Itsenäisyyspäivän vastaanottoa, reeni- ja muita kuulumisia

Kyllä pelastuskoiraharrastus on huikea harrastus! 

Osallistuimme eilen ensimmäistä kertaa VSPK:n järjestämään Itsenäisyyspäivän vastaanottoon Turussa.  Treenit järjestettiin YIT:n varastoalueella Iso-Heikkilässä. Illan teemana rakennusetsintä. Kuuden paikkeilla sunnuntai-iltana hyppäsimme Lumon kanssa Jennin ja Robinin kyytiin, ja matka kohti Turkua alkoi. Treenaaminen aloitettiin kello 21:00, ja jokaisella ryhmällä oli neljä eri treenialuetta koko yöksi.

Ensimmäinen treenialue oli kylmä, kaksiosainen varastohalli. Lumolla oli kummallakin puolella yksi maalimies. Ensimmäinen treeni meni melkolailla nappiin. Lumo oli kivasti kuulolla, työsti hyvin, vaikka toinen piiloista tuottikin vähän aivopähkinää. Oli tapansa mukaan ohjaajalleen helppolukuinen. Ja ilmaisutkin olivat ihan ok. Toinen alue oli erillinen lämmin toimistorakennus, jossa oli savukone haastetta tuomaan. Koska Lumolla ei ole kokemusta savusta rakennuksessa, niin pyysin koneen "savustamaan" tilaa hiljalleen.  Maalimiehiä pyysin tähän harjoitukseen kolme, ja yhteen piiloista hieman enemmän haastavuutta. Ihan suunnitelman mukaan homma ei edennyt, sillä yksi maalimies oli savukoneen viereisessä kaapissa piilossa, ja oli ystävällisesti omaa olemistaan helpottaakseen yrittänyt pistää savukonetta hiljaisemmalle (siis meitä ennen savukone oli ollutkin mukavan hiljaisella).. Ihan nappiin ei sitten tuo yritys mennyt, vaan maalimies sääti savukoneen varmaan täysille.. Rakennuksen perällä, jossa sijaitsi kaksi maalimiehistä oli suhteellisen sankka savu, jossa ei juuri eteensä nähnyt. Lumo sai pöydän päällä makaavasta maalimiehestä hajun. Yritti tuolin kautta päästä pöydälle, mutta haki tukea toimistotuolista, jossa oli pyörtät alla. Yllättäen ei  oikein onnistunut. Sakea savu yhdistettynä pimeyteen häiritsi Lumoa selkeästi, ja ensimmäistä kertaa pieni koira vietiin sellaisille äärirajoille, että toimintakyky hyytyi. Ei kiinnostanut. Laitettiin huoneeseen valot päälle, ja Jenni näytti Lumolle miten pöydän päälle pääsi, kiipeämällä itse sinne tuolin kautta. Lumo söi palkat. Suunnistettiin savun läpi eteiseen päin, ja matkalla sammutin mokoman härvelin. Lähetin Lumon uudelleen tilaan, mutta Lumo ei ollut lainkaan innokas menemään savuiseen huoneeseen. Maalimiestä käskettiin kutsua koiraa. Melko laimeaa kutsua tarjottiin, ja menin yhdessä Lumon kanssa hakemaan kaapissa olevalta maalimieheltä palkat. Viimeinen maalimies oli eteisen välioven takana. Lumo sai maalimiehestä hajun. Kävi kurkkaamassa oven taakse ja palasi takasin. Annoin uudelleen etsi-käskyn ja Lumo meni maalimiehelle ja ilmaisi.

 

Kylläpä syletti huonosti mennyt treeni, etenkin kun syynä oli joku ulkopuolinen säätö. Parempi olisi ollut, että savukone  olisi sammutettu kokonaan, sillä toiseksi viimeisenä koirakkona savua olisi ollut häiriöksi ihan riittämiin. Murrrr... No, tiedänpä ettei koirastani ole savusukeltajaksi, ja tiedänpähän ensi kerralla vastaavassa tilanteessa pyytää koneen pois päältä.

Toisen ja kolmannen alueen välissä pidettiin tauko. Kolmas alue oli taas kylmä, ensimmäistä aluetta huomattavasti suurempi, kaksikerroksinen varastorakennus. Yläkerta oli täynnä erinäistä puusälää lautalattialla, josta hajut nousivat alakerrasta ylöspäin. Lumolla oli kaksi maalimiestä. Ensimmäinen alakerrassa, joka käytiin suhteellisen suunnitelmallisesti läpi. Ilmavirta kuljetti hajua oviaukkoa kohti, mutta L sai tarkennettua kuitenkin hienosti. Yläkerran maalimiehessä ei mennyt kuin tovi. Neljäs alua oli isompi toimistorakennus, jonka liukkaampi lattia vaikutti olevan useammallekin koiralle haastava. Lumolla ei juuri alaustat tuota ongelmia. Viimeiseltäkin alueelta nostettii kolme maalimiestä ilmaisuineen. Neljästä treenistä kolmeen olen tyytyväinen.

Kaikkinensa oikein mukava treeniyö. Kotiin lähdettiin ajelemaan 06:00 aamulla. Ajokeli on aika kammottava, lunta tuiskusi, autossa oli kolme väsynyttä matkustajaa (joista yksi kuski), hysteriaa, kolme väsynyttä ja onnellista koiraa takakontissa, eikä huoltoaseman kahvikaan piristänyt kuin hetkeksi pahalla maullaan. Unten maille käytiin 9:30, ja tänään olla vietetty ansaittua, löysää lepopäivää.

Rakennusetsintää päästiin treenailemaan jo edellisenä sunnuntaina Tapiolan Kelloseppäkoulun vanhassa asuntolassa. Alkuun otin Lumolle neljä maalimiestä.  Alueena oli parin kerroksen huoneistot. Ensimmäinen maalimies oli haastavin, ja ilmaisu vaikea. Seuraavat meni huomattavasti paremmin ilmaisuineen. Treenin lopuksi otin vielä yhden maalimiehen, ja ennen löytöä etsittiin tyhjää. Tälläkin kertaa ilmaisu meni hienosti. Etsintätyöskentelyssä Lumo on etevä. Rakennukset ovat aina oma juttunsa, hajut liikkuu niin eri tavoin kuin maastossa tai raunioilla, ja tarkentaminen on haastavampaa. 

Viime keskiviikkona käytiin tottistelemassa hallilla. Tehtiin seuraamista, liikkeestä maahan ja välillä hulluteltiin agipuomilla ja tunnelissa. Lenkkiä ollaan tehty tuttuun tapaan, pitkästi, hartaasti ja vapaana. Lumon kolmatta juoksua odotellessa.

Emäntä on myös kerennyt käydä kartturoimassa ensimmäiset pitkät treenit Niipperin suunnalla hälykoirakolle. Sekin meni hyvin, kartalla pysyttiin ainakin lähes.

Murr marr-marraskuisia kuvia ja tunnelmia

Jo vain on marraskuutakin eletty puoleen väliin ja nyt saan aikaiseksi ensimmäisen postauksen... Ilma on ollut hyvinkin marraskuinen, ja pimeyttä on piisannut arkilenkkeilyssä jo tässä vaiheessa ihan kyllästymiseen asti (valitettavasti tätä riittää ainakin seuraavat kolme kuukautta, yök!). Rauniokausi päätettiin kuun alussa oikein syksyisessä säässä: vettä satoi kuin aisaa, jota reipas tuuli vielä mukavasti komppasi. Jokaiselle paikalla olleen treenipoppoon koiralle tehtiin yhden maalimiehen onnistunut motivaatiotreeni, jotta jokaiselle nelijalkaiselle jäisi huutava nälkä raunioille talven ajaksi.  Lumo työsti eri taitavasti maalimiehen, ilmaisi hyvin ja oli pitkälti sitä mieltä, että "eihän tää treeni nyt tässä voinut olla". Kauden palautetta annettiin nyyttärien merkeissä Villa Koirassa istuen ja nauraen. Poskilihakset oikein kipeytyivät hulvattomasta huumorista ja nauramisesta. Iso kiitos kaikille osallisille tästä rauniokaudesta!

Hakutreeneissä oltiin sunnuntaina pienellä porukalla. Lumolle olisi syytä tehdä tylsää ilmaisutreeniä, jotta saataisiin arvittavia toistoja, mutta tälläkin kertaa otin pienen etsinnän. Ennen etsintää "haukuttiin" Jenni, tosin ei kovin vakuuttavasti. Ensimmäinen maalimieskin sai osakseen aika kehnoa ilmaisuhaukkua. Toisella maalimiehellä Lumolla olikin ihan eri moodi ilmaisussa, ja haukku kuulosti lähes siltä miltä sen pitääkin. Seuraavat pari treeniä pyrin tekemään pelkkää ilmaisua, ja toivonmukaan siinä edetään kohtuullisesti, jotta päästään taas etsimään. 

 

Hiekkahepulit

Reenin jälkeen tehtiin Jennin ja Robinin lauman kanssa lenkki Kattilajärven maastoon. Ensin juotiin kahvit ja syötiin keksiä ja suklaata, jonka jälkeen samoiltiin Nuuksion metsissä parisen tuntia. Välillä paistoi aurinko, välillä satoi jotain rännän ja rakeen välimuotoa. Meikä likka pistettiin suunnistamaan  "joltain lammelta miltä lie" takaisin autoille, sillä repustani löytyi kaikki tarvittava: alueen vaelluskartta sekä kompassi. Lisäksi matalan verensokerin aiheuttamaan  stand by-tilaan löytyi metsäreissulle ihan luksusluokan ruisleivät, kenekäs muun kuin "matkanjohtajan" repusta. Niitä sitten kolmin mussutetiin ennen mielenkiintoisten reittivalintojeni kulkemista. Kuulemma mulla on aineksia hälyryhmän harjoittelijaksi reittivalintojeni perusteella. Asiasta puheenollen hakemukseni Espoon hälytysryhmän harjoittelijaksi käsiteltiin viime tiistain kokouksessa, ja minut hyväksyttiin kokelaaksi hälyryhmään. Tiukkaakin tiukempaa treeniä luvassa niin minulle, kuin meille Lumon kanssa, sillä peruskokeen läpäisy kolkuttaa kahta kovemmin. 

Koira-asetelma

Viime viikonloppuna käytiin Jennin, Kattiksen ja Lumon kanssa tutustumassa yhteen paimensukuispoikaan. Tämän jo hieman järkiintyneemmän koiraherran kanssa tehtiin pienoinen lenkki hänen emäntänsä ja Lumon kanssa myös viime tiistaina Petikossa. Lumo, pms-alkuoireinen pikku viirupää, esitteli lenkillä kaikki mahtisettinsä uudelle lenkkikaverilleen vahtihaukusta metsäpäästäisen listimiseen ja suurieleiseen aarteen kantoon sekä siinä kieriskelyyn.. Pientä korvattomuutta tietenkään unohtamatta. Vahtihaukulle periaatteessa on aina syynsä, ja tälläkin kertaa sain luotettavalta taholta informaatiota, he nimittäin kiersivät kyseisen lenkin noin puoli tuntia ennen meitä, että kyseisessä kohdassa jossa Lumon kovin piti huudella, oli kulkenut kukas muu kuin itse viekas kettu. Samaiseen otukseen törmäsimme edellisellä viikolla lähihoodeilla eräänä iltana. Otsalampun päälle laittaessani noin 15 metrin päässä näkyi kiiluva silmäpari... Siinä hetki tuijoteltiin hämmentyneinä kaikki kolme toisiamme, kunnes tämä tunnistamaton silmäpari katosi vähin äänin pimeyteen. Kieltämättä emännän sydän löi ehkä muutaman ylimääräisen lyönnin, ja Lumo kommentoi tapahtunutta tuijottelijan lähdettyä.

Järjen riemuvoitto ja järkevyys

Posti toi Käpälämäestä Pumpasen veri-, virtsa- ja ulostenäytteentulokset. Kaikki niin kuin pitääkin. Uloste parasiittien osalta negatiivinen, samoin F-parasiitit: ei madon munia/ookystia. Näin ollen Isospora Caniskin on taltutettu, ja sen perusteella voidaan olettaa, että Lumolla on normaalisti toimiva immuunivaste.

Tänä ja ensi viikonloppuna jäänee hakutreenit väliin. Viikon päästä mennään lauantaina katsomaan Lumon isän, Filiokus Kipinän, luonnetesti. Sunnuntaina emäntä on avustamassa luonnetestissä. Päivittelen Lumon isän tuloksen tännekin. Onhan se hyvin mielenkiintoista.

 

Treeni- ja terveyspäivitystä

Jo vain on taas aikaa vierähtänyt ja blogipäivitys vähän tupannut jäämään...

Mitäpä meidän elämään. Sitä perussettiä: treenejä, lenkkejä ja peruspuuhastelua. Emäntä suoritti hyväksytysti Kasvattajan peruskurssin lokakuun puolivälin tienoolla, ja heti seuraava viikonloppu vietettiin Vapepan Etsintä-kurssilla Lohjalla. Tähän viimeisempään kiteytyy aika pitkälti koko pelastuskoiratoiminta, eli vapaaehtoistyöhön. Tässä pikku hiljaa tungetaan oikeaa jalkaa Espoon Pelastuskoirien hälytysryhmän oven väliin, josko huolisivat yhden innokkaan riveihinsä vaikka kartturikokelaan pestiin näin alkuun. Siinä samalla kun "kouluttaudun" itse kohti päämäärää, koulutan toki myös Lumoa ja meitä koirakkona kohti hälytyskelpoisuutta.

Virallinen hakutreenikausi saatettiin päätökseen viikko sitten perjantai-iltana Nuuksion suunnalla palautekeskustelun kera. Pienoinen treenikin pidettiin ennen palautetta. Meillä aiheena Lumolla reagointi ja ohjaajalla koiranluku. Hyvinhän se meni. Tällä kertaa Lumo työskenteli liinassa, tovin liina perässä ilman ohjaajaakin, kun tämä sattumalta pannutti oikein hienosti pöpelikköön. Ilmaisut oli kohtuulliset, parempaakin haukku-hauta on kyllä kuultu. Ensimmäisellä maalimiehellä Lumo vähän käpälöi maalimiestä (taisi olla ensimmäinen kerta, hyi soikoon). Törkykäytös saattoi johtui kytkettynä työskentelystä, joka saattoi kuumetaa koiraa. Sitä siis täytynee harjoitella lisää.

Maastokoulutuksen palautteesta lyhyesti:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: ilmaisun vahvistaminen ja parantaminen, kestävyyden rakentaminen, pettämätön maalimiesmotivaatio (maalimiestä ei jätetä), hallinta, hallinta ja yön allahallinta sekä yhteistyön parantaminen!

Ohjaajalla työn alla: etsintäsuunnitelma, suunnistus

Jenni ystävällisesti kommentoi, että Lumon ja mun asioita on puitu tuhannen kertaa, ja puidaan vastaisuudessa (ai miten niin mä olen jotenkin analyyttinen???), joten hänen kommenttinsa oli "Lumo on hyvä koira".

Hakutreenit jatkuvat omatoimiryhmässä talven ajan. Ensi kaudella aikomus on pyrkiä raunioilla Jennin apukouluttajaksi (tunnustaudun hänen opetuslapsekseen) ja maastoryhmän suhteen mulla on selkät kouluttajatoiveet.

Raunioilla kausi päättyy ensi keskiviikkona. Yllättäen pienimuotoisen treenin ja palautekeskustelun kera. Muutoin raunioilla ollaan treenailtu ihan normaaliin tapaan, joka keskiviikko. Puoliumppareihin ollaan edistytty, toki siis avopiiloja ja tunkeutumista (jossa Lumo-lapinkoiran luikero on ihan haka!) näin pääasiassa. Ilmaisu on parempi raunioilla kuin maastossa, mutta raunioillakin tarvinnee vielä vahvistusta. Pistetääs tähän nyt rauniopalautteestakin lyhyesti etukäteen:

Tavoite: Kohti peruskoetta kaudella 2011

Työn alla: Ilmaisun saaminen varmaksi toiminnoksi, hallinta, hallinta ja hallinta, yhteistyön ja ohjattavuuden parantaminen, umpipiilojen työstäminen ja ilmaisu. 

Tänään olimme Pumpasen likan kanssa Espyn jäsentenvälisissä, leikkimielisissä kilpailuissa, mukana. Mukava ja ei-niin-totinen-päivä. Raunioetsinnän lisäksi oli esine-etsintä- sekä hallittavuusrasti. Kommenttina, että hallittavuushan on tottiskentällä ihan jees kantimissa, mutta kun sitä samaista hallittavuutta pitäisi "hallita" myös raunioilla ja maastossa, niin voihan... No, sitä me työstämme. Parempi erinomainen motivaatio ja huono hallinta, sillä hallintaa on käytännössä helpompi työstää ja parantaa kuin olematonta motivaatiota. Mä sain "testaajalta" plussakomentin koiran lukutaidostani. Osasin kerrankin pitää suuren suuni kiinni oikeaan aikaan.

Ja mitä meinasikaan unohtua! Ihan omaksi huvikseni, ja turhaksi rahan menoksi, käytin Lumon virallisessa sydänkuuntelussa, jossa Lumolaisen sydän todettiin terveeksi. Samalla reissulla kiikutin taas kolmen päivän ulostenäytteet, pissanäytteen sekä otatin perusverikokeen. Pissa ok, samoin veriarvot normaalit. Minulla on näiden tietojen perusteella ihan terve koira. Ja gaginäytettä loisten osalta odotellaan varmaan viikon parin sisään.

"Chillin' on Sunday"
 

"Kaiken näköstä": puuhaa, hommaa ja horinoita

Päivitellääs taas hieman kuulumisia.

Hakutreenit ovat nyt parina viikkona jääneet väliin, lähinnä ohjaajaa koskevista syistä. Tänään jäänee myös ohjatut tottistreenitkin väliin, sillä emäntä on edelleen flunssassa, eikä monen tunnin seisoskelu ulkona oikein tunnu hyvältä idealta..  Flunssasta huolimatta täytynee lenkkeillä, joten mielummin sitten ulkoillaan kuin tehdään pieni treeni ja Lumo istuu loppuajan autossa... Eli annetaan lenkkeilylle se, mitä annettavissa on. 

Viime viikolla treenailtiin kyllä tottista, ja treenit menivät oikein mukavasti. Perussettiä: seuraamista, jättävistä liikkeistä istuminen, luoksetuloa. Keskiviikkona oltiin raunioilla, ja treenin teemana oli kestävyyden rakentaminen. Eli iso etsintäalue, jolla vain kaksi maalimiestä, ja nämäkin yksitellen. Lumo pysyi suhteellisen hyvin hallinnassa radalle tullessa. Seuraamisessa ja ensimmäisen ja toisen maalimiehen välissä ammuttiin. Tyypillisesti Lumo ohjautuu hyvin, silloin kun ei ole hajulla. Neiti on raunioilla kuin kotonaan, liikkuu ketterästi ja helposti kasoilla ja nenä auki, niin kuin asiaan kuuluukin. Ohjaaja tuntuu vaan töpeksivän kerta toisensa jälkeen. Ohjaa koiraansa, mutta valitsee itselleen sellaiset kulkureitit, että perässä pysyminen tuottaa pienoista haastetta, ja lopputulos on se, että hukkaa koiransa... Lumolla oli ensimmäinen maalimies roskiksessa, jonka kansi oli aavistuksen raollaan. Eli käytännössä lähes umpipiilo. Sinällään en voi kouluttajaa moittia, sillä piiloista en tainnut kommentoida mitään.. Lumo työsti roskista hienosti, raapi, hyppäsi sen päälle, kunnes lopulta ryhtyi haukkumaan kun ei päässyt lähemmäksi maalimiestä. Yritystä kyllä oli. Siitä jatkettiin taas "tyhjän etsimistä". Lumo liikkui edelleen hienosti, ohjautui hyvin ja vaikka kerran pari kävi kasalla, joka ei kuulunut etsintäalueeseemme (tai kopin edessä olevan pöydän päällä haistelemassa muita ohjaajia), tuli kutsusta kuitenkin takaisin. Ala- ja yläkasa etsittyämme lähetin Lumon laukauksen kera ylätalolle. Laukaukset Lumo kyllä kuulee, mutta niillä ei onneksi ole paineistavaa  tai laskevaa vaikutusta koiran toimintakykyä ajatellen. Oitis lähestyksen jälkeen alkoi kuulumaan ilmaisuhaukkua. Maalimies oli puuritilöistä tehdyssä "karsinassa", jossa laitojen korkeus on reilun metrin. Jostain kumman syystä Lumolainen istui tuolla karsinassa maalimiehen kaverina, haukkumassa. Pieni koira oli vauhdissa hypännyt karsinan laidalle ja kammennut itsensä maalimiehen luokse. Palkkauksen jälkeen tehtiin sitten vielä nostoharjoitus. Pätevä likka tuo Lumolainen!

Neiti lokakuu

Emäntä on tosiaan ollut pahenevassa räkätaudissa viime perjantaista lähtien. Lenkkiä kyllä ollaan tehty, tosin emännän osalta hitaalla temmolla. Aida tuli meille lauantaina hoitoon kymmenen päivän ajaksi, joten tytöt ovat saaneet riekkua keskenään ja olla pääosin lenkit vapaana. Eilen käytiin Hauklammen ympärillä metsissä lenkillä, Apiliini kävi kastautumassa Myllyjärvessä ja likat riekkuivat ja puuhastelivat pitkin metsiä. Hetken aikaa oltiin Mikon kanssa vähän ulalla meidän sijainnista, mutta onneksi repussa kulki mukana Nuuksio-Luukkaan vaelluskartta ja kompassi.. Ei muuta kuin kompassista suunta etelään päin, ja jossain vaiheessa ryhdyttiin sitten tarkentamaan kartalta sijaintiamme. Suunnistuskartta kun olisi vaelluskarttaan nähden melko miellyttävän tarkka.. Loppu hyvin kaikki hyvin. Löydettiin takaisin autolle. Kotona rötkötti sitten kaksi suhteellisen onnellista ja väsynyttä lappalaislikkaa massut pulleana.

Viikko sitten sunnuntaina käytiin Pitkäkoskella lenkillä Kurun (Liehkun Korvenkaiku) ja Kurun lauman uuden tulokkaan Haltin (Kajaskiven Härmä) kanssa. Halti saattoi hieman nostattaa erään pentukuumetta... Kyseinen pentue olisi ollut melko mieluinen, jos nyt olisi ollut pennun hankinta ajankohtaista, eikä mitään "erityisiä" ajatuksia esim. Lumon suhteen. Lumolainen leikki pitkälti Kurun kanssa. Haltin kanssa puuhasteli hieman, ja oli tapansa mukaan kärsivällinen pennun kanssa. 

Muutama räpsykin tuli otettua:

Melko "ällö" paimensukuispojanpallero 

Lisää "ällötystä"

 

Lumo haastaa Kurua leikkiin

   

Pystypainia ála Lumo ja Kuru

No jo vain on hymyt herkässä!

 Noin niin kuin emännän puolesta alkaisi olemaan pennun paikka hiljalleen vapaana tässä taloudessa.. Tokihan tuon Puumbasteriinan kanssa hommaa piisaa, ja paljon, ja pentu + aktiivi-ikäinen, vaiheessa oleva harrastuskoira, tuo omat haasteensa arkeen. Yksi suunnitteilla oleva porokoirapentuekin olisi melko maukas. Pentueen emä on aivan ihastuttava, virrakas, aina hyväntuulinen ja kaikin puolin pätevä, pieni musta porokoira, jonka jälkikasvu kyllä kelpaisi harrastuskaveriksi. Vaikeita valintoja elämä täynnä, tietenkin oman koiran pentu olisi jotain hyvin spesiaalia, mutta kun tuo urostarjonta... Kaikkea ei voi saada,  sehän on selvä, että jostain joutuu sitten mitä luultavammin tinkimään.. Ajatuksena on ollut, että Lumon kohdalla pyrittäisiin ns. pentueeseen, joka soveltuisi erityisesti harrastaviin koteihin. Ja toivomus tietenkin on, että mikäli pennun tuhinasta ja tuoksusta joskus päästään nauttimaan, niin  pennut löytäisivät aktiiviset, osaavat ja harrastavat kodit. Tavoitteellisuus ei ole niinkään tärkeää, vaan se, että koiran kanssa tehdään ja puuhataan.  J.A.U Yrjölää lainaten:  "sellainen koira on onnellinen, jonka omistaja on kiinnostunut koiransa älyllisistä lahjoista ja toimintakyvystä". No, onhan tässä vielä tovi aikaa pohtia. Ensi viikonloppuna menen ihan huvin ja tiedon saannin vuoksi Kasvattajan peruskurssille, ei sillä, että yhtään pentuetta tulisin elämäni aikana kasvattamaan, mutta silkasta mielenkiinnosta ajattelin käydä.

Jatketaan reenimistä, lenkkeillään, puuhastellaan ja aika näyttää mitä tuleman pitää.

Taas on ollut superisti hyperii!

Sihteeri pahoittelee laiskanlaista päivittämistä viime aikoina. Ei vaan ole kerennyt, mukamas.

Raunioitumista on treenattu tuttuun tapaan keskiviikkoisin. Treenien teemoina on ollut lähekkäin olevat maalimiehet, tarkennus sekä ilmaisu. Lumo on taitava tyttö työstämään hajuja, ja lähekkäinkään olevat maalimiehet eivät tuota liiemmin päänvaivaa. Tarkennusta on treenattu myös maalimiehen ollessa kaivossa, ihan tikkaiden yläpäässä, ritilä kaivon päällä, maalimies muuriseinän välissä, ritilä esteenä. Lumo pyrkii hienosti kaivautumaan lähelle maalimiestä, toki puuritilästä läpi pääseminen saattaa olla hieman hankalaa pätevällekin koiralle.. 

Kokeilin myös muovista putkea, sukellusvene-nimistä piiloa tässä yhtenä kertana. Piilo jätettiin avopiiloksi, sillä umpipiiloja en ahneuksissani halua vielä yrittää, ennen kuin ilmaisu on hyvä ja varma. No, kaikki ei mene aina suunnitelmien mukaan. Sää oli tyyni, maalimiehn haju liikkui putken umpinaiseen päähän, ja Lumo sitten reippaana tyttönä ilmaisi piilon umpipiilona. Raapi putken päätyä, kävi haistamassa (tunkemassa pientä päätään) putken päällä olevasta pienestä tötsästä ja haukahteli sinnekin. Palasi kuitenkin umpinaiseen päähän haukkumaan. Taitava. 

Ilmaisutreeni raunioilla meni oikein passelisti. Edellis sunnuntain hakumetsässä tehty ilmaisutreeni ei oikein ottanut onkeensa, joten ohjaaja oli vähän hermona, että syteen menee koko treeni. Mutta ei mennyt, ei. Kouluttajamme Virpi oli sitä mieltä, että miksi tehdä koiralle treeni, jossa se voi epäonnistua. Niinpä annoin hänen kouluttaa minua ja koiraani. Sen sijaan, että olisimme ottaneet vain yhden maalimiehen ja yhden paikan, jonne lähetän koiran etsimään, teimme pienen etsinnän helpoilla piiloilla. Ensimmäisen oli tarkoitus palkkaa koira suoraan sen tullessa piilolla, mutta Lumo nappasi toisen maalimiehen ja haukahtikin tälle heti. Toinen palkkasi sitten suoraan, kolmas odotti muutaman haukunsarjan ja neljäs antoi haukkua pidemmän sarjan. Tosin viimeisellä maalimiehellä Lumo olisi varmaan haukkunut pidempäänkin, sen verran tehokkaasti komensi menemään. Ohjaaja olikin näissä tämän viikon treneissä suhteellisen ohjattavissa. Kunnon urpo tumpelo ääliö, mutta sellaista se välillä on.

Hallinta on tuottanut taas haasteita raunioilla ja haussa, ehken saisi vedota, mutta vetoampa kuitenkin siihen, että neidin käytöksestä päätellen juoksua tehdään. Korvat ovat välillä koristeena, toisinaan taas niillä on ihan kuulollakin oleva toiminto.. No, hiljaa hyvä tulee, vaikkei aina malttaisi odottaa..

Ohjatut tottistreenit alkoivat pari viikkoa sitten. Perusjuttuja on treenattu. Ongelmia on vähän siellä sun täällä, mutta Lumolla on ollut ihmeen hyvä vire ja tekemisen meininki. Berran ketukarva-narulelu on oikein oiva saalispalkka, ja palkkausta olenkin vaihdellut namista leluun ja päin vastoin. Lelusta Lumo tuppaa vaan kuumumaan välillä vähän liiaksi. Mutta pysypäähän hereillä.

Pari viikkoa sitten oltiin Espyn leirillä Inkoossa lauantaista sunnuntaihin. Huone jaettiin Jonnan ja Arttu-airiksen kanssa. Leirillä treenattiin lauantaina ja sunnuntaina hakua UPK:n Heli Viertokankaan ohjeistamana. Kiitos Helille uusista näkemyksistä ja vinkeistä! Helin laumassa on itseasiassa Lumon isän puolelta isän emän emä Nutukas Zorra eli Ketta. Ketta-rouva oli sunnuntaina mukana matkassa, ja sain tutustua tähän kovin viehättävään vanhaan rouvaan. Jotain tuttua näköä kieltämättä Ketassa on. Lauantai-iltana meille oli järjestetty perinteistä iltaohjelmaa: tuttujen laulujen uudelleen sanoittamista pelastukoira-aiheisiksi, pantomiimi arvoituspeliä harrastukseen liittyvistä asioista ja illan kruunasi "hälytys". Meidät jaettiin useampaan ryhmään, ja jokaisessa ryhmässä oli sitten tietenkin etsintäkoira ohjaajineen. Meidän ryhmässä minä ja Lumo olimme koirakkona ja kartturina Valtteri. Homma eteni ihan hienosti, kartturi ja koiraohjaaja löysivät eksymättä alueelle, Lumo oli hommissa ja sai hienosti maalimiehestä hajun. Pimeää kun oli, niin en tietenkään sattumalta nähnyt onko koira maalimiehellä vaiko ei. Ja kun suu on suuri, niin kerkesin tietty kutsumaan Lumoa. Lumolla meni ehkä aavistuksen pasmat sekaisin, mutta ei jättänyt löytämäänsä Robinia, vaan haukahti hyvin epävarmasti. Haukkuja tuli kuitenkin useampi, joten tiesin, että ihminenhän siellä.

Hakua on leirin jälkeen keretty treenaamaan hyvin pienellä kokoonpanolla kerran. Aiheena oli ilmaisu, joka meidän osalta meni vähän mönkään. Jenni kyseli, että mitä mä oon Lumolle tehnyt... Hmmm... En tietääkseni mitään. Pientä takapakkia, jonka eräs otti tapojensa mukaan hieman raskaasti. No, sunnuntaina sitten uutta utua putkeen ja paremmalla onnistumisella.

Lenkkeilty on Aidan kanssa säännöllisesti. Juuri tällä hetkellä Apiliini on meillä hoidossa, ja palailee ensi lauantaina sitten pidemmälle hoitovisiitille, kun Noora lähtee veljensä häihin Argentiinaan. Justua ja Sofiaa on nähty pari kertaa. Viime sunnuntaina suunnisteltiin kolme tuntia Petikon metsissä. Fire ja Bonzo koiriakin on nähty. Lumo on oikein elementissään nuorten ja pöljien uroksien kanssa. Järjettömiä juoksuhepuleita, painia, Justuksen kanssa vetoleikkejä ja kaikkiaan melko päätöntä menoa. Mutta sehän on elämää sellainen. Fyssarillakin käytiin torstaina ja mitenkään erityisen jumissa Lumo ei kuitenkaan ollut. Pitkä selkälihas vähän jumissa, samoin rinta- ja kaularangan liitoskohta, mutta kudokset vastasivat nopeasti käsittelyyn ja Lumo suorastaan nautti silmät puoliummessa.

Lähetys

Lumo luopuu

Isoisomummu Ketta (Nutukas Zorra)

Tyyriin näköisenä

Lumo ja Justus kivellä

Puumbaster The Treenihirmu

Pienoista reenipäivitystä pitkästä aikaa. 

Pari viikkoa sitten hakuiltiin. Lyötiin hynttyyt yhteen pari Espyläisen, pari UPK:laisen ja yhden pk-puolen harrastajan voimin. Tuloksena kovin lappalaiskoirapainotteiset treenit, yksi narttu eli Lumo ja kolme urosta: Justus, Viima ja Myry, sekä tolleri Cava ja pari saksanpameinninta. Saatiin melko passelit treenit aikaiseksi, ja nähtiin erilaisia koiria, erilaisia työskentelytapoja ja erilaisia ilmaisuja. Lumolle otin kolme maalimiestä, jotka työsti hyvin. Eka ilmaisu oli vähän "kankea", toisella parani ja kolmannella ilmaistiinkin jo mainiosti. Eli ilmaisupainotteista etsintätreeniä, kiitos. Viime viikonlopun hakuilut jäivät väliin, sillä emäntä koulutti itseään SPR:n EA1-kurssilla ja puolet meidän hakuryhmästä oli SPeKL:n ryhmäkatselmuksessa.

Raunioiduttu on myös. Toissa viikolla treenattiin hajuerottelua. Pari maalimiestä piiloissa, joita ympäröi useampi ihminen. Ideanan siis, että koira oppii tarkentamaan ja erottelemaan hajuja. Ensimmäinen maalimies meni "oppikirjan mukaisesti", toisen maalimiehen haju nousi suoraan "häiriönä" olevan ihmisen luokse tuottaen pientä aivopähkinää lapinkoiralle. Hyvin Lumo kuitenkin ongelman ratkaisi, ja ilmaisi hienosti alhaalla olevan maalimiehen .Tämän viikon keskiviikkona tehtiin ratavaihto Hepekon kanssa, ja raunioiden sijaan treenattiin rakennusetsintää. Rakennuksessa etsiminen on ihan oma taiteenlajinsa: hajut liikkuvat hyvin eri tavoin kuin raunioilla tai maastossa. Lumo sai hienosti hajun kustakin kolmesta maalimiehestä, mutta joutui tekemään kovasti töitä ja pähkäilemään, ennen kuin osui oikeaan. Rakennusetsintää siis lisää, kiitos. 

Tänään vietettiin puuhakasta SPeKL:n rauniopäivää Suamen Turus. Päivä alkoi 9:30 ja päättyi 17:30 sisältäen kolme eri rastia jaetuissa ryhmissä, sekä yhteisen miljöbanan treenin lopuksi. Meidän ryhmän ensimmäinen rasti oli tarkennustreeni, josta Lumo suoriutui mielestäni mainiosti. Toinen rasti oli perinteistä raunioetsintää, jossa Lumolla oli kolme maalimiestä. Piilot olivat helppoja, ilmaisut eivät vakuuttaneet kouluttajaa, mutta ohjaajan mielestä keskeneräiselle koiralle kovin passelit ilmaisut. Rauniotyöskentely ja hajujen työstäminen itsessään menivät  oikein hienosti. Kolmas rasti oli käsittelyä: pitkän piiiitkä maanalaninen putki, jonka koira ja ohjaaja suorittivat yhdessä, muuritelineen kiipeäminen, nostovaljaissa kantaminen, jonka jälkeen koira pääsi etsimään yhden maalimiehen. Kouluttaja kysyi toistamiseen, että työskenteleekö koirani aina "noin rauhallisesti".. Lumo työstää hajut häröilemättä liiaksi, tarkasti ja rauhallisesti. Ehkä aikainen aamu, automatka, uusi ympäristö jne. toivat pienen lisärauhallisuuden Lumoon.  Mielestäni tietyntyyppinen rauhallisuus ei liene pelastuskoiralla huono ominaisuus. Lumon pää ja hermot kestivät päivän rasituksen paremmin kuin hyvin. Rastien lopuksi suoritettiin yhdessä miljöbana, jossa kaikki koirakot olivat yhtäaikaa radalla. Häiriöäänenä oli hälytysajoneuvon tyyppinen sireeni ja savuhäiriö oli erillisen rekka-auton tuottamaa vesihöyryä. Koirien piti mennä l:n muotoinen lyhyehkö putki vapaana. Lumo ja Jennin Kattis suorittivat tehtävän rintarinnan. Putken jälkeen ohjaajien piti kulkea koiriensa kanssa rauniokasan yli vedetyn eristysnauhan mukaisesti, jonka jälkeen koirakot kokoontuivat yhden kasan päälle. Sen jälkeen jokainen koirakko suoritti "koirakkotreeninä" samaisen pitkän piiiitkän putken, kuin käsittelyrastissa. Tällä kertaa putki oli pimeyden lisäksi täynnä lämpimän kosteaa vesihöyryä. Putken jälkeen koira lähetettiin etsimään yksi, helpossa piilossa oleva, maalimies. Täytynee sanoa, että pimeä ja pitkä putki täynnä hiostavan kuumaa vesihöyryä koitteli enemmän ohjaajan kuin koiran hermorakennetta. Lumolle putki vesihöyryineen oli piece of cake. Jenni ja Katla olivat meitä edeltävä koirakko, ja Jenni oli juuri päässyt putkesta ulos, kun Puumbaster paineli perässä Kattis ja Lumo olivat kuulemani mukaan "läimineet tassua" ja fiilistelleet jänniä juttuja, ja sitä, että olisivat mielellään yhteistuumin hoitaneet viimeisen maalimiehen.. Emäntä konttasi ja konttasi hiki päässä, kunnes vihdoin alkoi näkymään valoa tunnelin päässä. Tietenkin otsalamppuni oli autossa, repun sivutaskussa, mutta mitäpä sillä, ei se valo olisi pahemmin auttanut höyrystä täynnä olevan pimeän putken läpi ryömimistä. Hengissä kuitenkin selvittiin. Päivä oli kaikkiaan antoisa. Koiralle ei ehkä nenätyöskentelyn kannalta kovin haastava päivä, mutta suurin osa asioista oli uutta ja ihmeellistä. Lumo jaksoi hienosti, vaikka välillä autosta hakiessani oli kuin nukkuneen rukous. Tosin olemus muuttui, kun autosta hypättiin ulos. 

Huomenna meillä vietetään vapaapäivää. Käydään lenkillä, jonka emäntä ottaa suunnistustreenin kannalta ja chillataan. Ensi keskiviikkona raunioidutaan, teemana lähekkäin olevat maalimiehet. Viikonloppuna on tiedossa Espy-leiri, eli hakua ja tottista. Melko puuhakasta täytyy myöntää.

Puumbaster maa-ampiaispesällä

Meidän Lumo-Puumbaster teki sitten aamulenkillä tuttavuutta maa-ampiaispesän kanssa Pitkäkoskella. Ainakin yksi, todennäköisesti useampikin pistos. Leuan alus turvoksissa, ja kyljestä löytyi vaeltelemasta yksi tokkurainen amppari. Tietenkään mulla ei ollut kyytabletteja mukana, kuten yleensä on. No, tätä päivää oli jollain tapaa osattu kyllä jo odottaa, sen verran mielenkiinnolla noita pörriäsiä aina napsii...  Pöljä eläin.

Lumo käveli kyllä itse autolle, kirputti kylkeään ja lipoi huuliaan. Vähän oli ehkä meno hyytynyt noin niin kuin  verrattuna alkulenkkiin, ja ennen maa-ampiaispesässä vierailua... Oltiin tietenkin tapahtumahetkellä jossain kävelyteiden välisessä metsikössä, kotiin päin kyllä suuntaamassa, mutta ei täysin kartalla mistä olisi nopein reitti autolle. Matkan varrella kävi vielä toistakin pesää härkkimässä, pöljä. Automatkalla sitten soittelin eläinlääkäriin ja kyselin kyytablettejen annostuksen, ja että onko niistä enää puoli tuntia tapahtuneesta hyötyä. Kotona annoin sitten 1,5 tablettia, ja oon hippusen neurootikko-hysteerikko koiranomistajana käynyt kutsumassa, vetämässä neitiä aina aika-ajoin sängyn alta näytille. Juottanut broilerin keitinvettä ja tarjoillut palkkanameiksi keitettyä broiskun sisäfilettä. Nyt on kovin veto veks. Tais jäädä illaksi suunniteltu tottistreeni ehkä väliin.. No, kohta mennää päivälenkille, ja katsellaan samalla vointia (joka monesti kohenee, kun kotoa poistuu...).

Haukkuva hakukone ja kartanlukutaidottomuutta

Jo vain on taas treenattu. Hakumetsissä hikoiltu. No, tänään onneksi oli suhteellisen viileää yöllisen sateen jäljiltä. Häiriöitäkin riitti, nimittäin kaikenmoisia marjastajia ja sienestäjiä näytti olevan liikkellä enemmän kuin tarpeisiin. 

Viime viikon sunnuntaina emäntä opetteli kartan käyttöä olemalla Jennin ja Katlan "kartturina", ja siinä sivussa oli tarkoitus opetella "lukemaan" Kattista. No, helpommin sanottu kuin tehty, kumpikin. Toinen olisi saattanut vielä mennä, mutta kumpikin yhdessä. Ja Jennin K kun on vielä niin kovin hidas koira... Selvisin kuitenkin melko kunnialla. Lumolle otettiin vastaavasti suunnilleen sama, osittain tallattu alue, mikä Katlallakin oli ollut. Pari maalimiestä ja partiointina, niin kuin meillä yleensäkin. Ennen etsimään menoa otettiin luoksepäästävyys ja paikallaolo. Luoksepäästävyydessä olimme lähinnä häiriönä Cava-tollerille. Lumo sattui saamaan hajun Cavalle piiloon menneestä maalimiehestä, ja oli sitten melkoisen virittynyt päästessään hommiin omalla vuorollaan. Kyseinen kaistale ei kuulunut meidän etsintäalueeseen, mutta Lumolla oli niin vahva hajumielikuva, joka neidin oli pakko käydä tarkistamassa. 

Monen muun asian lisäksi, meidän tulee treenata hallintaa etsinnän aikana (sen taisi osoittaa toissaviikkoinen rauniotreenikin). Eli luoksekutsu tai pysäyttäminen kesken etsinnän. Eka pysäytys meni ihan pipariksi, Jenni antoi ihan aiheellista ja nohevaa noottia siitä, miten emäntä jäätyy eikä usko itsekään koiransa tottelevan. No, Lumolla saattoi tuolla hetkellä olla jokin häivähdys maalimiehen hajusta, jonka työstikin hienosti, kun ei ohjaajansakaan viitsinyt kuunnella.. Ensimmäisen maalimiehen ilmaisi ihan ok, vaikka hetken oli miettinyt ikään kuin mitä siinä vaiheessa tulisikaan tehdä.. Ensimmäisen ja toisen välissä oli mukavasti kuulolla, etsimmehän tyhjää... Toinen maalimies oli kääriytynyt mukavasti pressuun, ja Lumo sitten vaivihkaa ajatteli, josko se palkka kaivamalla tulisi.. No ei tullut ei. Otti sitten hieman etäisyyttä ja ilmaisi ihan ok. Pressumiehiä siis jatkossa. Jotenkin tässä kesän helteillä ei ole tehnyt mieli itse kääriytyä pressuihin, saati pyytää kanssatreenareitakaan uhrautumaan..

Tänään hakuiltiin heti aamusta. Lumolle pieni alue, kolme maalimiestä ilmaisutreeninä, joista yksi oli pressumies. Haukut olivat mainiot. Ihan hyvää pitkää sarjaa, maalimiehiä ei käpälöity.  Treenikaverini, Espyn puheenjohtaja, haku- ja rauniokoetestaaja Tea kysyikin, koska me mennään peruskokeeseen... Vastasin, että keväällä olis tarkoitus, että harjoitellan vielä. Tea oli sitä mieltä, että hänen mielestä me voisimme mennä kokeeseen harjoittelemaan... Kääk, ensi kevääseen aion odotella, treenata rauhassa, olla varma tietyistä asioista Lumon kohdalla ja ennen kaikkea treenata kartanlukua ja suunnistusta.

Josta pääsimmekin luontevasti aiheeseen viime torstain hälytreenit. Olin intopiukeena ilmoittautunut maalimieheksi. Pakannut pienemmän repun matkaan, jossa Vichypullo, Canis-lehti, istuinalusta ja pari omenaa... Mutta, istunalusta ja Canis-lehti vaihtuivat karttaan ja kompassiin, omenat otsalamppuun. Jenni pisti mut oikeastaan täysin kylmiltäni yhden hälyryhmäläisen koirakon kartturiksi Keravan taajamaan... Oli ehkä opettavaisin maalimieskeikka ikinä. Tästä innostuneena investoin perjantaina karttapussiin, kaivoin vanhan Paloheinän alueen iltarastikartan, otin matkaan kompassin, koiran ja kepon. Sekä rutkasti iloista mieltä, ja suuntasimme Pitkäkoskelle lenkille ja samalla suunnistamaan. Meni ihan jees, tosin 200 metriä oltiin hukassa, tai oikeastaan edellä, mutta suunta pysyi samana! Tällä ensimmäisellä suunnistusreissulla ei tuo 200 metrin heitto ollut lopputuloksen kannalta kovin oleellinen. 

Eli, lokakuun lopussa tällä koiraohjaajalla pitäisi olla EA 1 ja etsintäkurssi suoritettuna, jonka jälkeen aion jokaisen hälyryhmäläisen iloksi hakea kartturikokelaaksi. Lupaan harjoitella ahkerasti tullen hyväksi kartturiksi, kouluttaa samalla koirastani hyvän pelastuskoiran ja lisäksi olen huumorintajuinen, motivointunut ja leipomistaitoinen.

Näkimet kunnossa - virallinen silmätarkki osa II

Lumo kävi maanantaina 16.8.2010 Apexissa pieneläinsairauksian erikoiseläinlääkäri ja silmätarkastuseläinlääkäri Sari Jalomäen luona virallisessa silmätarkastuksessa.

 

Näkimet ovat kirkkaat ja toimivat, eivätkö osoita merkkejä perinnöllisistä, jalostuskäyttöä haittaavista silmäsairauksista. Huomautuksena ppm iris-iris oikeassa silmässä (Membrana Pupillaris Persistens) ja vasemmassa lieväksi luokiteltu Distchiasis. Löydökset Lumon simmuissa meinaavat käytännössä sitä, ettei niistä ole haittaa koiralle itselleen, ja lisääntymisasioissa tulee löytää ppm ja distchiasis vapaa sulho.

Luonnetesti

Nyt se on takana. Lumo luonnetestautui tänään Suomen Belgianpaimenkoirayhdistyksen järjestämässä luonnetestissä Helsingissä. Tuomareina Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. 

Kotiin viemisiksi oli tervepäisen nuoren koiran, 2v 3kk, paperit. 172 pluspistettä ja laukausvarma

Osa-alueet:

I Toimintakyky: +1 kohtuullinen
II Terävyys: +1 pieni ilman jäljellä jäävää hyökkäyshalua
III Puolustushalu: +3 kohtuullinen, hillitty
IV Taisteluhalu: +2 kohtuullinen
V Hermorakenne: +1 hieman rauhaton
VI Termperamentti: +3 vilkas
VII Kovuus: +1 hieman pehmeä
VIII Luoksepäästävyys: +3 hyväntahtoinen, luoksepäästävä, avoin
Laukauspelottomuus: +++ laukausvarma

Kyllä tämän koiran kanssa on ilo elää ja harrastaa!

Söderholm antoi kommentteja mm. viihdyttävyydestä, sillä Lumo päätti leikkiä, tappaa ja huolella ravistella kelkkahahmon villapipoa. Kuljetteli tovin pipoa myös suussaan. Kovin kauniiksikin Söderholm pehmeni Lumoa kehumaan. Yllätyksenä emännälle tuli pimeähuone, jossa olisin olettanut neidin löytävän suit sait emännän luokse, mutta sen sijaan päätyi Lean viereen sohvalle tyytyväisenä istumaan. Terävyyttä olisin toisaalta odottanut, mutta olettamus kuitenkin ennakkoon oli, ettei Lumo itseään puolusta, eikä niin myös tehnytkään. Puolustushalu tuli toisaalta yllätyksenä, mutta hyvä tietää, että ainakin ääntä lähtee vastaavassa tilanteessa, jos joskus kohdalle sattuu, toivottavasti ei. Hieman pehmeästä Söderholm kommentoi, että Lumo on sopivalla tavalla pehmeä. Muutoin kyllä kovin koiran näköinen testitulos, vaikka emäntää jokseenkin jännitti.

Kuvat Maarit ja Pasi Jäntti

Lumo taistelee

Lumo kelkalla

Kelkan pipo

 

Terapiaa... Fysioterapiaa...

Lumo kävi tänään säännöllisellä fyssarikäynnillään Anu Rautakallion luona Aistissa. Ensimmäiseksi käytiin tuttuun tapaan, omatoimisesti, tepastelemassa juoksumatto ja tutkimassa fyssarin työhuoneen nurkat.

Itse hieronnan ja käsittelyn aloittaminen on Lumosta ehkä aavistuksen nuivaa, sillä päätetäänhän me ihmiset, koska hommaan ryhdytään ja sitä joutuu vaan alistumaan kohtaloonsa (sama efekti kuin koirauimalassa).. Alkuun fyssarilla Lumo stressaantuu ihan aavistuksen, joka ilmenee läähättämällä. Syömään kyllä pystyy, joten hyvin pienestä stressistä lienee kyse. Pidän Anun tavasta käsitellä koiria, ja Lumo rentoutuu käsittelyyn nopeasti. Viimekerralla ei jumeja ollut, tällä kertaa rintarangan ja selkälihaksen välisessä kohdassa oli vasemmalla puolella pientä juntturaa, joka onneksi vastasi käsittelyyn nopeasti. Loppupäivän neiti saa ottaa chillisti. Eilen tehtiin kuitenkin suht pitkälenkki melko lämpimässä ilmassa ja treenit päälle. Aikamoista koiranelämää.

Näyttäis olevan kunnossa...

... maalimiesmotivaatio siis... Käytiin eilen raunioitumassa, ja meidän treenin teemana oli ilmaisutreeni. Otin Lumolle neljä maalimiestä eri pituisin haukuin, jotta neidille tulisi hyvää toistoa.

Lumolla pukkas työintoa kerrakseen, kun otin neidin autosta. Voisi sanoa Pumpernakkelin jokseenkin komentaneen mua, että "mennään jo hommiin, mä haluun jo hommiin, mennään jo". Hyvin kyllä rauhottui ja "kasasi" itseään lopettaen pienen kommentoinnin. Odottavan aika on tunnetusti pitkä. Tällä kertaa tulimme radalle eri paikasta kuin yleensä. Seurautin vapaana, ja Lumo pyrki edistämään melkoisesti, välillä ihan pääsi unohtumaankin tuo "sivu"-käsky... Pienellä köhöm-äänellä neidille palautui kyllä nopeasti mieleen, mitä sitä oltiinkaan tekemässä... Pienen ja innokkaan lapinkoiran muisti vaan on välillä niin kovin lyhyt... Pääsimme kuitenkin pienten pysähdysten kautta, kauniisti imuttamalla radan alkuun. Sitä kerkesin kouluttajalle sanoa käsipäivää, ja seurauttamaan Lumon kanaparrulle, teline, joka oli tarkoitus ottaa ennen paikallamakuuta ja etsintäsuunnitelmaa. Nätisti tuo neiti istahtikin siihen kanaparrun päätyyn, kunnes pellon suunnasta puhalsi oikein mainio tuulenvire kuljettaen käärmekasan apinahäkissä olevan maalimiehen hajua, ja kappas, itsenäinen pelastuskoiran alku, mokama rontti, otti ritolat ja lähti kuono pystyssä juoksemaan pellolle. Ei tunnistanut nimekseen "perkelettä", joka raikasi pellolla, teki pienen kaarron kuin katsoakseen repiikö mamma parhaillaan pelihousujansa, ja jatkoi hommia. Ihan hienot ilmaisut irtosi, ei siinä mitään, mutta hallinta on hukkunut jonnekin treenitauon aikana...

 

No, kerrankin rikottiin sitten kaavaa, otettiin kanaparru kun maalimies oli pelastettu ja paikallamakuussa ei meinattu pysyä, kun oli jo seuraavasta maalimiehestä haju... Perkele-Paskahäntä, rakas Lumolaiseni, yritti toki varastaa sinnekin ennen aikojaan, mutta tyytyi sitten odottamaan emännän etsintäsuunnitelman tekoa. Tosin Lumolla oli jo ihan alkujaan oma etsintäsuunnitelma, jota oli päättänyt toteuttaa.

No, ohjaajan suunnitelma muuttui jo ennen lähetystä, ja päästin Lumon laukauksen kera nostamaan toisen maalimiehen. Piilo oli muka-puoliumppari, ja neiti hyppäsi ihan kelvosti esteen yli maalimiehen viereen haukkumaan. Sitten jatkettiin ihan hienosti ohjaajaa kuunnellen ensimmäinen osa alueesta.. No, pitkään etsittiinkin "tyhjää", joten mikäs siinä mammaa kuunnellessa. Lumohan ohjautuu hienosti silloin, kun ei ole "parempaakaan" tekemistä. Eli silloin kun vasta etsitään sitä hajua eikä olla  hajulla.. Kolmas maalimies löytyi, ja tämänkin piti olla puoliumppari, mutta liero pieni matelija lapinkoira keksii kyllä tarvittaessa keinon, kuinka päästä ihan maalimiehelle, se jos mikä on taitavaa ja samalla kovin ihailtavaakin! Haukuttiin taas ja namppa meni parempiin suihin. Kolmannelta ohjautui taas hienosti, kunnes sai hajun, jota lähti karvat hulmuten työstämään. Tässä vaiheessa ohjaaja oli taas jäätyä liikkeissään "mihin mä meen" ja jäi pyörimään paikalleen. Ja taas kuului haukku! Käsi ylös ja viimeinen maalimies nostettu kylmiön alakerrasta (viime viikolla oli kylmiön yläkerrassa maalimies). On se Lumo-pumelo-pumpernakkeli-pumpanen vaan NIIN sairaan pätevä pakkaus!

Jatketaan siis hallintaharjoituksilla!

Uimamaisteri Lumo-Pumpo-Zumbanen ja muita kesähelmiä

No oho, jopa on kulunut tovi viime päivityksestä... Lomat on lusittu, mutta onneksi toisen pätkän alkuun on enää pari viikkoa odotusta.  Emännän palattua töihin Lumponen on "jatkanut lomaansa" ja rentoutuu työpäivien ajan onnellisesti kotona. Treenitaukoa tulee yhteensä nelisen viikkoa, eli ensi viikolla taas startataan raunioilla. Hakuilut alkanee vasta elokuun alussa, ja ohjattu tottis syksymmällä. Viimeisen neljän viikon aikana ei olla niin sanotusti pistetty Pumpasen kanssa tikkua ristiin. Ollaan vaan hulmuteltu varjoisissa metsissä, nähty kavereita, uitu ja emäntä hiki valuen ja Lumo läähättäen "nautittu" kesästä. Onneksi NYT ilmojen puolesta jo vähän helpottaa, vai ollaankohan me vaan totuttu vihdoin?

Pienen, onnellisen lapinkoiran "nyrjähdys" (nämä on niitä: kaikki kunnossa, olen onnellinen-juttuja)

Lumon neljän kerran akupunktiosarjakin on keretty käymään loppuun. Toisen ja kolmannen käynnin välissä käytiin taas eläinfysioterapeutti Anu Rautakallion luona Aistissa. Liekö loma, lämpö ja akupunktio tehnyt tehtävänsä, sillä neiti Luu Luu ei ollut mistään jumissa tällä kertaa... Viimeisellä akupunktiokerralla, tämän viikon maanantaina, otettiin Lumolta uudet veri- ja virtsanäytteet. Veriarvot olivat kohdillaan, mikä on loistavaa, mutta virtsan pH oli edelleen emäksisen puolella (laskenut 8,5:stä 8) ja virtsassa oli jonkin verran verta. Kiteitä, saostumaa tai mitään muuta virtsakiviin viittaavaa ei näytteessä kuitenkaan ollut. Viljelykin tehtiin parin vuorokauden ajalta, eikä virtsassa ilmennyt mitään tulehdusta aiheuttavaa bakteerimuutosta. Mystistä. Joko siis neiti on aloittamassa juoksunsa tai limakalvot tms. ovat ärtyneet, ja tihkuttavat verta virtsaan tai... Ei sovi niinkuin lainkaan tämmöinen tietämättömyys tälläiselle hysteeriselle emännälle! Pääasia kait on se, että Lumolla riittää virtaa, ruoka maistuu ja muutenkin vaikuttaa hysteerikokin silmään varsin terveeltä koiralta. Tosin nestettä saisi emännän makuun mennä vähän reipapammin... Oma ajatukseni oli nyt muuttaa ruokinnassa kasvisten osuutta vähemmälle ja korvata osa puuroilla tms. Josko sillä nyt olisi merkitystä tuon pH:n suhteen...

Täysin "mitään uutta opettelematta" me emme tietenkään ole voineet olla. Lumo on näet tämän kesän, näiden jo hieman tuskallisten helteiden, aikana rohkaistunut uimaan luonnonvesissä. Eikä suinkaan rannasta, rannassahan vain kahlataan, vaan suoraan pieneltä kaillion suistolta. Emännän silmään tuo kalliolta uimaan meneminen muistuttaa erehdyttävästi Hyvinkään koirauimalan rampilta lähtöä (tosin ilman emännän avustusta)... No, ehkä se on tuttua ja turvallista. Lumolainen hakee mielellään leluja, keppejä tms. vedestä ja lisäksi uiskentelee mielellään myös ihmisten kanssa. Mikään kuntouimari neiti ei ainakaan vielä ole, mutta ehkä  sitten ensi kesänä..

Säiden "salliessa" ollaan lenkkeilty pidemmältikin. No, meidän lyhyt aamulenkki helteisenä päivänä on se puoli tuntia.. Päivä- ja iltalenkit ovat vaihtelevasti olleet yhdistettyjä reissuja Vihdintien varrella sijaitsevalle lammelle, jonne edestakaista kävelyä tulee suunnilleen viisi kilometriä ja uimiset päälle. Pitkäkosken metsissäkin käytiin  illalla, lämpötilan laskiessa +24 asteeseen.. Ihan varma en ole kumpaa nämä helteet ja niiden aiheuttama lenkkeilyn-mahdottomuus häritsee, koiraa vai emäntää... 

Koska koskaan ei voi säätää liikaa, niin olen nyt aktivoitunut noiden luonnetestien suhteen ihan huolella. Kokeilin onneamme, josko saisin Lumon belgianpaimenkoirayhdistyksen järjestämään luonnetestiin 14.-15.8. Asiasta kuulen luultavimmin ensi viikolla. Testi järjestetään Helsingissä, ja tuomareina ovat Bengt Söderholm ja Lea Haanpää. Miellyttävä tuomarikaksikko, joilla on paljon kokemusta lappalaiskoirien testaamisesta. Jännityksellä siis odotetaan... Silmätarkkiakin kaavailen Lumoselle elokuussa lomani aikana. Tarkoitus olisi käydä Apexissa Sari Jalomäen peilattavana.

Muutamia kesäisiä fiilistelykuvia:

Uimanäyte àla Lumpo ja kelluva patukka

Uimamaisteri hakee palloa

Rrrrrravistus

Hullutus

Lisää hullutusta

"Kalju" ja märkä lapinkoira kera patukkansa 

Viilentävän uinnin jälkeen märällä turkilla on vaan NIIN kiva köllötellä viilentevässä hiekkakuopassa

 

Paimensukuisen lapinkoiran monimuotoisuutta kesällä 2010: vasemmalla karvaton ja oikealla karvallinen malli

"Chillataan Apin kanssa..."

(Tytöt makoilee melko tyytyväisinä "viilennysmanttelit" niskassa olohuoneen pöydän alla. Ai kuin niin meillä pitäisi imuroida?)

Akupunktiota toistamiseen

Lumolainen se on nautiskellu lomalla treenaamattomuudesta, hyvästä kaveriseurasta, riekkumisesta ja erinäisistä hyvinvointiin liittyvistä asioista. Viime viikolla oli ensimmäinen akupunktiokerta, tänään toinen. Lumo on vaan niin maailman ihanaisin piskiliina, kun antaa käsitellä itseään moitteetta. Noh, ainahan se ei ole ollut niin, mutta jotain on siis tehty oikein.

Vähän neiti luimisteli eläinlääkärin toimenpidepöydällä, kun akuneuloja pistettiin taas selkärangan lihaksistoon molemmin puolin. Lattialle päästyään ei juurikaan yrittänyt omatoimisesti eliminoida neuloja, vaan tyytyi makoilemaan. Eläinlääkäri kävi useampaan otteeseen stimuloimassa neuloja. Lumo nosti hieman päätään, vilkaisi ja painoi päänsä taas tassujen väliin lattiaa vasten. Selkeesti neiti nautti ja rentoutui akupunktion aikana. Torstaina meillä on sitten aika taas eläinfysioterapeutti Anu Rautakalliolle Aistiin. Odotan Anun kommentointia rinta- ja lannerangan lihaksiston tilasta.

Vielä on jäljellä kaksi akupunktioaikaa. Viimeisellä kerralla otetaan taas verinäytteet,ja toivonmukaan saamme viitearvoihin mahtuvat tulokset kaikilta osin.

Lomailua

Kahdesta lomaviikosta ensimmäinen takana. Pikku Tete kotiutui hoidosta juhannuksen jälkeisenä sunnuntaina, ja maanantaina aloitettiin sitten lomailu. 

Kuten nyt lomaan kuuluu, niin heti ensimmäisenä päivänä oli tiedossa uintireissu Hyvinkäälle. Pumpasen kanssa startattiin puoli yhdeksän aikaan aamulla Vr:n voimin kohti Keravaa, tai oikeammin Saviota. Saviolla meitä vastassa oli Jenni laumoineen, ja käytiin tekemässä pienoinen metsälenkki. Lenkin jälkeen ajeltiin Hyvinkäälle lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira Kengurun kyydissä. Lumosta oli jälleen ihan huisia mennä koirauimalaan, vaikka se uiminen ei nyt niin huisia ehkä olekaan. Hassu koira. Uiminen näytti tällä kertaa innostavan hitusen enemmän kuin viime kerralla, ja Lumpo rallaili aina vedestä noustuaan lelu suussa ympäri altaan reunuksia. Neiti polskutteli alkuun taas liivit päällä, ja lopussa ilman. Uidahan tuo osaa, siitä ei ole kysymys, mutta se kastuminen, se vasta on ikävää.. Mutta yllätyksekseni altaaseen mentiin "vähemmillä" avuilla, ja välillä onnistui pyytämään "hae"-käskyllä neidin ottamaan jonkun altaassa jo olevan lelun, ja tuomaan kuivalle maalle.

Uinnin jälkeen ajeltiin Keravan keskustaan Ravintola Kanan terassille lounaalle. Lapinkoira, porokoira ja silkkivinttikoira olivat oikein oivia terassikoiria. Vinttikoira otti aurinkoa viltin päällä suomalaisrotujen nauttiessa hieman varjoisemmista tarkkailupaikoista. Lounaalta suunnattiin Jennille. Uivat koiraeläimet jäivät kotiin, ja vahvistukseksi tuli kaksi pörröä. Joten jatkettiin matkaa kohti Helsingin keskustaa kolmen pörrön voimin. Päädyimme hakemaan yhdet virvokkeet kaupasta, koirille tietenkin possunkorvat, ja suuntasimme Töölönlahdelle. Siellä sitten pari tuntia istuttuamme palattiin takaisin Rautatieasemalle, ja päädyimme vielä yhdelle terassille nauttimaan toiset virvokkeet kera pörrövahvistuksen. Erittäin kelvollista terassiseuraa tuo lapinkoirakolmikko. Makailivat varjossa hyvin tyynen tyytyväisinä, ja Lumolla alkoi silmäkin hieman luppasemaan. Kotona oltiin ilta kahdeksan maissa. Se oli ruoan paikka reippaalle Lumolle, jonka jälkeen uni maistui aamuun asti. Melkoinen loman aloitus siis.

Kesä-Lumo

Tiistaiaamuna suunnattiin Eläinlääkärisema Käpälämäkeen akupunktioon. Pyysin samalla luottoeläinlääkäriämme Tanja Hakkaraista tsekkaamaan Lumon veriarvot. Liittyen siis niihin kahteen pieneen "hyytymiseen" edellisellä viikolla (hyysterrinen kun olen). Verinäytteiden ollessa aseman omassa laboratoriossa analysoitavana, Lumolle pistettiin akuneulat selkään. Akupunktion ideana oli siis ihan oma kiinnostukseni kokeilla, olisiko akusta apua lihasjäykkyyteen. Lumo ei ollut moksiskaan, kun neuloja laitettiin lihaksiin selkärangan molemmin puolin. Seisoi tyynen rauhallisena paikallaa.n Nostin Lumon lattialle, jolloin neiti oli sitä mieltä, että nyt hänen selässään on kyllä jotain ihme roskia... Yritti siis ihan omatoimisesti ottaa nauloja irti, siinä kuitenkaan onnistumatta. Parikymmentä minuuttia neulat olivat paikallaan, alkuun syötin Lumolle hieman nameja, jonka jälkeen neiti totesi, että kun kerran ei saa neuloja itse poistaa, niin parempi ottaa lepoa. Eli saavutettiin hoidossa toivottava rentoutuminen.

 

Veriarvoissa sen sijaan ei saavutettu ihan toivottua, priimaa tulosta. Kaikki muut arvot olivat kohdillaan, mutta kummatkin munuaisarvot olivat hieman kohollaan. Siis hieman, mutta tälle hysteeriselle emännälle se hiemankin on jo ihan liikaa... BUN, joka käsittääkseni mittaa seerumin ureapitoisuutta oli 9,6 (viitearvot 2,5 - 8,9 mmol/l) ja CRE, seerumin kreatiini, 127 (viitearvot 27 - 124 umol/l). Eli hyvin marginaalisista heitoista yläkanttiin on kyse. Päädyimme ottamaan vielä pissanäytteen, joka paljasti hieman koholla olevan virtsan pH arvon. Viitteitä tulehduksesta tai struviittikivistä ei ollut.  Munuaiset toimivat normaalisti. Hoidoksi tuohon virtsan pH:n laskuun saimme C-vitamiinin lisäyksen ruokaan, ja munuais- ja virtsanäytekontrolli kolmen neljän viikon kuluttua. Miksi munuaisarvot voivat olla koholla terveelläkin koiralla selittyy esim. pienestä kuivumisesta, rankasta liikunnasta. Luonnollisesti kuivuminen väkevöittää virtsaa jne. No, olenpa tässä jatkanut  hysteeristä observointiani, lisännyt Lumon ruoka-annoksiin reilusti vettä, kantanut lyhyimmilläkin lenkeillä vesipulloa mukana yms. Sekä friikkaillut kaikkea mahdollista ja lähes mahdotonta erinäisten sairauksien välillä. Mitä tuohon seerumin kreatiiniarvoon tulee, niin jostain olen lukenut, että lihapohjainen ruokinta saattaa nostaa seerumin kreatiiniarvoja. Se ei ole ongelma, vaan lihan syöttämisen seuraus. Tämä olettamus pätisi ainakin meidän ruokintaan. Toivon siis, että kyseessä on kuivumisesta tai rasituksesta johtuva arvojen pieni nousu. *rukoilee kädet ristissä*

Lumo ja kesäpoika, surffitukka Fire

Eläinlääkrireissusta päädyttiin Nooran ja tyttöjen luokse aamupalalle. Jossain vaiheessa päivää saimme Nooran kanssa ihan extempore kuningasajatuksen, ja illalla ajelimme Nooran mökille Pertunmaalle. Lumo oli ollut koko päivän suhteellisen väsähtänyt akupunktion jälkeen, mutta illan viiletessä Lumolainen intoutui leikkimään ja painimaan Nooralla hoidossa olevan aussipoika Firen kanssa. Nuoriso lymysi Pertunmaan pusikot, ja illan pimetessä ottivat kunnon leikkipainimatseja painitantereella. Keskiviikkopäivä vietettiin Pertussa. Emännät nauttivat auringosta ruokkien samalla paikalliset hyttyset, mäkärät ja paarmat... Koirasväki loikoili varjossa, ja välillä intoui hetkeksi puuhastelemaan jotain keskenään.

Miten niin pienet lapinkoirat eivät saisi olla pöydällä?

Kolmikko

Lumo ja Fire

Torstaina oli sitten "osittainen lepopäivä". Aamusta käytiin pikkulenkki, jonka jälkeen emäntä lähti täydentämään pakastinta Murren Murkinaan. Iltapäivästä mentiin Nooran ja nelikon kanssa läheiseen puistoon hengailemaan, jonka jälkeen käytiin hiljakseen kävelemässä Petikon pikkasta vajaa viiden kilometrin lenkki. 

Hymyilevät koirat

Perjantaina lenkkeiltiin taas aamun "viileydessä" tunti. Törmättiin Nikke-lapinkoiraan, jonka kanssa leikittiin. Iltapäivästä käytiin oman lauman voimin Vetokannaksella kahlaamassa, jonka jälkeen käpöteltiin pienesti Petikon takana. Iltasella käytiin Petikon lenkki Sofian ja Justuksen kanssa, ja Justus (Eidalun Indikatiivi) jäi siitä meidän iloksi maanantai-iltaan asti hoitoon. Lauantaina oli taas törkeän lämmin. Lenkit oli pidettävä lyhyinä, eli meillä se käsittää silti pari puolen tunnin metsäilyä ja pari tuntia "ihmispuistossa" vapaana hengailua, eli mahdollisuus riekkumiseen jaksamisen mukaan tarjottiin. Sunnuntaiaamuna käytiin hiljakseen metsäpolkuja kulkemassa tunnin verran, ja iltapäivästä lähdettiin Tapiolaan grillamaan. Lumo ja Justu hengasivat mukana koko päivän. Vähän kuljeksittiin ympäri Tapiolaa. Käytiin Silkkiniityillä, jossa koirat kahlasivat pienessä tekolammessa tms. Käytiin Tapiolan keskustassa ostamassa jäätelöt ja mentiin venesataman varjoisalle ja tuuliselle terassille istumaan. Eli liikuntaa lyhyinä pätkinä ja paljon pelkkää oleskelua varjossa. Kotona tarjottiin iltaruoka, jonka jälkeen kuului pientä surinaa ja pärinää, kunnes viisaammat nelijalkaiset poistuivat kymmenen maissa makuuhuoneen puolelle nukkumaan. Allekirjoittaneen on syytä tehdä se myös asap.

 Justus: "Jos mä peitän sun silmät mun tassulla näin, niin sä et ehkä tajua, että tää vessapaerirulla on mulla..."

Söpöläiset

Treenii, treenii ja nyt alkoi L O M A

Pienoista päivitystä voisi taasen harrastaa.

Aloittakaamme treeneistä. Viikko sitten vierailimme Korson raunioradalla. Lumolle otin kaksi maalimiestä, jotka neiti työsti hyvin, ja ilmaisikin oikein pätevästi . Treeni oli kaikin puolin onnistunut. Radalle tultiin hallitusti, ja vaikka Lumo ajoittain "unohtikin" seurata, niin palasi hienosti pienestä muistutuksesta asemiinsa. Uusi ja erilainen rata on aina haasteellisempi ohjaajalle, ainakin meillä. Lumolle on se ja sama missä etsitään, ohjaaja on alkuun aina enemmän tai vähemmän hukassa.

Sunnuntaina hakuiltiin Siikajärvellä. Lumolle tehtiin motivointitreeni. Neiti sai katsella kun kaksi maalimiestä lähti viuhkan muodossa hilluen metsään, ja itse kuljin koiran kanssa keskilinjaa. Lumo sai katsella maalimiesten perään, ja kun maalimiehet "hävisivät", lähetin neidin sille maalimiehelle, jonne "enemmän" halusi. Lumoon saatiin treenillä aika kivasti vauhtia, ja ilmaisutkin olivat reippaat! Jälkimmäinen maalimies alkoi palkkauksen jälkeen leikittämään Lumoa, ja leikimmekin sitten kolmisteen takaisin keskilinjalle.

Maanantaina oli kevätkauden viimeinen tottistreeni, mölli BH-koe. Ei ollut sitten Lumon päivä ollenkaan. Paikallamakuussa oli turhan paljon häiriöitä: pari koiraa käveli tiellä ohitse ja kaiken kruunasi sammakko... Neiti siis nousi ylös ja haisteli maata, välillä piehtario nurmella... Seuraaminen kytkettynä oli kamalaa,  L haisteli maata ja oli ikään kuin "iltalenkillä", eikä osannut kertaakaan pysähtyessä tulla ohjaamatta perusasentoon (minkä siis yleensä osaa). Tempovaihteluissa sentään heräsi hieman. Henkilöryhmät meni kytkettynä ja kytkemättä ok. Vapaana seuraaminen olikin sitten jo ihan säädyllistä seuraamista. Jättävissä liikkeissä istu-käskyllä meni maahan, jäi tosin kyllä, mutta ei oikeaan asentoon. Maahan meno sen sijaan oli nopea ja melko hyvin mennyt liike. Luoksetulo oli vauhdikas. Eli ei parasta Lumoa, mutta melko kelpo homma kuitenkin. 

Keskiviikkona oli jälleen raunioitumista. Tällä kertaa otettiin kaksi koiraa samaan aikaan radalla, eli hallintatreeniä. Halusin Lumolle yhden tietyn piilon, alakasalla olevan muurin josta haju liikkuu piilon kummaltkin puolelta, sekä ylhäältä. Samoin keskikasalla oli yhdessä "hyvin haisevassa" piilossa omia vaatteitani häiriöinä, niin halusin kokeilla kuinka L reagoi kyseiseen häiriöön, ja maalimiehen johonkin siihen hollille. Mun ongelma on selkeästi se, että mä en saa tietää missä maalimiehet on, sillä ohjaan koiraa aivan liikaa. Aloitimme alueen läpikäynnin alakasalta. Lähetin Lumon hyvän matkan päästä muurilta, ja neiti saikin heti hajun. Työsti mallikkaasti, ja pyöri muurin päällä, kohdassa missä haju nousi ylös ja merkkasi sekä ilmaisi. Maalimies kehui, ja Lumoa täytyi hieman avittaa helpommin palkattavaan paikkaan. Keskikasalla Lumo merkkasi kaikki häiröt: maksalaatikon mustassa putkessa, Pedigreen avonaisen purkkiruoan ja pyöri ahkerasti temppelillä, missä oli ohjaajansa vaatteita. Ei ilmaissut, mutta merkkaamista ei voinut olla huomaamatta. Työsti hyvin temppelin vieressä olevan "aatami ja eeva"-piilon ja maalimies sai aikamoiset haukut. Keskikasaa jatkaessa merkkasi autonrenkaan alla olevan mustikkapiirakan... Kolmas maalimies oli kasan reunalla olevien kahden päälleikkäin traktorinrenkaan sisällä. Alkuun epäilin, että piilo olisi liian haastava etenkin kuin ilma oli tyyni, ja renkaat itsessään haiskahtaa melko voimakkasti kumille. Lumo haki hajun reunoja aina yläkasalta asti, kunnes keksi tarkentaa renkailta. Yritti hypätä renkaiden päälle, mutta onneksi ei onnistunut. Haukahti kerran ja jatkoi piilon ympäri pyörimistä välillä nousten sitä vasten. Toisesta haukahduksesta maalimies alkoi kehumaan ja palkkaamaan. 

Lumo hyytyi kesken viimeisen maalimiehen palkkauksen, lähti maalimieheltä ja tuli viereeni, lysähti istumaan silmät puoli ummessa läähättäen. Ohjaaja oli taas mokannut. Ohjeita antaessani ilma oli toki lämmin, mutta aurinko oli pilvessä. Radalle tullessamme aurinko alkoi paistamaan, ja Oittaan rata on kieltämättä ilta-auringossa ihan tukahduttavan kuuma, etenkin jos ei tuule. Pistin Lumon hihnaan ja vein autolle, joka oli varjossa, neiti piristyi ja virkosi jo matkalla. Juotin varmaan lähemmäs puoli litraa vettä nakellen nakinpaloja vesikippoon. Hieroin vettä Lumon etujalkoihin ja pistin koiran takaluukku auki konttiin. Miten typerää teettää koiralle suht pitkä treeni tuollaisessa lämmössä... Hienosti teki hommat, eikä väsymystä tai uupumusta näkynyt työskentelyssä, vasta viimeisen palkkauksen aikana. Eli ei se onnistunein otos sitten..

Koska olen ohjaajana innokas, motivoitunut ja asettanut meille koirakkona ihan haastavat tavoitteet, sekä treenannut lähes läpi koko talvenkin ilman sen pidempää breikkiä, niin me aloitimme nyt loman. Oikeastaan kouluttajamme Jenni oli parin muun kouluttajan kanssa päättäneet, että meidät laitetaan "pakkolomalle" jo ennen virallisen treenitauon alkua... Edellinen hakutreeni oli ihan onnistunut, ja ensi sunnnuntaina menen treeneihin, mutta en treenaa omaa koiraani. Raunioilla viime treeni ei ollut kovin nappisuoritus, joten en voi mitenkään vastustaa ratavaihtoa Hämeenlinnassa heinäkuun alussa.. Eli tuolloin olemme seuraavan kerran raunioilla, ja siellä tahdon Lumolle motivointitreeniä ja pelkkää onnistumista, ehkä yhden tai kaksi maalimiestä. Sen jälkeen raunioista tulee kolmen viikon tauko. Hakuiluista hieman pidempi, mutta todellista "ei minkään treenamista" tulee se kolmisen viikkoa. Katsotaan onko Lumo tauon jälkeen intopiukeena hommissa, sitä ainakin toivon.

Lomalla aikomus on puuhastella kaikenlaista mukavaa yhdessä tekemistä, menemistä ja olemista. Maanantaina mennään Jennin lauman kanssa uimaan Hyvinkäälle. Tarkoitus on lenkkeillä ja hengailla hyvässä seurassa, pitää lämpimillä säillä lähes lenkittömiä chillailupäiviä jossain hyvässä varjossa ulkosalla, käydä ehkä kaupungilla, terassilla, jäätelöllä, ehkä Pertunmaallakin mäkkeilemässä. Eläinlääkärissäkin käydään akupunktiossa ja fyssarillekin on aika varattuna. Eli mielen ja kehon hemmottelua, sekä vielä enemmän laatuaikaa luvassa Pumpasen tytölle (tosin jotkut ovat rohjenneet epäillä, että Lumo ei arvostaisi akupunktiota...)  

Ollaan me toki muutakin tehty kuin pelkästään treenattu. Viikko sitten tiistaina meille tuli melkein kahdeksi viikoksi hoitoon Mikon siskon Maaritin ja hänen miehensä vajaa puoli vuotias löwchen tyttö Tete. Lumolla ja Tetellä aka Tetsarilla, Tse Tse-kärpäsellä, Baboonilla on ollut sangen lystikästä meininkiä. Lumo ei ole syönyt Tse Tseä, vaan on oikein innokkaasti nauttinut joka hetkestä pienen ystävänsä kanssa nuljuten. Emäntäkin on päässyt taas pennun pissa-kakka siivoilujen makuun, ja matot ovat toki nekin rullalla paremmassa tallessa. Tse Tse on pieni ja höpsö, helposti oppiva ja mukavasti kontaktihakuinen pieni koiruus. Oppi muutamassa päivässä tarjoamaan istumista (kun ensimmäisenä iltana löysin itseni naksuttelemassa pienelle löwchenille koirapuistossa). Istuu ja odottaa tovin ruokaa/herkkua saadessaan, istuu kun laitetaan valjaat, istuu kun odottaa ulospääsyä. Tetsarilla on myös ehkä maailman iloisin ja nopein luoksetulo. Olen sitä isäntäväen pienistä toivomuksista huolimatta pitänyt vapaana, turvallisilla paikoilla tietenkin. Tet pyörii pääasiassa jaloissa tai hyvin lähistöllä, välillä intoutuu isompien perään, mutta tulee hienosti kutsusta luokse! Sanoisin melko eteväksi. Ihmisten ja pyöräilijöidenkin ohitukset ovat ajoittain onnistuneet. Teten oppivaisuuden takana piilee varmasti miellyttämisen haluisuus, mutta myös puhtaasti ahneus. On näet melkoisen perso herkkusuu tuo pikku-Tete. Että isäntäväelle vaan tiedoksi, että minä ainakin panostaisin tuon kakaran vapaana pidettävyyteen, sillä Tete on kyllä niin ihmisen koira ettei monikaan!

Tete on tutustunut tässä vajaan kahden viikon aikana Lumo luottokavereihin Peiqiin ja Aidaan, Danteen, Keiraan ja Ninjaan, Bonzo-staffiin, lapinkoirapoikiin Tuukkaan ja Toniin. Tavannut ohimennen alle vuotiaan rhodesian rigdeback Nanian sekä naku collie Bellan. Että sosiaalistettu on, ja hyvässä, turvallisessa seurassa. Tete on ulkoillut siis pääsääntöisesti vapaana, samoilla lenkeillä kuin Lumokin. Mitään megavauhtia ei ole pidetty yllä, välillä ollaan pidetty pikku breikki, juotettu koiria ja välilä Tete on päässyt sylikyytiin.

Ensi viikosta siis lomaillaan, emännälläkin sitä virallista lomaa on nyt pari viikkoa ja elokuussa toiset pari. Eli lomapäivitystä pukkaa kunhan joutaa. Loma on ihmisten ja koirien parasta aikaa, ainakin meillä.

 

Monsterit Oy:stä hyvää iltaa

Ihan ollaan melkosen söpösti

Kumpikohan heitti hyvän vitsin?