Juoksua, juoksua...

Nyt ne sitten alkoivat, Lumon toiset juoksut. Väliä melkein päivälleen 10 kuukautta. Jospa tämä selittäisi neidin käytöstä, vaikkapa edes osittain. Lumoa ei ole "rangaistu" housujen pidon muodossa, neiti pitää itsensä puhtaana, eikä yhden yhtä tippaa ole  vielä toistaiseksi lattialta pyyhitty. Ei meillä niitä pöksyjä pidetty jalassa ensimmäistenkään juoksujen aikaan, joten miksipä sitä nyt käytäntöä muuttamaan.

 

Lumo on saanut vielä toistaiseksi ulkoilla vapaana. Uskon neidillä olevan sen verran vahva laumamavietti, että mitään normaalista poikkeavaa korvattomuutta esiintyisi. Yleensä tuo kuitenkin pysyttelee näköetäisyydellä, ja juoksee kiinni kun itse etenen. Ensi viikon lopulla sitten saattaapi vapaana ollessa perässä tosin laahata jälkiliina, ihan noin varmuuden vuoksi... Ja varmaan tehdään poikkeuksellisesti vähän enempi remmilenkkiä. Keskiviikkona on tiedossa hakutreenit, ja ensi perjantaina suunnataan Jennin mökille Haminaan, ja lauantain ohjelmassa on Miehikkälän ryhmänäyttely. Tuttuun tapaan actionia on siis tiedossa. Näytelmistä ja mökkireissusta päivittelen varmaan ensi viikon lopulla. Pitäkäähän hännät pystyssä Lumolle (ja Katlalle ja Salkalle).

 

Eilen matkattiin koko perheen voimin junalla Etelä-Haagaan Nooran ja tyttöjen luokse.  Hyvin tuo Lumon junailu näyttää sujuvan, vaikka edellisestä onkin aikaan. Ympäristökasvatuksessa olen siis onnistunut. Ajatuksena olisi kyllä tehdä reissu Helsingin keskustaan, sivistyksen pariin, taas jossain vaiheessa (ihan sitä tulevaa BH-koetta ajatellen.) Tytöt pääsivät riekkumaan Keskuspuistoon, jonka jälkeen tarjolla oli reippaan kokoiset naudan rustoluut kullekin. Isäntäväki valmisti itselleen järjettömän hyvää ruokaa, ja tietysti viiniä nautittiin ruoan seurana. Lumpolainen on ollut tänään aika naatti eilisestä reissusta, josta kotiuduttiin joskus puoli kahden aikaan yöllä. Tytöillä oli hirmu lystiä keskenään, kuten aina. Ainut, että Lumolla ja Aidalla tunteet kuumenivat ensimmäisen kerran vähän liikaa. Tosin emännät ovat onneksi varustettu hyvillä äänijänteillä ja reaktionopeuksilla... 

Lumo herkuttelee siviistyneesti matolla.. (Kuten kotona on tapana)

Peiqi ja Aida puolestaan herkuttelevat sivistyneesti sängyllä...

Tänään Lumpolainen lenkkeili Silvolan metsikössä oman isäntäväen kanssa. Huomenna olis tarkoitus lenkkeillä taas Peiqin ja Aidan kanssa. Ja ehkä tuota naapurin Danteakin uskaltaa vielä ensi viikolla nähdä. Dantehan on tällä viikolla ollut hieman kiinnostuneempi Lumon tuoksuista. Daadaa on siis selkeästi tajunnut, että naapurin räkänokkahan tuoksuu naiselle.

Reeniä, riekkumista ja fysioterapiaa

Pienoista päivitystä jälleen.. Viime sunnuntaina oltiin jälleen pienimuotoisissa hakutreeneissä. Ilma oli kauniin talvinen ja pakkasta reilu -15 astetta. Teemana oli ilmaisun harjoitteleminen. Lumolle tehtiin neljä harjoitetta, jossa maalimies juoksi pois päin koirasta, lähetin Lumon "etsi"-komennolla perään, maalimies pysähtyi ja Lumo pinkoi maalimiehelle. Ensimmäinen haukku irtosi hyvin, sen jälkeen Lumo työnsi päänsä hankeen ja päästi pientä haukun tapaista. Lumosta ihmiselle haukkuminen on siis vähintäänkin epäkohteliasta. Eli ilmaisu on edelleen harjoituksen alla, jotta neidille saataisiin varmaksi se, että juuri näissä tilanteissa se ihmisen haukkuminen on täysin sallittua ja toivottavaa. Muutenhan tuo etsiminen tuntuu olevan eläimellä hallinassa, ja mikä parasta se on ihan Lumon lempparii.

Sunnuntaina käytiin Korpilammella lenkillä isännän viihtyessä lumilaudan kanssa Serenan rinteissä. Lumo kaipaa maiseman vaihtelua yhtälailla kuin emäntänsä. Reipas tunti meni mukavasti Korpparilla ristiin rastiin kulkiessa, ja käytiin me vähän niitä laskettelijoita ja lautailijoitakin ihmettelemässä. Lumo katseli tyynen kiinnostuneena kaksijalkaisten talviharrasteita. Korpparilta ajeltiin Pitkäjärven jäälle juomaan plöröt ja Lumo piti lystiä possukorvansa kanssa. Ruoka  ja herkut kun on näet yhtälailla tarkoitettu syötäväksi ja leikittäväksi.

"Jaahas, no mutta eihän sun kädessä ole mitään????"

(Mikko pyytää Lumolta tassua...)

Sikakorva-riekku

Ja sit mennään...

Meitä on suosinut kunnon talvi. Lumesta ja kunnon pakkasista on saatu nauttia. Ihanaa.  Onneksi on tullut valittua tuollainen joka sään rekku, jolle sää ei tosiaan ole ongelma. Oikeastaan kun pakkanen kiristyy, niin lapinkoira piristyy. Maanantaina Peiqi tuli meille illaksi kylään, ja emäntä kävi tyttöjen kanssa Silvolan suunnalla metsälenkillä. Peikko, jonka selkä on  tällä erää pikkuisen heikko, on ihan yksi Lumon ehdottomista betiksistä. Tytöillä ei järki paljon päätä pakota riekkuessaan. Välillä saa menoa vähän toppuutella, ettei nyt ihan lähde tassusta koko homma. Keskiviikkona Lumo pääsi samaiseen Silvolan metikköön nauttimaan kiristyvästä pakkasesta ja viimasta Danten, Peiqin ja Aidan kanssa. Reilu tunnin lenkki on oikeastaan aikas passeli näillä keleillä. Vaikka meillä nyt ei tuo pakkanen ole ongelma emännällekään. Ei ole olemassa huonoja lenkkeilyilmoja, on vaan olemassa huonoa pukeutumista.

 

Tänään tehtiin aamulenkki Eläinsairaala Aistiin fysioterapeutti Anu Rautakallion luokse. Kerta oli nyt toinen. Fyssarilla käydään ennaltaehkäisevässä mielessä, Lumossa ei ole mitään vikaa, mutta pyrkimys on, ettei niitä vikoja tulekaan, tai niihin saadan puututtua ajoissa, ettei tilanne pahene. Anu kävi Lumon lihaksiston läpi, avasi paikkoja ja venytteli. Edelleen lavan alueet ovat hieman jumissa, samoin rintaranka. Liikeradat ovat normaalit, ja neiti muutenkin hyvässä fyysisessäkunnossa. Venyttelyn ja avaamisen jälkeen tehtiin muutamia tasapainoa, ja koordinaatiota kehittäviä harjoituksia.  Nuorilla koirilla kun useinmiten on kyllä vauhtia, mutta ns. vartalon hallinassa ja koordinaatiossa parantamisen varaa. Samaisista fyssarin luona tehdyistä harjoitteista saatiin kotiharjoitusohjeet. Lumosta käsittely on "ihan kivaa", vähän tylsää vaan kun pitää ollaan paikallaan, mutta selkeesti tekee hyvää koiralle. Harjoitukset olivat sitten enempi neidin mieleen, kun niissähän sai tehdä jotain ja namia satoi. Kotiharjoitteisiin kuuluu mm. peruutusta, joka ohjaa painoa takaosalle ja saa koiran ottamaan takaosan "alleen". Peruutusta harjoitellaan myös ns. temppuradalla, jossa peruutellaan rimojen, erilaisten pehmeiden alustojen yms. yli. Peruuttamista voi tehdä myös metsässä oksien yli. Ristikkäiseisontaa jatketaan, eli nostetaan koiran ristikkäiset etu- ja takajalka yhtäaikaa ylös, tarkoitus on, että koira kannattelee itseään. Lisäksi tehdään laatikko-jumppaa, eli koiran on tarkoitus nousta hitaasti, jalka kerrallaan laatikon päälle. Samaisia tasapainoharjoitteita voi tehdä lenkillä käyttäen pieniä kiviä, puunrunkoja tai vaikkapa penkkiä tasapainoalustoina.  Laatikkoharjoitetta tukee hitaasti rappusissa liikkuminen, jolloin koira kävelee rappuset, eli nousee jalka kerrallaan rappusia ylös tai alas. Ei siis hypi tai pompi. Laatikko-jumppaan liittyy myös harjoite, jossa takapää pysyy laatikolla ja etupää on epätasaisella, esim. hieman pehmeällä, alustalla. Alkuun nostellaan vuorotellen takajalkoja etupään pysyessä alemnalla, pehmeämmällä alustalla. Koiran seistessä edelleen takapää laatikolla ja etupää pehmeällä alustalla liikutellaan namia sivulle, ylös ja alas. Treeni vahvistaa siis etupäätä mm. lapojen aluetta. Hyvää treeniä on myös hidas liikkuminen (kytkettynä) epätasaisessa maastossa: lumihangessa, risukkoisessa metsässä, kapealla polulla ja kesän tullen hidas kahlaaminen vedessä on myös hyvää harjoitusta. Näillä eväillä siis edetään. Seuraava fyssarikäynti on maaliskuun lopulla.

 

Rrrrrravistus!

Meikä tyttö on aika nätti tyttö

Murrr...Murrr...Murkku.. Arki- ja treenikuulumisia

Se on sitten vuoden 2010 tammikuu puolessa välissä. Talvea piisaa, hyvä niin, mutta alkanee lenkkimaastojen vaihtelut käydä vähiin. No, nauttikoot hiihtäjät laduistaan vielä kun voivat. Emäntä on odotellut neidin toisia juoksuja alkavaksi... Vaan juoksua ei näy, eikä kuulu. Helmikuun 5. päivä Lumo-neidille tulee ikää mittariin vuosi ja yhdeksän kuukautta. Juokseepi mitä ilmeisemmin sitten kerran vuoteen, näin näyttää kalenteri kertovan. Murkkuilu siis jatkunee, ja tiedä sitten tuoko ne toiset(kaan) juoksut helpotusta elämään. Ehkä tuo, ehkä ei. Toivossa on hyvä elää.

Viime aikoina ollaan lenkkeilty mitä enemmissä määrin ihan näin kotihoodeilla, jotka pieni murkku-Lumo luulee omistavansa. Vaihtelua on sitten haettu remmilenkkeilyn muodossa vähän ympäriinsä. Mutta onhan se tietty vaan niin ihanaa, jos koira saaisi juoksennella vapaana. Sekin olisi ihanaa, jos kaikille ei tarttis päsmäröidä, ja jos tuota itsevarmuutta tulisi roppakaupalla lisää, niin, että monet tilanteet paikkaantuisi pelkällä olemuksella, eikä niillä uhmakkailla pienen koiran eleillä. No, Lumohan on pienestä pitäen ollut aika rämäpää poikatyttö ja sitä ei käy kieltäminen, etteikö neiti olisi "hieman" dominoiva muita koiria kohtaan. Välillä tuntuu, että oma osaaminen ei riitä, sosiaalistamiskausi on mennyt ihan penkin alle, mutta toisinaan taas homma pelaa paremmin kuin hyvin.  Kaikkiin pärinöihin puutun heti, sillä emännän politiikkaan ei todellakaan sovi, että koirat selvittäisivät välinsä itsenäisesti. Tutut koirat ovat ok, osa on jopa kunnioituksensa "ansainnut", eikä tiettyjä koiria ole tarve haastaa, mutta sitten ovat ne, joiden kanssa tulee joko heti tai ainakin ajoittain vääntöä siitä kumpi on vahvempi ja viisaampi (no Lumo ei ainakaan...). Aika varmasti näyttää mitä neidistä tämän osalta tulee, paraneeko homma iän myötä. 

Lenkkiseurana ovat vaihtelevasti olleet Dante emäntineen, Keira-poro ihmisensä Paulan kanssa, Peiqi ja Aida sekä Noora ja tänään lenkkeilimme lappalaiskolmikon Raakel, Tuukka ja Toni kanssa, matkassa toki heidän emäntänsä Anne. Sorlammella ollaan oltu pariin otteeseen, ja Pitkökoskeltakin löytyi Silvolan puolelta lenkki, jossa ei kulje latu.

Hakuilusta on ollut reilu viikon tauko, ja toiveena on, että ensi sununtaina saataisiin jotkut treenimiset aikaiseksi. Loppiaista edeltävänä tiistaina oltiin Röylän hollilla treenaamassa taajamaetsintää -16 asteen pakkasessa. Hullujen hommaa, mutta onneksi olemme löytäneet toisemme. Lumon kanssa teimme tienvarsi etsintää pienoiseen metikköön päin, jossa meni tuoreita ja kohtuullisen tuoreita jälkiä. Etsintä suoritettiin koira kytkettynä liinassa. Lumo työsti tosi hienosti jälkiä ihan jäljestäen. Välillä tehtiin "hukkareissu" eli käyvimme tsekkaamassa neidin merkkaaman jäljen, jolta ei löytynyt mitään ja palasimme takaisin kävelytielle. Välillä jäljen päästä löytyi maalimies ja purkillinen herkkuja. Välillä neiti eksyi myös jäniksen jäljelle, jolta tietysti ohjaajan piti oikaista tohkeissaan oleva pieni lapinkoira paikantamaan sitä ihmisen jälkeä kuitenkin. Toinen maalimies oli kävellyt hienon silmukan, jota Lumo jäljesti antaumuksella, kunnes ilmavirta kuljetti hajun, nenä nousi maasta ylös ja neiti pinkaisi tuulen tuoman hajun suuntaan maalimiehelle. Etevä pieni eläin.

Toiset treenit olivat sitten loppiaisviikon sunnuntaina. Paikkana oli niinkin mielenkiintoinen miljöö kuin Petikon ABC:n piha. Taajamaetsintä oli tässäkin teemana. Jennillä oli kuningas-ajatus hyödyntää tuota lunta, nyt kun sitä on, ja innoissaan kaivoi minun mentävän kuopan, johon kävin fleecehuopaan ja pressuun käärittynä "mukavaan asentoon" ja kuoppa peitettiin lumella. Rubi, Fauna ja Katla työstivät kukin vuorollaan minut lumen alta, ilmaisivat ja Katlalla oli erityisoikeus kaivaa minut kuopasta. Lumolle tehtiin sama harjoitus Robinin ollessa lumen alla piilossa. Lumo lähti taas hienosti hommiin, merkkasi Robinin ja sattui sieltä lumen alta löytämään Robinin kasvot, joita sitten innokkaana nuoli. Lopuksi tehtiin jokaiselle koiralle vielä erilliset ilmaisuharjoitukset.

Rankkaa olla pieni lapinkoira?

Lumon rentoutumisen taidonnäyte

Vanha vuosi loppui ja uusi vaihtui...

Uusi vuosi vaihtui täällä etelässä kovin talvisessa ja ihanassa säässä. Uuden vuoden aattona tehtiin mitä mainioimmassa pakkassäässä lenkki Nuuksiossa Ninnun ja Danten kanssa. Rekuilla oli sangen lystikästä, eikä emännilläkään valittamaista. Lenkin puolivälin paikkeilla pysähdyttiin juomaan laavulle kahvit, ja rekut nauttivat kuivattua porsaan keuhkoa sekä kanan kaulat. Reilun parin tunnin lenkin jälkeen vuoden vaihtuminen otettiin vastaan isäntäväen kanssa melko chillisti. 

Paukkuihin Lumo ei pahemmin reagoi. Kauempaa kuuluva pauke ei saanut neitiä juurikaan korvaansa lotkauttamaan. Korvaton se ei ole, kyllä se kuulee, mutta pasmat eivät mene sekaisin. Hyvä niin. Viime vuonnahan meitä kohti tuli uutena vuotena parin pikkujässikän vinkuva raketti, ja tuolloin Lumo säikähti todenteolla. Oli aika viittä vaille, ettei emäntä mennyt kakaroita ojentamaan, mutta nielin kiukkuni, tai no se tulvi suusta erinäisinä ärräpäinä,. Mutta mitä ilmeisemmin, ja edelleen onneksi, mitään luurankoja ei ole jäänyt kappiin. Tosin en erityisemmin halunnut myöskään altistaa Lumpoa kovalle paukuttelulle, vinkuville raketeille ja välkkeelle, vaan lenkkeiltiin ennen ja jälkeen pahimman paukuttelun. Meilläpäin ei tosin paukuttelulta voi täysin välttyä, mutta tällä hetkellä se ei näytä olevan ongelma. Eikä toivottavasti sitä myöskään tule olemaan.

Danten kaa on kivaaa...

Team Hurjapäät

Vuoden ensimmäiset hakuilutkin on tullut treenattua. Lauantaina 2. tammikuuta treenattiin Oittaan suunnalla mukavassa -15 asteen pakkasessa. Kaikki aktiivisen pienen ryhmämme vahvistukset eivät tosin päässeet paikalle, joka ei kipakassa pakkassäässä oikestaan haitannut. Treenit sujuivat lappalaikoirien voimin, vahvistuksena toki yksi silkkivinttikoira (joka ehkä luulee, ja pakkasella varmaan toivookin, olevansa lappalaiskoira). Treenien teemana oli hauskanpito ja nopeat treenit, etteivät rekut jäädy autoihin. Jokaiselle tehtiin suht samalla idealla: kaksi maalimiestä piiloon, osalle annettiin näkövaikute piiloon menevistä maalimiehistä, ei pistoja vaan ihan rallatellen etsimistä. Lumo sai näkövaikutteen maalimiehistään, ja innosta puhkuen pieni koira pinkoi kohtuu syvässä hangessa maalimiestensä perään. Neiti teki hyvin töitä, ensimmäinen löytyi suhteellisen läheltä, toisen eteen piti tehdä vähän enemmänkin hommia, mutta kyllä se ihan työnteolta näytti.  Saatatisiin vaan, tai saadaanhan me, se ilmaisu treenattua kuntoon, niin homma alkaisi näyttämään vielä paremmalta. Tosin emännän on ehkä syytä perehtyä suunnistuksen ja kartanluvun saloihin ennen kokeisiin osallistumista. No, raunioilla me ei ehkä eksytä. Sekä suoritettava tässä pikkuhiljaa niitä ensiapu-kurssejakin. Hakuilu jatkuu loppiaista edeltävänä tiistaina taajamaetsinnän merkeissä, jota tuli ennen joulua kokeiltua Keravalla. Todella hyvää ja tarpeellista reagointi ja koiranlukuharjoitusta! Ja tosinetsinnöistä suurin osa tapahtuu taajamissa, ainakin täällä pk-seudulla.

Alkuvuosi siis kulunee enemmän tai vähemmän aktiivisen hakuilun merkeissä. Tottisteluakin tulisi treenailla, jotenkin on nuo pakkaset vähän laimentaneet intoa, mutta lauhempia kelejä odotellessa voi pientä treeniä ottaa kotosalla. Tammikuun lopulla mennään Lumon kanssa taas Aistiin Anu Rautakallion luokse fysioterapiaan. Ja tässä vaiheessa oikaisen kaikille, jotka miettivät, että mikä Lumolla on vikana, niin ei mikään. Käymme fyssarilla ennen kaikkea ennaltaehkäisevässä mielessä. Ok, emäntä on ehkä hieman neuroottinen ja haluaa tietoa ja vastauksia asioihin mm. miksi koirani peitsaa aina välillä, miksi sillä on ajoittain hieman ahtaat liikkeet, onko sillä hyvä lihaksisto (kuulemma on, ja symmetrisesti kehittynytkin).. Se on vain huolenpitoa. Sinä päivänä kun Lumo oppii puhumaan ja kertomaan mikä paikka on jumissa ja mihin sattuu, niin lopetan turhan huolehtimisen. Ja toisaalta pitäähän se harrastuskaveri pitää kunnossa!

Helmikuussa tehdään näytelmävisiitti Miehikkälän ryhmänäyttelyyn kera Jennin ja Jennin rekkujen. Lumo on ilmoitettu esiintymään nuorisoluokassa, tuomarina Reino Korpela. Emännällä on tarkoitus ilmoittaa Lumolainen ennen toukokuuta esiintymään vielä toisen kerran nuorisossa ennen avoimeenluokkaan siirtymistä, (vaihtoehdot Pertumaa tai Puumala, inttinäyttelyt saavat jäädä väliin silkan ilmoittautumismaksurahastuksen perusteella!), ja ensimmäinen avoimen esiintyminen tulee varmaan olemaan toukokuussa Helsingissä. Maaliskuussa alkaa toivonmukaan EPK:n ohjattu tottis, jossa olemme toivoneet taas Tuulin ryhmään treenaamaan. Huhtikuussa toivomme suuresti rauniokauden taas alkavan, ja toiveena on myös hakuryhmään pääseminen. Ehkäpä kolmessa treenipäivässä lienee meille ihan tarpeeksi.

Lumo ja patukka pelloilla 1.1.2010

Isäntä, Lumo ja patukka, samainen paikka, hetkeä myöhemmin