22.3.2010

Rakennusetsintää, tottista, lenkkeilyä

Lumolla on taas ollut kaikennäkösiä puuhimisia. Loman viimeisenä päivänä, eli viikko takaperin sunnuntaina Lumo suuntasi isäntäväkensä kanssa Luukkiin metsälenkille. Hiihtäjät olivat toki valloittaneet Luukin(-kin) luontopolut, mutta onneksi on metsää. Hanki kantoi kyllä mainiosti pienen lapinkoiran, palvelusväen rämpiessä puoleen reiteen hangessa. Meidän ihmisten onneksi joku muukin oli kyseisessä metikössä rämpinyt, niin tarjolla oli jonkimoinen polun pohja (ensitalven "must have" on lumikengät, mikäli lunta tulee ja se maassa pysyy...)  Luukissa vierähti reilu pari tuntia, ja loppuviimeeksi päädyimme ajamaan Myllyjärven rantakallioille juomaan aamukahvit, kun valitettavasti äänekäs lapsiperheidylli ei meidän lauman aamukahvittelua oikein inspiroinut...

Tästä me tultiin alas... Mutta ei kierimällä 

Luukin metsien kaunis menninkäistyttö Lumo

Luukin reissun jälkeen meillä oli tiedossa Oittaan suunnalla ohitustreenejä. Edelleen, vaikka meillä noissa ohittamistilanteissa aika-ajoin äänenkäyttöä ja tempomista Lumon puolelta löytyy, (ja joskus vähän kyllä emännänkin, myönnetään), niin treeneissä kaikki menee kuin rasvattu. Ei siis mitään ongelmaa jättiläismäistä Sebu-tanskandoggia ohittaessa... Ketku-Lumo.
 
Njäh

Viime viikon maanantaina alkoi EPK:n ohjattu tottis, kouluttaja Tuulin johdolla. Ensimmäisissä treeneissä käytiin läpi koirakoiden tavoitteita, sekä otetiin yhteistreeninä pujottelua muiden koirakoiden ympäri. Yksittäistreeninä meillä oli Lumon kanssa perusasentoa, seuraamista ja liikkeestä istumista. Lumolla oli hyvä draivi ja tekemisen iloa. Lisäksi pieni treenitauko säännöllisistä tottistreeneistä näyttää tehneen ihan hyvää.

Viikolla lenkkeiltiin kertaalleen Danten kanssa Silvolan ympäri. Samainen lenkki tehtiin uuden lennkituttavuuden, 3,5 vuotiaan sakemanninarttu Ninjan kanssa. Sakemannit ovat aina olleet Lumolle pienoinen punainen vaate, mutta kohtuullisen hyvin tytöillä meni. Pari pientä kärhämää piti keskeyttää, mutta pienet keskustelut eivät jääneet painamaan kummankaan mieltä. Peiqiä ja Aidaakin taidettiin lenkin merkeissä nähdä pari kertaa. Suhteellisen myöhäisinä kellonaikoina lenkkeillessä,, perjantai-iltana ikävässä tihkusateessa tarpoessa päätimme käydä kokeilemassa Pitkäkosken peltoja, joissa joo on niitä latupohjija.. Samainen setti vedettiin lauantai-iltana, eikä kummallakaan kerralla oltu kenenkään tiellä. Lauanataina käveltiin aina Haltialan kotieläintilalle saakka. Sunnuntaina lenkkeiltiin Tuulin ja Osmon seurassa Oittaalla, ja Lumo ja Osmis maistelivat hevosen lantaa aina kun silmä vältti.. Kuitua, kuitua.


Sunnuntai-illan ratoksi oli vielä tarjolla rakennusetsintää anoppi-Eevan työpaikalla. Koska kerrankin treeneihin oli mahdollista matkata ekologisesti, niin hurautimme Lumon kanssa Töölööseen bussilla. Treenien ajan Lumo rentoutui Eevan autossa. Treeni meni mainiosti, mitä nyt ohjaaja tapansa mukaan töpeksi. Pysyin kirjaimellisesti suunnitelmassani, vaikkakin näin Lumosta, että sillä oli haju.. Maalimies raasu löytyi kyllä, ja tuli haukutuksi, vaikka emännällä oli kova yritys pistää pienen koiran pasmat sekaisin. Viimeisellä maalimiehellä luin Lumoa oikein, ja tällä erää en lähtenyt typeryyksissäni kutsumaan koiraa hajulta pois. Eli etsintähommissa on osittain parempi, ettei koiraa pidetä "kurissa ja nuhteessa", vaan luetaan ja annetaan työstää silloin kun koiralla on haju. No, oppia ikä kaikki. Ja mikä ehkä parasta, Lumo ilmaisi kaikki maalimiehet!!! Huippua!

Tänään, eli maanataina, oli taas tottistreenit. Tämän päivän teemanan oli jälleen yhteistreeninä pujottelua sekä ryhmä paikallamakuuta, jättäviä liikkeitä. Yksilötreeneinä tuomarille ilmoittautuminen, perusasentoa, seuraamista. Meni jälleen suht kivasti treenit. Ehkä me vielä joskus olemme valmiita siihen BH-kokeeseenkin... Jos vaan ollaan oikein ahkeria.

13.3.2010

Lumo päivittää oma-actionia!

Huh, meika tyttö on "lomaillu" emännän kanssa tän viikkoa. Pikkasen ollaan huideltu ympäriinsä, aika kreisiä sanon minä. Tiistaina herätessäni en tasan tiennyt, mitä päivä tuo tullessaan. Alkuun oli melkosen tylsää chillailua kotosalla, kunnes tuo ihmiseni alkoi pakkaamaan reppua. Siinä sivussa seurailin, että mihinkä tässä mahdetaan lähteä. No selkishän se, Jenni tuli hakemaan meitä, ja meikä tyttö pääs Kattis-porokoiran kanssa takapenkille matkustamaan. Matka kesti ja kesti, välillä me jouduttiin odottelemaan autossa, kun emännät vouhkas menemään. Vihdoin päästiin sitten perille, ja mehän mentiin siis Katlan ja kumppaneiden kotiin, jai!

Kattis, Fauna, Taiga ja Salka asustaa tästä vähän matkan päässä Keravalla. Niillä on kaksi kissaakin, Vimpa ja Arhippa. Mä ihan tykkäilen niistä kissoista, etenkin Arhipasta, kun me ollaan melko samanvärisiäkin. Meikä tyttö nuoleskeli Arhipan korvia ja kaikennäköstä, Näillä tyypeillä oli laatikollinen kaikenlaisia kivoja leluja, joita mä kävin sitten reippaana Salkan sängynalusmurinoista huolimatta tutkimassa. Tytöt esitteli mulle vähän omia hoodejaan, ihan kivoja lenkkimaastoja, joissa oli vähän samanmoisia epäilyttäviä hajuja kuin monissa muissa paikoissa, joille mä päätin sitten kovana mimminä vähän haukahdella. Kyllä noi meidän emännät puhuivat keskenään, että näkivät sillä yhdellä lenkillä muka ketunkin... Mä en vieläkään oikeen tiedä miltä se kettu näyttää, korkeitaan luulen tietäväni miltä se voisi haista... Meiltä se näkeminen meni meinaan ihan ohi..

Meikä-tyttö fiilistelee aurinkoista kevättalvea!

Arhippa (Ocicat)

Tiistai-ilta hengattiin tosiaan siellä, ja sitten me jäätiin nukkumaankin sinne. Emäntä nukkui sohvalla, se Arhippa kisu oli ainakin jonkin ajan yöstä emännän jaloissa, ja sitten me Kattiksen kanssa käytiin aina välillä hengailemassa pikku torkkuja mun emännän vieressä. Keskiviikko aamuna me lähdettiin tosi pitkälle lenkille. Kaikki meni hirmu hyvin, mua kyllä vähän alkoi jo väsyttämään se kaikki uusi puuhastelu, ja tais siinä vähän pinnakin vahingossa kiristyä. Mulla tuli sitten paha virhearvio, ja meillä meni Salkan kanssa vähän sukset ristiin. Emäntä oli sitä mieltä, että meidän kiivas keskustelu johtui jostain suuresta aarteesta, kuten hepankakasta, risusta, kepistä tms. Mä oon kyllä pyytänyt Salkalta, ja muilta, anteeksi, että oon välillä vähän tiukka ja  huumorintajuton.. Loppulenkistä me pysähdyttiin hetkeksi, emännät joivat kahvia ja me saatiin korvapuustia. (siis sellasta hyvänmakuista) Kattis & co:n residenssiin päästyämme me oltiin aika sipissä kaikki. Mäkin luovutin, ja menin lampaantaljalle ottamaan kauneusunet.

Kattis, Fauna ja minä ite

Minä ite takana, edessä Taiga ja Salka

Ja vähänkö mua väsytti

Tovi siinä meni torkkuessa, kunnes taas tuli lähtö. Me päästiin tekemään Kattiksen, Faunan ja Taigan kanssa hommia! Ajeltiin yhteen aika kivaan paikkaan, jossa ollaan käyty aiemminkin. Siellä oli myös Eeva ja Rubi paikalla, ja meikä siirtyi sitten Rubin kanssa autoon odottelemaan vuoroani. Alkuun mä luulin olevani ihan liian sippi koko hommaan, mutta täytyy kyllä sanoa, että toi hakuilu on sen verran huisia puuhaa, että meikä tyttö oli ihan uudessa iskussa! Emännällä ei sen sijaan näyttäny kunto riittävän. Ihan sääliksi kävi kun tää tyttö painatteli pitkin hankia, ja emäntä rämpi umpihankeen upoten. Kerkesin pariin otteeseen paljon paljon aikaisemmin maalimiehelle. Siellä sitten huutelin hetken mammalle, että tulis jo, ja kun meillä on niiden etsittävien kanssa sellanen diili, että kun mä hetken katson vaativasti ja haukun, niin sitten mä saan niiltä super hyviä herkkuja! No selvittiin niistäkin treeneistä aika mallikkaasti, vaikka tuo mun emäntä ei mitenkään iskussaan ollut. No onneks meikä on, aina, johonkin voi katos elämässä luottaa. Vihdoin kotiin päästyämme olin kyllä ihan sipissä, finaalissa, väsynyt. Ja tais olla mammakin. 

Torstaina me sit nukuttiinkin melko pitkään. Käytiin perus Raappislenksua, jossa meitsin tarttee aina pitää pientä vahtia yllä, huudella tutuille, että "täältä tullaan" ja vähemmän tutuille, jotta tajuavat pysyä pois tieltä... Taidettiin nähdä Nikke-lapinkoira, ihan kiva jätkä, oon tuntenut sen ihan pennelistä. Antaa meikän vedättää itteään ihan kuus nolla.. No Niken kanssa leikittiin siinä sit tovi, kunnes meikää alko vähän nyppii, ja sanoin mammalle että jatketaan matkaa. Päivä loikoiltiin sitten kotona, ja iltapäivällä mentiin sitten tohon kotipihalle kärkkymään. Mä kyllä tajusin heti, että me ootellaan Dantea, ja niinhän siinä kävi, että päästiin Danten kaa treffaa pitkästä aikaa. Mentiin Danten kuljettimella, ja D:n palvelusväestä Ninnu oli ratissa. Matkattiin tosi romanttisesti kahdestaan siellä takabaksissa. Käytiin reippailemassa Silvolan tekojärvi ympäri, ja hirmu kivaa oli. Mua ei kyllä riekuttanu mitenkään kauheesti, mutta semmosta lepposta hengailua.

Perjantaina emännällä olis sitten taas jotain keksittynä mun pään menoksi. Mun oma palvelusväki ajelutti mut Hyvinkäälle koirauimalaan. Pihalla treffasin Katlan ja Faunan, ja olin ihan että "JEE!!!" mihin mennään. Uimalaan on hirmu kiva mennä, mutta mua kyllä vähän nyppii kun siellä kastuu, ja kun mun puolesta vähän niinkuin päätetään, että koska mä sinne altaaseen meen. No, osaanhan mä uida, ja ihan hyvinhän mä uin, ja kyllä mä siitä ihan tykkäänkin, mutta se ramppi, se ramppi. Iskee oikein ramppikuume kun sitä kattelee. Alkuun mulla on sellaset ihme härpäkkeet päällä, ja lopuksi ne otetaan aina pois.  Sit kun vihdoin mua armahdetaan ja se portti avataan, niin sit mut kastellaan taas uudestaan, ja lopuksi puhalletaan sellasella ihme jutulla, joka pitää kovaa ääntä. En tykkää, vaikka kyllä vähän tykkäänkin. Tässä pari noloa otosta kun mulla on ihan märkä turkki, mutta uskottepa ainakin, että mä koen aika-ajoin suurta pienen koiran vääryyttä!

Hain tämmösen lelun sieltä altaasta

Ja saman lelun uudestaan...

No vääryydet sitten vain jatkui. Tänä aamuna käytiin mamman kanssa pellolla lenkillä, melko lyhyellä, meikkis olis jaksanu jonkin verran pitempäänkin... Noh, mentiin siitä sitten kotiin, ja kotiovella muistinkin mamman pakanneen treenikamoja. Olin ihan, että "jippika jee" tää typykkä pääsisi taas reenimään, ettii kadonneita lampaita, haukkumaan ja syömään herkkuja purkista ulkona. Mutta kissan viikset!!! Mamma pisti repun selkään, otti makuualustan kainaloon ja lykkäs mulle Dentasticksin suuhun. Olin että hyi-yök-en-syö ja pudotin lattialle. Siihen mä sitten jäin, kaksin hyljättynä Dentasticksin kanssa eteiseen.  No Mikkis-isäntä jäi kotiin nukkumaan, joten oli mulla nyt jotain seuraa edes. Mamma tuli sitten kyllä takasin kotiin, ja siitähän riemu ratkes. Kovasti se yritti kyllä selittää, että tällä mun aiheettomalla jättämisellä oli joku tarkoitus. Pah, mä en kyllä moista ymmärrä, ja reklamoin varmasti asiasta.. Jos muistan. No, mun odottaminen palkittiin ja me lähdettiin sitten yhdessä ajelulle. Mentiin Pitkäkoskelle, ja siellä oli uudet tuttavuudet Sofia ja Justus (Eidalun Indikatiivi). Justus oli aika hilpeä kolli, ja mä vähän jäykistelin sille ensin. Ihan vaan, että oppii heti miten miten meikäläistä tulee kohdella. Ihan kivasti meillä Justuksen kanssa pyyhki, juostiin ja rilluteltiin, välillä muistutin, että mun perä on mun perä, ja sitä ei parane pienten Justus-poikien haistella. Kotona vetäsin sitten kunnon mätöt, ja sulattelin.

Huomiseksi on kuulemma vielä jotain puuhimisia tiedossa. Jotain tuo mamma tuossa horisi, että aamulla pitäisi mennä jonnekin pitkällle lenkille, ja että tuo meidän kepo-Mikko lähtisi mukaan. Sopii. Iltapäiväksi meidän pitäisi sitten mennä jonnekin harjoittelemaan ohituksia ja kohtaamisia.. Njaa, kyllähän meikä osaa ohittaa, jos haluan, ja välillä haluankin, toisinaan ei kiinnosta, vaan ilmoitan hyvinkin topakasti, kuka tulee! No katsotaan, kyllä mä tietty mamman mieliksi voin noita treenailla, kuulin sanat: pakkanen-maksa-sydän, joten eiköhän me sopimukseen päästä. Palaan taas asiaan. Mutta kyllä lomailu voi olla super siistiä, mutta rankkaa!

Ihanaa rentoutumista


Terkkusin, Lumo   

8.3.2010

Talvilomailua

Loma on ehdottomasti koiraihmisen parasta aikaa. Ja tässä osoitteessa sellaista vietetään tämä viikko. Mitään erityistä meillä ei Lumon kanssa ole, mutta kaikennäkösiä suunnitelmia kuitenkin.

Loma aloitettiin lauantaina "ympäristökasvatus- ja hyväntekeväisyyspäivällä". HEPeko oli haastanut Espyn SPR:n lipaskerääjiksi Haitin hyväksi. Kohteena Espyllä oli tosin Chile, ja me Lumolaisen kanssa oltiin Sellossa lipaskerääjinä. Kavereina meillä oli Jenni ja Kattis. Eli Suomalaiset lappalaiskoirarodut pelastuskoiraharrastuksessa oli erityisen hyvin edustettuna. Lumon kanssa matkattiin Selloon julkisilla, ja eipä nuo neidin matkustustaidot ole mihinkään emännän autoistuttua ruostuneet. Muutenkin Lumo otti Kattiksen tavoin hyvin chillisti, ja neidit nauttivat pienten ja vähän isompienkin ihmisten huomiosta täysin siemauksin. Kun keräysvuoro päättyi, Jenni ajeli meidät Vermon taakse koirapuistoon, jossa tytöt saivat rillutella. Puistossa oli muutama muukin rekku meidän mennessä sinne, ja isommilta kahinoilta vältyttiin. Hyvä homma.

Junailija-Lumo

Lauantai-iltana Marika ja Sauli tulivat meille istumaan iltaa Sampon ja Shilkan kanssa. Shilka on Pietarin koiratarhalta Suomeen Marikan ja Saulin hoteisiin pari viikkoa sitten kotiutunut leikattu seropinarttu. Lumo ja Shilka olivat nähneet viime viikolla pariin otteeseen lenkin merkeissä ilman Sampoa. Lumon mielestä Shilka ei ole mitenkään erityisen hyvä tyyppi, mutta saa silti elää... Mitään sydänystäviä neidit eivät siis ole, mutta ilta meni suht rauhallisissa merkeissä.  Lenkillä ei ole ongelmaa, mutta Lumo ei näennäisesti täysin pitänyt Shilkaa tervetulleena omalle reviirilleen. No, onneksi tässä koirakossa on sellainen hyvä juttu, että emäntä päättää ja valitsee, Lumo vain oppii sietämään, jos ei muuta. Saa nähdä lämpeneekö tyttöjen välit aikanaan. Sampon ja Lumon väliset asetelmat sen sijaan ovat reilun vuoden takaisesta muuttuneet täysin. Tietenkin, sillä Lumosta on tullut nainen. Sampo on aina saanut Lumon ihan pähkinöiksi, ja edelleen Lumsu diggailee Sampoa, mutta Sampon rakkaus Lumoa kohtaan on jotain ainutlaatuista (niin kuin kaikkia hyväntuoksuisia tyttöjä kohtaan...)

Sampo ja Lumon missihymy

Sunnuntaina lenkkeiltiin Peiqin ja Aidan kanssa Silvolan tekojärven ympäri. Tyttöjä oltiin treffattu jo perjantai-iltana, jolloin kokeilimme onneamme Pitkäkosken pelloilla, joka tietenkin on sitä kunnossa pidettyä latupohjaa... No, me emme kävelyllämme todellakaan olleet pohjalle haitaksi, mutta kyllä nuo hiihtäjät ovat vähintään yhtä fanaattista ja pimeää sakkia kuin koiraihmiset. Valaisemattomalla pellolla, perjantai-iltana tulee vastaan peräti neljä hiihtäjää puoli kymmenen ja puoli yhdentoista välisenä aikana. Meillä oli otsalamppu valaisemassa tietä, toisin kuin yhdelläkään hiiihtäjistä, eivätkä hiihtäjät kommentoineet lenkkivalintaamme. Hyvä niin.

Aida ja Lumo lämmittelevät

Tänään Lumolaisella oli ns. perinteinen maanantain lepopäivä. Palvelusväki kävi hurvittelemassa ostoshelveteissä, ja neiti sai nukkua kauneusuniaan kotona. Kävimme kimpassa Silvolan metsässä lenkillä, ja kerran kun kepo saatiin mukaan, niin tehtiin Lumolle muutama ilmaisutreeni. Hyvin haukkui, ja lähti maalimieskepolaisen perään kuin ohjus. Sai käyttää vähän nenäänsäkin "etsimisen" lomassa. Parilla kerralla Mikko piti purkin esillä ja yhdellä kertaa purkki oli piilossa. Lumolla tuntuis nyt olevan oikeasti käsitys siitä, että kun etsitään, ja se tyyppi löytyy, niin sille saa ja pitää haukkua! Täytyy nyt vielä kommentoida tuosta neidistä sen verran, että Lumo on mennyt juoksujen jälkeen vähän rikki. Neidillä meinaan on ollut vähän liiankin usein korvat päässä. Kun muut lähtee järjettöminä kouhaamaan jonkun oikeasti olemattoman asian perään, niin Lumo menee vähän, pysähtyy käskystä ja tulee kutsuttaessa luokse. Muutenkin havaittavissa on pientä "ohjaajanöyryyttä", laamamaisuutta, paastoilua... Kaikkia PMS-oireiden jälkimaininkeja siis. Lumosta on juoksujen jälkeen kuoriutunut kunnon roskaruokailija, sillä raa'an sijasta Acanan Grassland nappulat runsaan veden kera on maittanut vaihtelevasti jopa paremmin.. Outoa. No, söihän neiti juoksujen ajan paremmin kuin hyvin, ja tuo korvattomuus on tässä mallissa ihan perusominaisuus, joten nauttikaamme nyt näistä hetkistä kun ollaan kuulolla ja haetaan kontaktia (eli sitä namia taskusta).


Huomenna emännän ja Lumon olisi tarkoitus suunnata Keravalle Punttila-Lundellin residenssiin rilluttelemaan. Tiedossa lenkkiä ja päätöntä meininkiä (toivottavasti ei kuitenkaan kirjaimellisesti), kissoja, viiniä ja koirahöpinää sekä höpinää koirista. Meinaamme jäädä ihan yökkimään Marttilankadulle, josta keskiviikkona suuntaamme takaisin omaan kotiin. Keskiviikko iltasella on näillä näkymin tiedossa hakutreeniäkin. Torstaille ei taida olla mitään suunniteltua ohjelmaa. Perjantaina mennään pitkästä aikaa Hyvinkäälle uiskentelemaan. Lauantaina emäntä menee hälytysryhmän treeneihin maalimieheksi, avaamaan kauden aktiivisuuspistetilaston ja oppimaan osaavimmilta. Lenkkiä tehdään tietysti joka päivä. Varmasti nähdään meidän perus lemppari koira- ja ihmiskavereita, nukutaan, syödään ja nautitaan siitä, että aikaa on vain omille asioille.