtasi sammakon ja muita kuulumisia

En oikeastaan tiedä voiko tuota meidän lauman pikku-pärtsyä kutsua luonteensa puolesta prinsessaksi, mutta sellainen hän ainakin emännälle on, oikea silmäterä, rohkea rapa-rinsessa :)

Lumon kanssa on taas touhuiltu tällä viikolla. Aamuihin on mahtunut mukavia ulkoilutuokioita Raappavuoren ja Variston suunnassa. Olemme jo alku syksystä muutamina aamuina sattumalta törmänneet kahteen rouvaan koiriensa (saksanseisoja narttu ja pieni villakoira uros) kanssa. Lumo ja nämä kaksi muuta koiraa ovat sitten tutustuneet ja leikkineet keskenään. Näistä viikoittaisista aamutapaamista on alkanut jo muodostua jonkinmoinen traditio, sillä me olemme Lumon kanssa aina samoihin aikoihin liikenteessä kuin he, ja aamusella ulkoilualueella on mukava liikkua, kun koiria pystyy huolettomammin pitämään vapaana. No, näiden viikkojen aikana olemme tutustuneet myös näiden kahden rouvan kolmeen muuhun ystävään koirineen. Parhaimmillaan nurmikentällä siis pyyhältää kuutisen koiraa. Suomenlapinkoira on edustettuna kaksin verroin kun Lumon lisäksi paikalla on kymmenkuinen uros. On saksanseisojaa, pientä villakoiraa, lyhytkarvaista collieta ja kääpiösnautseri. Kaikki sulassa sovussa keskenään. Lumolla ja tällä rotutoverilla leikki sujuu kuin valssi, ja kivaa on. Emäntäkin saa kunnon herätyksen reilun tunnin mittaisella aamu-ulkoilulla, aina kun viikolla sattuu "pidempiä aamuja".

Tällä viikolla on päästy nauttimaan vuoroin auringosta ja vuoroin sateesta. Alma ei oikein sateesta piittaa, se on pakolliset kuviot ja mahdollisimman nopeasti sisään kiitos. Lumolle taas säällä ei ole väliä, onhan hän ihka aito säänkestävä Suomenlapinkoira. Ja hyvä niin. Eilen illalla satoi ihan kiitettävästi kun lähdimme ulkoilemaan. Lumo yritti metsästää kuonolle tippuvia vesipisaroita, mutta kyllästyi siihen hetken yritettyään. Kävimme koirapuistossa hieman treenailemssa sekä nauttimassa sateesta ja puiston märästä hiekkapohjasta. Lähtiessämme Lumo tapasi ensimmäistä kertaa Saku-sammakon. Voi sitä ihmetystä. Sammakko hyppii, Lumo metsästää, hyppy ja metsästys, kunnes lopulta Lumo ilmeisesti teki lähempää tuttavuutta sammakkoon suullaan. Sammakko jäi paikalleen. Hämärässä ei kunnolla nähnyt, että olisko neiti vahingoittanut sammakkoa. Koska saalis ei selvästikään enää liikkunut, mutta tuoksui aivan mielettömän hyvältä, niin yrittipä Lumo vielä hieraista itseään sammakko-paran päälle... Siinä kuitenkaan onnistumatta.



Tämä on Lumon villikko-ilme. Ilmeestä näkee, että kohta lähtee.. Aika velmun näköinen tyttö, eikö?


13.10.2008

Rauhoittavat signaalit ja konkretiaa luoksetuloon

Taas on uusi viikko vierähtänyt käyntiin, ja emännällä kolmisen viikkoa opinnäytetyön palautukseen. Päätin ilmeisemmin jo aikaa sitten syvällä mieleni sopukoissa, että teen sen loppuun kiireellä ja paineen alaisena. Tätä nyt päivitellään kuitenkin...

Viikonloppuna tuli nautittua ihanista syyssäistä ja käveltyä läheisellä sänkipellolla. Voi sitä pienen koiran iloa ja riemua, kun sai kirmata syksyisessä säässä avaralla pellolla. Isännän ollessa mukana sekä lauantain, että sunnuntain päivälenkillä, teimme Lumolle muutamia hakuja metsässä. Lumo on niin taitava pieni kotieläin!!! Ei puhettakaan, että isäntä olisi jäänyt herkkujensa kanssa löytämättä.

Lauantaina tytöillä, tai lähinnä Lumolla, oli jännää kun istuttiin iltaa ystävien kanssa, ja hurmaava Sampo-Akita oli mukana illan vietossa. Sampo on ystäväni Marikan 4-vuotias Akita uros. Hyvin jäävi ja rauhallinen isomies. Ja Lumo on Samposta aina ihan pähkinöissä! Sampo on NIIIIIIIN ihana. Ilta venyi tietenkin yöhön, Alma-mummo meni normaalisti nukkumaan kymmenen aikaan, mutta Lumo nyt ei tietenkään voinut malttaa. Sunnuntaina olikin sitten aamu-uninen ja ehkä muutenkin hieman väsyneen oloinen koiruus.



Sunnuntaina aloitin lukemaan lainaksi samaani Turid Rugaasin kirjaa, Rauhoittavat Signaalit. Voin suositella kirjaa lämpimästi kaikille, jotka ovat kiinnostuneet koirien elekielestä, ja etenkin rauhoittavista signaaleista, sekä niiden käyttämisestä. Maanantaiaamuna kirja oli luettu loppuun, ja ei kuin havaintoja tekemään. Vaikka osa asioista oli minulle entuudestaan tuttuja, moni sai kuitenkin uutta perspektiiviä. Meillä monilla kun on tapana "inhimillistää" koiria ja niiden käyttäytymistä. Omia koiriani tarkkaillessa olen oppinut yhden päivän aikana ihan mielettömän paljon.

Lumo on erittäin taitava oman kielensä asiantuntija. Tietenkin nuoren koiran vilkkautta ja tekemisiä tulee seurattua jo senkin takia, koska ulkoilemme ja touhuamme paljon päivittäin. Lumo viestittää hyvin paljon rauhoittavilla signaaleilla. Alman taas ollessa ikäneito, ja ymmärrettävästi rauhallisempi, viestintä ei ole välttämättä yhtä selkeää, ja tuntuu, että sitä tapahtuu huomattavasti vähemmän.

Kuitenkin, koska tuon luokse tulon kanssa tulee ajoittain painiskeltua, niin otin käytäntöön muutamia Turid Rugaasin neuvoja. Omasta mielestäni en ole koskaan Lumoa kutsuessani uhkaava, käytän "lirkuttelevaa" ja iloista äänensävyä, enkä ikinä huuda tai raivoa koirilleni. Mutta jossain kuitenkin aina satunnaisesti klikkaa väärin, ehkä elekielessä? Kokeilin kuitenkin tänään metsälenkillä uudenlaisia luokse tuloja. Mihinkään tokokentälle näiden kanssa ei varsinaisesti ole asiaa, mutta jospa se tästä sitten lähtisi. Kyykistyin, kutsuin Lumoa, ja joka kerta kutsuessani käänsin pääni ja katsoin muualle. Lähetin siis Lumolle rauhoittavan signaalin -  olen mukava, ystävällinen ja vaaraton, tule luokseni. Se toimi. Kokeilin useamman kerran, ja joka kerralla neiti juoksi luokseni, sai palkan ja matka jatkui. Täytyy siis selkeästi kiinnittää huomiota omaan kehonkieleen. Kyykistyn kyllä lähes aina koiraa kutsuessa, mutta teen todennäköisesti samalla jotain, mikä vie konkretian kutsulta. Tästä siis täytyy jatkaa. Tietenkin ne ajat, joina mammaa ei välttämättä kuunnella vähäänkään, on auttamatta tulossa.

Rauhoittavista signaaleista innostuneena olen siis vääjäämättä tarkkaillut koiria, omiani sekä muiden. Hyvin antoisaa puuhaa sekä äärettömän mielenkiintoista, ikävää vaan, että monet koiranomistajat ovat hyvinkin ulalla koirien käyttämästä kielestä.. Mutta nyt iltapissalle, ja sen jälkeen purkittamaan tytöille tekemäni palkkanamit.

10.10.2008

Onnistumisen tunteita

Koiran kanssa touhuaminen on kaikkien ajoittaisten vastoinkäymisten vastapainoksi myös äärimmäisen palkitsevaa. Tämän päiväsellä metsälenkillä tuntui taas siltä, että hei meillähän on jonkinlainen yhteys! Tällä en tosiaan tarkoita, ettei meillä Lumon kanssa olisi yhteyttä, se meillä on, mutta täytyy muistaa, että neidillä on myös olemassa ns. omatahto. Eli haastetta koulutuksen suhteen löytyy, mutta onnistumisen tunteita saadaan molemmat onneksi kokea päivittäin. Mitään täydellisiä suorituksia en todellakaan vaadi vielä tässä vaiheessa. Liikkeiden ja osaamisen hionta alkaa sitten kun asiat osataan (jotkut on sitä mieltä, että ne asiat kannattaisi opettaa oikein jo alkuvaiheessa, mutta meillä tehdään sitten enemmän töitä...)  

Luoksetulo toimi tällä kertaa kohtuullisen mukavasti, ajoittain nihkeesti, mutta toimi kuitenkin. Mulla on tapana kutsua neitiä aina silloin tällöin luokse, palkata ja vapauttaa. Lumo kulkikin oikeastaan lähes koko matkan metsäreitillä ja kävelyteillä vapaana. Lumo hallitsee myös vaihtelevasti odota-käskyn, joka siis tarkoittaa sitä, että pysähdytään ja odotetaan emäntää. Usein Lumo myös odottaessaan istahtaa ja katsoo, että tule jo! Koulutuksessa käytän naksutinta, ja palkkaan yleisesti namilla, joskus ja joissakin tilanteissa, kuten luokse tulossa, narupallolla tai patukalla. Tosin jos näköpiirissä on jotain super-mega-kiinnostavaa ja vaikka toiminta vahvistettaisiin naksuttimella, niin se ei vaan aina toimi. Eli pentuaikojen ahmattimaisuus on mennyttä aikaa, ainakin toistaiseksi. 

Paikallaoloa en ole ajatellut vielä edes varsinaisesti opettaa, vaan lisään hiljalleen istumiseen ja maassa olemiseen aikaa ja matkaa. Eli ajatuksena on, että sitten joskus kun asia osataan, niin esim. kun istutaan, istutaan kunnes vapautetaan tai annetaan uusi "käsky". Perusasentoa opetellaan kanssa. Lumolla on sellainen tapa, että jos typy on kontaktissa muhun kun kävellään, jos pysähdyn, niin Lumo aika vakiintuneesti istuu lähes oikeaan kohtaan. Eli liikkeestä ollaan perusasentoa treenitty myös, mutta ilman seuraa tms. käskyä. Eli sana sivulle tulee kun pysähdytään ja istutaan. Luokse tulossa neiti myös monesti tulee, ja istuu suoraan eteen.  Penni ajatuksistani siis koulutuksen suhteen..

Viikkokuulumisia

Taas on viikko vierähtänyt, ja lokakuu laukkaa vuoroin sateisena, vuoroin aurinkoisena eteenpäin.

Viikon aikana ollaan treffattu Raappavuorella Sampo-Akita, sekä Kleinspitz Hippi ja Pomerian Pommi. Koirilla oli hauskaa ja rapa roiskui. Pomerian Pommista tuli tosin Lumon kiusankappale. Neiti kärkkyi ja ehkä hieman provosoi vuoden ikäistä poikaa, joka sitten alistui ja kellahti pörröisellä turkillaan märkään ja saviseen maahan.  Lumo siinä ihmetteli, ei oikein tuntunut ymmärtävän elettä. Siinä tulivat sitten Sampo ja Hippi Pommin apuun, kun pikku-neiti meinasi tämän jyrätä. Tuli Lumosta siis täysin uusi puoli esille. Tosin tuota provokaatiota on saattanut tulla aikaisemminkin esille, mutta nyt selkeästi Pommi oli heikomman oloinen. Koirien kieltä ja käyttäytymistä on mielenkiintoista seurata. Etenkin kun tulee uusia tuttavuuksia, ja ilmassa on pientä testauksen ja kokeellista vallan asettelun makua.

Lumon viisikuispäivää vietettiin viime viikon sunnuntaina Pitkäkoskella. Nautimme kauniista lokakuisesta syyssäästä alkuun koirapuistossa, jossa neiti bongasi taas puiston isoimman kaverin, kultaisennoutajauroksen. Meno oli kerrassaan taas varsin riehakasta, ja puiston ojissa tuli viilennettyä sekä jalkoja että vatsanalusta... Puistossa vietetyn reilu puolituntisen jälkeen Alma-mummeli meni autoon ottamaan kauneusunensa, ja me jatkoimme pienellä kävelylenkillä Pitkäkosken ulkoilumaastoissa. Koirakaverina tällä kertaa oli Espanjan lahja Suomelle, ihanainen Podengomiksi Curro. Kävelyreitti kulki ison pellon reunassa, jossa koirat saivat olla vapaana, voi sitä riemun tunnetta. Kävelyn päätteeksi istahdettiin ulkoilumajalle juomaan kahvit, ja koirat nauttivat rapsutuksista, ja Alma sai tietenkin sen maistiaisensa munkista.

Lumo kerrassaan nauttii ulkoilusta, ja etenkin vapaana juoksemisesta. Muiden koirien kanssa on usein kuin kala vedessä. Yleensä mitä isompi kaveri, sen hauskempaa Lumolla on. Viikolla treffattiin lähipuistossa nuori Rottweiler narttu, jonka kanssa oli sangen hauskaa. Lumo nappasi pienen kepin ja juoksutti rotikkaa ympäri puistoa. (Lumon äidillä, Unnalla, on kotilaumassaan Rottweiler, ja Unnahan on heidän lauman pomo). Emäntää välillä hirvitää kun leikkikavereina on reilusti isompia koiria, mutta tähän asti Lumon koko ja ikä on luonnostaan huomioitu leikeissä. Törmättiin muuten yhtenä aamuna 10 kuiseen Lapinkoirauros Nikkeen Raappavuorilla, ja annettiin lapsosten leikkiä vapaana. Samanrotuisilla leikki rullaa mainiosti lähes aina!

Luokse tulossa on edelleen, ja varmasti vielä jonkun aikaa, välillä enemmän ja toisinaan vähemmän petrattavaa. Koirapuistossa luoksetulotreenit menee yleensä paremmin kuin metsässä, paitsi jos puistossa on mieletön härdelli, niin mamman pitää tarkkailla ja löytää se sopiva hetki, jolloin Lumo on kuulolla. Tällä viikolla neiti testailikin emäntää metsässä, kauas ei lähde, ja katsoo aina mamman liikkeitä sivusilmällä , mutta luokse kutsuessa tulee kohta ja painaa ohi... Ihanaa. Siinä sitten suunnanvaihtoja ja piilosleikkiä hetken verran, narupallolla leikittelyä, pari onnistunutta luokse tuloa ja sitten kiinni.

Hoidellaan tässä aamupuuhat, ja sitten mennään Lumon kanssa nauttimaan sateisesta metsästä. Ja treenimään sitä luoksetuloa




Viehkeä Lumo-neiti


3.10.2008

Syyskuu oli ja meni.. Lokakuu alkoi sateisena

Niin sitä vierähti taas tovi tämänkin päivittämisessä... No, sanotaan vaikka että oli tietoteknisiä ongelmia. Ja niin sanoessani en edes valehtele. Tietokoneiden lisäksi harmia on tuottanut kameran akut, sekä niiden lataaminen. Kuviakaan en siis ole päässyt ottamaan.

Lumo tulee tasan viisi kuukautta 5. lokakuuta. Juhannuksen jälkeisestä pienen pienestä neljä kiloisesta nallenpallerosta on kasvanut hienon hieno reilu 13 kiloinen nuori koiraneiti. Hampaita alettiin vaihtamaan kolmen ja puolen kuukauden iässä, ja nyt mamman silmän mukaan kaikki näyttäisi olevan vaihdettu. Kehitys on ollut huimaa (niin kuin se koiraeläimillä tuppaa olemaan), ja kohti koiran murkkuikää siis matkataan.


 Lumo 8 viikkoa

Syyskuuhun mahtui Helsingin seudun kennelpiirin pentukurssi, jonka oppeja nyt sitten treenaillaan. Tähtäimessä asioiden sisäistäminen niin emännän kuin Lumonkin osalta, ja ilmoittautuminen Toko 1-kurssille.  Jos ensi keväänä pääsisi sitten jatkamaan tottistelua häiriöympäristössä.


Toki syyskuussa oli monta mukavan touhukasta viikonloppuakin. Kuun alusta vierailtiin Lumon kasvattajan, Kennel VIlli-Joikhun Anja-Riitta Hyttisen luona Evitskogissa. Voi sitä riekkumisen riemua kun siskokset Lumo ja Dixi (Villi-Joikhu Super-Säpinä) pistivät menemään. Seurana reilu vuoden ikäinen Dani tyttö (Villi-Joikhu Elegantti). Neljä tuntia vierähti tyttöjen riemua katsellessa. Välillä viilennyttiin pihamaan suihkulähteellä, jonka jälkeen jatkettiin Dixin aloittaman kuopan kaivamista. Kotiin lähti siis onnellisen väsynyt pieni Lumo-koiruus.
 


Lumo Sipoon Koirametsässä syyskuu 2008. Kuva Pasi Jäntti

Kuun aikana käytiin myös Sipoon koirametsässä nauttimassa syyskuun aurinkoista säistä Portugalinvesikoirien Ursan (Parisade Jou), Feran (Tajmadoran Ginger) ja Santoksen (Tajmadoran Santos) kanssa ja Pitkäkosken mahtavan suurissa ja ihanissa koirapuistoissa seurana Suomenlapinkoira nartut Peiqi (Villi-Joikhu Joulunloiste) ja Aida (Villi-Joikhu Yksiainoa) sekä Staffordshirenbullterrieri tyttö Nelly (Jetstaff Unique Girl). Yhtenä sunnuntaina kokoonnuttiin Pitkäkoskelle viiden Paimensukuisen voimin, mukana tietenkin Lumo, sekä Peiqi, Aida ja kaksi Nennikka-kennelin kasvattiurosta Taiga ja Moritz. Siinä riitti haukkua ja touhua, sekä emännillä ihailtavaa viittä samanrotuista katsellessa.


Lumon ja Nellyn leikkiä. Kuva Ari Murtonen

Lokakuun ensimmäisenä keskiviikkona oltiin toistamiseen vierailemassa Espoon pelastuskoirien rauniotreeneissä Oittaalla. Lumo pääsi myös uudemman kerran tutustumaan rauniohakuun muutamien helppojen maalimiesten etsimisen voimin. Lumon mielestä etsiminen on sangen hauskaa puuhaa, ja neiti käyttääkin nenäänsä ihan mukavasti. Etsintäharjoitteita pyritäänkin tekemään leikin varjolla viikoittain, aina kun saadaan isäntä mukaan puuhiin. Toivottavasti päästään jossain vaiheessa ihan virallisestikin mukaan pelastuskoiratoimintaan.