Vähän melua paljosta?

Vuosi lähenee hiljalleen loppuaan. Joulut on juhlittu ja HurLum jäänyt pienelle treenibreikille 11.12. olleen viimeisen ilmaisukurssin kerran jälkeen. Viimeisin päivitys on marraskuulta, sitä edeltävä treenipäivitys syyskuulta, joten nyt jos viimein saisi hieman koottua syksyn treenejä. Viimeaikoina ei siis todellakaan ole ollut paljon melua tyhjästä - olen suorastaan ollut poikkeuksellisen vähäsanainen näin blogin välityksellä.

Lumon kanssa on treenattu etsinnän kestoa pitkien ja hälytreenien muodossa vaihtelevissa maastoissa, sekä vastapainoksi motivoivia, lyhyempiä pähkinöitä, tuplapiiloja, puhuvia maalimiehiä, heikkoja hajuja, umppareita, tarkennuksia - mitä nyt on mieleen juolahtanut, sekä raunioilla että maastossa ja jonkun kerran rakennuksessa. Hurman kanssa on painotettu ilmaisuharjoittelua - sekin vielä toki vaiheessa sekä tehty pohjia etsintätyöskentelyyn. Käytännössä siis erilaisia piilotyyppejä, lähekkäin olevia hajuja, tarkennuksia - perustaa siis kuntoon. Näitä kaikkia Hurma on treenannut niin raunioilla, maastossa kuin rakennuksissakin. Ilmaisua on otettu erillään, ja vielä on tarkoitus vahvistaa ilmaisua sekä alkaa hiljalleen yhdistämään haukkua maastossa. Raunioilla ja rakennuksissa haluan tarkennukset kuntoon ennen kuin otetaan ilmaisu mukaan.

Lumon pitkissä on ollut vaihtelevasti taajamametsää enemmillä häiriöillä, osittain kytkettynä etsimistä ja metsä metsää hyvillä korkeuseroilla ja hajuja imevillä kosteikoilla. Vuoden viimeisimmässä hälytreenissä oltiin kunnon taajamassa, Etelä-Haagan pusikoissa noin parin tunnin kytkettynäetsintä ja lopuksi tosi hieno reagointi ja hyvä löytö. Lumo on hieno, Lumo on loistava - ei täydellinen, mutta lähes. Parannettavaa ja kehitettävää on aina.

Hurma on osoittautunut sinikkääksi työskentelijäksi. Luonteeltaan Hurma on äitiään huomattavasti nöyrempi ja sillä on halu tehdä ja toimia oikein. Ilmaisu on lähtenyt kivasti rullaamaan. Targetti/vihje on ollut purkki, jonka Hurma on aika hyvin häivytellyt itse. Viimeisellä ilmaisukurssin kerralla mulla oli palava halu tehdä eläinkoe ja kokeilin pressutettua maalihenkeä - sekään ei ollut ongelma. Joten lisää treeniä haukun suhteen, ja etsintätyössä motivaatioon ja mielentilaan keskittymistä - tätä oikeastaan molemmilla. Hurmalle toki rutkasti lisää onnistumisia ja sitä itsenäisyyden ja itsevarmuuden kasvattamista.

Pelastuskoirailun vastapainoksi ollaan toki lenkkeilty ja pidetty peruskunnosta huolta. Marraskuun lopussa käytiin Kaisa Hilskan luona Koirataidossa testaamassa lammaspaimennusta. Paikalla oli Naavisemon Valopäiden vanhemmat sekä Hurma, Kaiku, Karu ja Savu. Pennut olivat Kaisan mukaan keskivertolappalaisia aktiivisempia lampailla, ja osoittivat kiinnostusta lampaisiin. Lumolla "laulu" vähän pätki, joten Lumoa haluan ehdottomasti sytytellä lisää. Hurmalla oli kivasti kiinnostusta lampaisiin, reippautta, itsehillintää ja sitä nöyryyttäkin ottaa ohjaajalta ohjeita vastaan. Katsotaan, tarkoitus olisi sillon tällöin käydä paimentamassa.

Joulukuun puolen välin paikkeilla kävin peilauttamassa molempien tyttöjen näkimet Apexin joukkotarkastuksessa Sari Jalomäen luona: terveet näkimet molemmilla! Lumolla on oikean silmän kyynelkavan ala-aukko nafti sekä PPM iris-iris rihmaa - eli ei muutoksia aikaisempaan, ylimääräistä ripseä ei tälläkään kertaa näkynyt. Hurmalla on myös PPM iris-iris rihmaa, muutoin silmät ok! Hieno homma. Lumolle ei ole suunnitteilla enempää pentueita, vaikkakin toisinaan hieman houkuttaisikin. Näillä näkymin silmiä peilataan seuraavan kerran seitsemän vuoden iässä Lumon osalta. Hurman varttumista ja aikuistumista seurailen mielenkiinnolla - luultavasti Hurman silmiä ihmetellään vuoden kuluttua uudelleen, mikäli pentusuunnitelmat alkavat jollain aikavälillä konkretisoitumaan.

Koirakohtaisia tavoitteita ensi vuodelle:

Lumo - tavoitteet 2014:

- haku taidontarkistus ja hälytyskelpoisuuden ylläpitäminen

- raunioperuskokeen uusiminen (ne laukaukset, ne laukaukset) - VSS sijoitus

- jäljen treenaaminen - tavoitteena peruskoe

- motivaation ylläpitäminen ja yhteisestä tekemisestä nauttiminen, yhteistyön hiominen

- toko alokasluokan liikkeiden ja hiominen - alokasluokan korkkaaminen?

- näyttely tai pari

Hurma - tavoitteet 2014:

- raunio soveltuvuuskoe

- ilmaisun vahvistaminen, etsintätyöskentelyn ja motivaation kasvattaminen -

  tavoitteena haku peruskoe (mahdollisesti vuoden 2014 aikana!!!)

- MH-luonnekuvaus

- yhteistyön hiominen ja yhdessä tekemisestä nauttiminen

- toko alokasluokan liikkeiden hiominen - alokasluokan korkkaaminen?

- yksi näyttely nuorten luokassa, toinen mahdollisesti jo avoimessa?

Vuodenvaihteen jälkeen palataan aktiivisesti treenirintamalle!

Läpivalaisua ja näytelmiä

Pikaista päivitystä. Vannon taas, että kun tästä marraskuusta selviän kalenterin osalta, niin koostan syksyn treenit pähkinänkuoressa.

Terveysrintamalta hyviä uutisia luuston osalta. Neljä viidestä Naavisemon ekasta pentueesta on nyt kuvattu. Hurma läpivalaistiin lonkan ja kyynärien osalta, samalla kopeloitiin polvet ja otettiin sivukuva kaula-, selkä- ja lannerangasta. Viralliset tulokset olivat mukavat, lonkat A/A, kyynärät 0/0 ja polvet 0/0. Eläinlääketieteen tohtori Anne Muhle katsoi rankakuvat ja niissä ei huomautettavaa. Mahtista. Silmiä peilaillaan molemmilta tytöiltä joulukuussa ja Hurmalta tulen kopeloittamaan polvet myöhemmin uudelleen sekä virallinen sydänkuuntelu ja TGA-a näyte otetaan varmaan kevään rokotusten yhteydessä.

Lumo kävi toistamiseen osteopaatti Maare Kaiperlan luona. En edelleenkään osaa sanoa, että onko käsittelystä ollut apua vai ei. Lannerangassa jumia, jonka Maare sai auki, mutta mua vaivaa syy jumin taustalla... Melkeinpä syyn selvittämiseen tahtoisin kuvata lannerangan alueen - toki tuoko se mulle haluaamani lisätietoa on eri asia...

Tänään näytelmöitiin Kouvolan ryhmänäyttelyssä. Tuomarin lappalaisilla Pekka Teini. Hurma debytoi näytelmäuransa junioriluokassa (jossa oli 14 juniorinarttua!) saaden laatuarvostelusta EH:n eli erittäin hyvän seuraavanlaisella arvostelulla:"Rotutyyppi erinomainen, todella hyvin liikkuva narttu, jonka runko on hyvin kehittynyt, erinomainen eturinta, kyynerpäät vielä rungon alla, selkä tiivistyy vielä, hieman pitkä lanneosa, ikäisekseen hyvä turkki, liikkuu tasapainoisesti.

Sanallisesti kommentoi, että Hurmiksella on vielä kevyt juoniorin pää. Toivomme siis pään kehitystä niin ulkoisesti kuin sisäisesti...

Lumo kävi kahden vuoden tauon jälkeen toistamiseen Teinin kehässä. Tällä kertaa avoimessa luokassa EH, eli erittäin hyviä ellei täydellisiä molemmat. Arvostelu oli seuraavanlainen:

"Hieman kookas narttu, jolla oikea vahvuus, oikealinjainen pää, hieman pyöreät silmät, hyvä rakenne edessä, hyvä muoto rintakehässä, sopivat kulmaukset, turkki ei tänään parhaimmillaan, laatu oikea, hieman pysty häntä, lyhyt taka-askel"

Sanallisesti Teini kommentoi, että Lumolla on ahdas takaliike, joka oli tiedossa ja "löysät" kintereet...

Osteopatiaa

Olin pohtinut jo pitemmän aikaan Lumolle visiittiä osteopaatin pakeille. Jostain syystä se oli vaan aina jäänyt. Olin tehnyt taustatyötä ja selvitellyt vähän muiden kokemuksien perusteella kenelle aika kannattaisi varata. Ykköseksi nousi Maare Kaiperla ja Leena Piira. Piira ottaa vastaan vähän turhan pitkän ajomatkan päässä, Kaiperla lähempänä, joten kokeilin onneani ja sain viimeinkin varattua ajan. Pitkä prosessihan tää on toki ajatuksen tasolla ollut... Olin tosiaan varautunut siihen, että ajan saa jonnekin tulevaisuuteen, joten reilu kuukauden odottelu ei sitten viime kädessä ollut kovin paha.

Toki juuri sillä viikolla kun Lumolla on aika, niin emäntä saa jonkun järjettömän flunssapöpön - kurkku on liekeissä, kehon termostaatti rikki, pää täynnä räkää ja olo on kuin jyrän alle jääneellä. Onneksi tulehduskipulääkkeet on keksitty, joten droppia nassuun ja matkaan.  Ei armoa emännälle, sillä seuraava aika olisi mennyt luultavasti taas kuukauden päähän.

Lumo on vuotiaana kuvattu terveeksi virallisesti lonkkien ja kyynärien osalta, polvet kopeloitu vuotiaana ja vajaa neljä vuotiaana. Selkä kuvattu epävirallisesti vuotiaana ja viime syksynä oikean etujalan ontuman takia kuvattiin rauhoittamatta oikean etujalan olkapää, kyynär, ranne ja tassu sekä kaularanka (joka kyllä oikeasti vaatii rauhoituksen, jos hyvän kuvan haluaa). Tuolloin ontuma paikantui Biceps Brachii-jänteeseen, joka nyttemmin taisikin olla Triceps Brachii - mutta yhtä kaikki, lähekkäin olevia, jännevammasta siis kyse. Lumo on käynyt puolitoista vuotiaasta ennaltaehkäisevässä mielessä säännöllisesti fysioterapeutilla, pari vuotta sitten saanut neljän kerran akupunktiosarjan, viimeisen kuukauden sisällä saanut pari akupunktiohoitoa ja elokuun alussa fysioterapiaa. No mikä siinä sitten on muka vialla? Ei välttämättä mikään, mutta ei kuitenkaan kaikki ole kunnossakaan. Lumo peitsaa - osan mielestä se on ihan normaalia, osan mielestä ei. Ei absoluuttista totuutta siis tässäkään asiassa. Rakenteellisesti Lumo on ihan tasapainoinen, suhteellisen hyvin kulmautunut, selkeä heikko kohta on lanneselän alue ja ahdas takaosa, joka ilmenee ahtaina takaliikkeinä. Pihtikinttu. Säännöllisesti kropan heikot lenkit ovat olleet rintaranka, lanneselkä, ristiluualue tai rinta/lannerangan ylimenoalue. Lantion etuosan lihaksistoahan sillä akupunktiolla juuri hoidettiin.

Eläinosteopaatti Maare Kaiperlan mielestä lantion etuosan lihaksiston jumit eivät ole syy vaan seuraus. Oikeastaan kaikki mitä Lumolla on lihasksiston jumeissa ollut ovat seuraus ei syy. Maare kävi Lumoa läpi. Totesi, että koiran on vaikea seisoa. Kävi läpi koiran istuessa, seistessä ja maatessa. Maaren käsissä on oltava jotain taikaa. Toisinaan fyssarilla käsittelyyn vähän vastaanhangoittelevasti suhtautuva Lumo makasi rauhallisesti kyljellään, silmät puoli ummessa ja nautti. 

Lumon lantio on vinossa. Vinossa oikealle, mutta primääristi lantio on vinossa vasemmalle. Oikea puoli on kuormittunut enemmän, Lumo käyttää oikeaa puolta enemmän, kuormittavammin ja oikeaan polveen syntyy vääränlaisen liikkeen takia kiertoa, jota ei tunne palpoidessa. Tämä lähinnä viittaukseksi sille, että niissä terveissäkin polvissa voi olla heikkous muista syistä. Maaren mielestä oikean polven kierto on tietynlainen aikapommi, sillä pitemmän aikaa väärin kuormittuessaan se voi aiheuttaa ongelmia ristisiteeseen (joka on mun korvissa vähän kuin todella ruma sana) tai muihin polven tukirakenteisiin. Kysyin olisiko polvea syytä käydä näyttämässä ortopedille, niin ei kuulemma ole. Polvi ei ole syy vaan seuraus. Nyt hoidetaan syytä, eli sitä vinoa lantiota. Vino lantio on koirilla ilmeisen yleinen vaiva. Lumollakin lantionseudun vinous on luultavasti traumaperäinen. Itselläni ei ole tietoa mahdollisesta traumasta, mutta kuten Maarellekin totesin, niin tätä koiraa ei ole pumpulissa kasvatettu ja pidetty. Koirat on luotu liikkumaan.

Maare myös kokeili Lumon oikean kyynärnivelen, johon vajaa vuosi sitten otetun röntgenkuvan perusteella saatiin maininta "alkavasta nivelrikkomuutoksesta", jonka tosin kaksi seuraavaa kuvien katsojaa kumosi. Tunnustelun ja "virtausten" perusteella kyynärnivelessä ei ole vikaa. Eikä oireet koskaan kyynärään paikallistuneetkaan. Maare myös kysyi onko Lumolla ollut aineenvaihdunallisia oireita? No joo, anaalivaivaa ajoittain, jonka yhdistän hormonikiertoon ja jollain muullakin tapaa hormonaalisiin muutoksiin liittyväksi sekä olihan tuossa kesän mittaan niitä mystisiä ripulioireita, jotka nyttemmin ovat normalisoituneet. Pissan pH on ollut korkea, sivulöydös joskus ihan muuten vain otetuille veriarvoille, joissa toinen munuaisarvo on ollut hitusen viiterajan yläpuolella. Mitähän vielä? Juo hintsusti, sekin voi olla syy sille munuaisarvolle ja virtsan korkealle pH arvolle. Lisäksi Maare mainitsi, ettei Lumon hormonitasapaino ole ihan kohdillaan. Juoksua odotellaan marraskuulle, ja ehkä oikeasti niinkin luonnollinen asia kuin pentujen saaminen ottaa aikaa hormonitoiminnan normalisoitumiseen? Onhan se fysiologisesti nartun elimistölle melkoinen stressi, vaikka luonnollista onkin.

Nyt sitten katsellaan miten käsittely auttaa vai auttaako? Ehkä sitä monesti jotenkin kuvittelee, että kun käsitellään eläintä tai ihmistä, niin sen käsittelyn tulisi jotenkin konkreettisesti näkyä? Osteopaatilla lienee silmät käsissään ja käsittelyn huomaa ja tuntee vain käsittelyn kohteena oleva? Seuraavaan kuuteen viikkoon ei suositella hierontaa, vaan nyt annetaan kehon korjata itseään. Maarea mennä tapaamaan vinon lantion merkeissä taas marraskuussa. Ehkä Hurma Kähkönen saa nyt yhden hieronnan ja osteopatiaa sitten kun Lumon lantio on paremmalla tolalla?

 

Oi syyskuu, ja olihan se elokuukin tossa välissä...

Edellisen päivityksen päiväystä katsoessa tuntuu olevan taas tyhjiin valunut lupaus ahkerammasta kirjurinroolista... Puolitoista kuukautta edellisestä, joten onhan tässä tapahtunut.

Treenitaukoa pidettiin heinäkuussa kolmisen viikkoa. Tuona aikana panostettiin lenkkeilyyn, uimiseen ja mukavaan olemiseen. Hurma on selkeä labradori lapinkoiran olemuksessa - tyyppi on ihan hillitön vesipeto! Lumon kanssa käytiin oikeissakin hommissa. Treenailun makuun päästiin taas elokuun alussa. 

Tauon aikana Hurmis kävi vuotisrokotuksella Käpälämäessä eläinlääkäri Jutta Luomahaaran luona. Testattiin Tikkurilan toimipiste, jossa oli järjettömän hyvän hajuinen kynnysmatto, molemmat koirat liimaantui kuonostaan siihen kiinni. Hurma on hupsu eläin, siitä oli kovin kovin kivaa käydä eläinlääkärissä - jotenkin Hurmis on vähän yksinkertainen otus kyllä. Lumo lymyili tuolien alla ja yritti olla "näkymätön", Hurma hyppi eläinlääkäriä vasten ja oli, että "jeeeeee - sä olet varmasti mun uusi paraskaveri!"  Tutkimusspöydällä Hurma totes, että täähän on täyden palvelun talo kun ruokakuppi on suoraan ikkunalaudalla kuonon edessä. Rokotuksen ajan söi namia eikä huomannu koko toimepidettä  ja lopulta toteis, että tutkimuspöydällä voi vaikka vallan pötkötellä. Nyt on Hurmalla rokotukset seuraavaksi kolmeksi vuodeksi kunnossa. Toivotaan, että saadaan jatkaa eläinlääkärissä käyntiä jatkossakin pelkkien rokotusten merkeissä. Lokakuun toisella viikolla Hurma on toki menossa virallisiin kuviin eläinlääkäriasema Mevetiin. Hurmalta läpivalaistaan lonkat ja kyynärät, polvet kopeloidaan ja epävirallisesti kuvataan selkäranka ja molemmat olkapäät. Silmiä peilaillaan molemmilta tytöiltä joulukuussa Apexissa.

Raunioilla ollaan treenattu säännöllisesti. Harjoitusten teemoina on ollut erilaiset piilotyypit, tarkennukset, eri tavalla tulevat hajut, lähekkäin olevat maalimiehet, ampuminen, Lumolle on otettu tuplapiiloja eli kaksi ihan vierekkäin tai samassa piilossa olevaa maalimiestä - molemmille siis tasonsa mukaan ja osaamista kehittäen. Hurmaa on ammuttu, ja kuurohan tuo tuntuu ainakin vielä tässä iässä olevan - toivottavasti myös jatkossakin. Lumon ampumiset olen toistaiseksi jättänyt raunioilla. Täytyisi käydä ammuskelemassa jossain muussa ympäristössä. Mökkireissulla ainakaan ilmakiväärin ääni ei tuntunut kauheasti kumpaakaan hätkäyttävän.

Meidän oli tarkoitus Lumon kanssa osallistua Pelastuskoiraliiton ryhmäkatselmukseen Espyn toisen joukkueen yhtenä koirakkona neljästä elokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna. Saman viikon keskiviikkona meidän ollessa lenkillä Lumo sai muutaman kipukohtauksen ihan alkulenkistä. Vauhti hidastui, painoi selkää köyrylle ikäänkuin pyöristäen ja painui maahan makaamaan. Soitto eläinlääkäri Anne Muhlelle, asentotuntoreaktiot kunnossa, kotona Rimadyliä, BOT verkkoloimea, torstai kevyellä liikunnalla ja perjantaiksi saatiin aika Espoon Eläinsairaalaan eläinlääkäri Karoliina Nyyssöselle. Kiikutin mukanani aamupissanäytteen, olin varautunut koiran rauhoittamiseen ja läpivalaisuun ja ties mihin katastrofaaliseen diagnoosiin. Karoliina tutki Lumon tarkkaan, paineli kauttaaltaan, kävi liikeradat läpi ja  katsoi liikkeet. Eläinlääkärin mielestä Lumon rangassa tai nivelissä ei kliinisesti tunnusteltaessa ole aristuksia, joten hän ei nähnyt syytä kuvata koiraa. Liikkeet olivat lennokkaat, mutta ravissa Lumo kulki kolmella uralla. Myötäpäivään pienellä ympyrällä käytti vaseta takajalkaa huonommin. Diagnoosina lantion vinous oikealle ja lantion edessä oli lihasjäykkyyttä. Lisäksi oikean etujalan triceps brachii-jänteen päässä oli tunnettavissa sidekudosmuodostumista ja arkuutta. Tuo jännevamma lienee syynä viime marraskuiseen ontumaan. Lantion lihasjäykkyys hoidettiin akupunktiolla ja sidekudostunutta jänteen päätä hoidettin laserilla. Hoidon jälkeen Lumo oli selkeästi parempi. Pohdin eläinlääkärille kokeeseen osallistumista, johon osallistumiskieltoa ei tullut mikäli kipukohtaus ei uusi ja koira on muutoinkin kunnossa, revittelevä ja jumittava liikunta kiellettiin. Pari viikkoa myöhemmin käytin Lumon toistamiseen Karoliinalla akupunktiossa. Ensi tiistaiksi Lumolle on varattu aika osteopaatti Maare Kaiperlalle. Katsotaan mitä Maare on mieltä ja mitä hän koirasta löytää. Sen jälkeen jatketaan vaihtelevasti akulla, hieronnalla ja mahdollisesti osteopaatilla. Jos tarve tulee, niin kuvataan.

Hakua ollaan treenattu lähes viikoittain ja tarkoitus on jatkaa vähintään kerta viikossa. Hurmalle olen alkanut opettamaan maastossa ilmaisua, ja hyvinhän tuo pieneläin tuntuu oivaltavan, että maalihenget saa haukkua. Lumon kanssa käytiin Pelastuskoiraliiton haun taidontarkistuskokeessa elokuun viimeisenä lauantaina, ja kotiin tuomisina oli hyväksytty taidontarkistuskoe arvosanalla 2 eli hyvä. Koe suoritetaan pimeässä. Alue on kolmen hehtaarin tallattu metsäalue, jossa on kolme maalimiestä. Aikaa kokeen suorittamiseen on 45 minuuttia, jonka aikana tulee löytää ja ilmaista kaikki maalimiehet. Lumon nokka tuhisi noin 20 minuuttia ja meidän taidot oli tarkistettuna - pelastuskoiran työlupa toisin sanoen taas vuodeksi eteenpäin kunnossa!  Sanotaan, että koe meni hyvällä "rutiinilla" ja yhteistyöllä. Lumo oli "liekeissä" ja teki ihan todella hienosti hommia - yhteistyössä ja itsenäisesti. Kevään epäonnistumisen sekä koetta edeltävän kahden epäonnistuneen treenin jälkeen onnistuminen kokeessa tuntui järjettömän hyvältä! Kävimme koetta edeltävänä iltana tekemässä pienen treenin yhden treenikaverin kanssa ja tuolloinkin ilmaisut tökki. Tunnustan, että tuolloin hetken jopa pohdin, että jättäisin kokeen väliin ja menisin myöhemmin syksyllä uudestaan, mutta kiitos treenikaverille, joka totesi, että "ainahan se on kiva ajaa 100 kilometriä viettääkseen aikaa pimeässä metsässä, ja voihan se olla, ettei teillä mitään ongelmaa edes ole". Näinhän se on.

Koetta seuraavana päivänä otin molemmille koirille hyvän mielen mielikuvaharjoitukset metsässä. Lumosta harjoitus oli superkiva, Hurmalle sarjassamme ensimmäinen laatuaan, mutta Hurmakin toimi tosi pätevästi ja tyypit löytyi. Toissa viikolla Hurma jatkoi ilmaisua, ensin pari toistoa, jonka jälkeen viimeinen maalimies etsittiin ja ilmaistiin. Lumo puolestaan sai yhden helpon "hajutunnelilöydön". Viime viikolla treenattiin Veikkolassa. Lumolla ensimmäinen maalimies tiheässä heinikossa, puskassa ja toinen korkeammalla, puunranka-missä-lie kasassa. Hurma jatkoi ilmaisutreeniä ja sai taas viimeisen etsiä ja ilmaista.

Lumon kanssa on treenaatu myös jälkeä. Kausi ollaa oltu jälkiryhmässä, johon ollaan päästy osallistumaan vaihtelevalla menestyksellä. Tavoitteena olisi kuitenkin ensi kaudella olla tarpeeksi hyvällä tasolla, jotta voitaisiin mennä jäljen peruskokeeseen. Tällä hetkellä jäljellä on ollut pituutta maksimissaan 300 metriä. Pääosin Lumo ajaa jäljen hyvin, mutta kaipaisin lisää intensiteettiä ja esineilmaisua pitäisi alkaa opettamaan.

Hälytreenattukin on elo- ja syyskuussa. Molemmat harjoitukset ovat olleet meidän osalta "tulin, näin ja voitin"-luokkaa. Emme ole siis päässeet tekemään juurikaan pidempiä harjoituksia, sillä tuuria on tuntunut olevan aina mukana etsintäsuunnitelman ja koiran toiminnan osalta. Toisin sanoen, olen tehnyt hyvän suunnitelman ja koira on toiminut kuten pitää. Pitkättreenit on kuitenkin jo startanneet, joten tarkoitus olisi noin kerran kuussa tehdä yksi kestoltaan pidempi harjoitus.

Nyt kuluva viikonloppu aloitettiin jo torstaina starttaamalla Hyvinkään koirauimalan kautta Nooran mökille Hattulaan. Perjantaina muiden ahertaessa vielä sorvin ääressä me käytiin aamusta peltolenkillä, tallattiin aikuisille koirille jäljet, jälkien vanhetessa Hurma pääsi vähän nenähommiin, jonka jälkeen ajettiin jäljet. Koirat on saaneet nauttia mökkeilystä, kaivella kuoppia, syödä luita ja viettää laatuaikaa ihmistensä kanssa. Täydellistä.

Treenejä, treenitaukoa ja kesäpuuhia

Tehdääs pieni koonti kesän treenailuista. Näin kolmen viikon treenitauon alettua onkin hyvä kasailla alkukesän treenipalikat blogiin...

Kesäkuussa treenailtiin raunioita, hakua ja laukauksia,  erillisellä kurssilla, sekä käytiin kokeilemassa lammaspaimennusta Primal Sense Farmissa. Lumon kanssa vietettiin viikko Pelastusopistolla varautumiskoulutuksessa. Hurman kanssa osallistuimme nuorten koirien tottiskoulutukseen, jonka vika kerta oli kesäkuun alussa (tottista olisi tarkoitus treenailla tauon aikanakin).

Hakutreenejä on ollut toistaiseksi tasan yhdet kesän aikana. Molemmat tytöt tekivät pistoja. Treenitauon jälkeen ryhdistäydytään myös hakutreenien suhteen. Hurma jatkaa pistojen harjoittelua ja pikkuhiljaa voisi olla myös aika opetella ilmaisua - erikseen. Lumolle ohjelmassa perustreeneissä on pistoja, erilaisia maalimiehiä ja motivaation nostamista/ylläpitämistä.

Raunioilla on treenattu ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, tunkeutumista ja lähekkäin olevia maalimiehiä. Tunkeutumista on tehty pari treenikertaa, useammalla peräkkäisellä toistolla muutamaan eri piilotyyppiin, aina vähän vaikeuttaen maalimiehen luokse pääsemistä. Lähekkäin olevia maalimiehiä treenattiin viimeeksi sijoittamalla kaikki maalimiehet raunioiden keskitaloon, jolloin saatiin sekä ylhäältä ja alhaalta päin tulevia haisuja ja hajut mukavasti sekoittumaan keskenään. Lumo työsti hajunsa näppärästi, kolme ensimmäistä nousi helposti, neljännen haju oli heikko ja välill piti käydä nollaamassa nenää ja palata uudelleen työstämään. Hurma oli myös eri pätevä, saatiin hyvät naurut pienen koiran työstäessä keskikerroksesta tulevaa hajua - Hurman ilmeet olisi pitänyt kyllä saada videoitua.

Tyttöjen kanssa käytiin kuokkimassa torstairyhmän treenit koulutusapuna ja kiitos jälleen Juhalle hyvistä treeneistä. Lumolle pyysin pientä aluetta, ja loppupeleissä kaikki kolme maalimiestä olivat elementeistä rakennetussa tornissa, käytännössä päällekkäin. Oli mielenkiintoista katsoa kun koiralla oli haju jokaisesta yhtä aikaa ja pientä pohtimista siinä, minkä ottaisi ensimmäisenä - Lumo vaikutti siltä, että kyseinen harjoitus oli erityisen hauska lapinakan mielestä. Hurmalle puolestaan oli pari maalimiestä, joista toinen kertasi hyvin edellisviikkojen tunkeutumisharjoitusta - putkeen meni esteistä välittämättä.

Viime viikon rauniot olivat viimeinen treenikerta ennen taukoa. Lumolle halusin maanalaisen labyrintin, jossa on pelkät poistoilmatötteröt maanpinnalla. Toinen piilo oli yläkasan loppupäässä korkea ylöspäin aukeava putki, kasan nurkassa oleva avonainen putki ja alatalon elementtien päällä oleva maalimies. Labyrintistä ei saanut lähetyshetkellä minkäänlaista hajua, tuuli oli voimakas, joten haju luultavasti levisi suhteellisen heikkona. Ylöspäin aukeavan putken tarkensi hyvin ja ilmaisu oli tosi hyvä. Nurkassa olevasta putkesta maalimiehen haju levisi kulmakaivolle, jossa oli edellisellä koiralla ollut rautakannen alla maalimies (ja kaivoa ei oltu tuuletettu) - Lumo sitten otti elämänsä ensimmäisen valeilmaisun kaivolla. Ilmaisusta kyllä huomasi, ettei koira ollut ihan täysin varma, mutta ilmaisi silti. Kaivo auki, tyhjää täynnä, muutama askel eteenpäin ja tarkensi oikean maalimiehen. Ilmaisu oli hyvä, täysin erilainen kuin kaivolla. Kolmas maalimies nousi alatalosta, helposti. Sen jälkeen palattiin ihmettelemään labyrinttiä. Lumolla oli haju, mutta haju levisi tuulen mukana. Näytin kädellä, että tarkentaisi maantasalla ja Lumo merkkasi yhden poistoilmatötsän, jota alkoi kaivamaan ja haukkumaan. Palkkasin Lumon itse ja fiilisteltiin hetki hienoa löytyöä. Summasummarum: treenataan jatkossa myös vähän tuulettuja piiloja, joiden läheisyyteen ei laiteta alkuun maalimiestä - katsotaan saako koiraa vahvistettua erottelemaan ns. vanhaa hajua ja heikkoa hajua - pitäisi saada. Labyrintti olisi mielenkiintoinen kokeilla viileämmällä ilmalla, jolloin maalimiehen haju nousee ylöspäin ja heti harjoituksen alkuun, jolloin alue on vielä puhdas ja tallaamaton. Olen myös alkanut uskomaan sitä, ettei koirat hajoa helposti epäonnistuneistakaan harjoituksista. Niitäkin saa ja pitää välillä olla.  

Hurma lähti treenitauolle hyvän treenin saattelemana. Hurmalla oli kolme maalimiestä. Ensimmäinen älläputken kaivossa, kaivon päällä ritilä, putken suut auki. Toiveena oli, että olisi saanut hajun alhaalta ja mennyt pimeyteen nostamaan maalimiehen. Toisin kuitenkin kävi. Hurma päätti nostaa kaivonpohjalla istuvan maalimiehen ylhäältä - hieno taitava! Toinen maalimies oli apinahäkkiin yhdistyvässä putkessa, häkin luukku auki - Hurmalle tosi helppo piilo ja maalimies nousi helposti. Kolmas oli alatalon päädyssä, jota Hurkkis sitten hetken työsti ja sai tarkennettua hienosti. Hurmeli on kyllä pätevä likka nenänsä kanssa ja kovin sitkeä työstämään haastavammatkin hajut. 

Paukkukurssilla treenattiin nimensä mukaisesti koirien laukauksen sietoa. Valitettavaa ohjaajan kannalta on, että Lumo tuntuu reagoivan jollain tapaa laukauksiin tällä hetkellä. En jaksa uskoa, että kyseessä on puhtaasti "paukkuarkuus", vaan enemmänkin vaikuttaa siltä, että reaktiot liittyisivät jossain määrin paikkaan ja joihinkin tilanteisiin. Lumo on aiemmin kuullut laukaukset, muttei ole niihin varsinaisesti reagoinut eikä menettänyt toimintakykyään.  Tarkoitus oli ilmoittautua Lumon kanssa elokuun raunioloppukokeeseen, mutta suunnitelmissa on nyt treenata raunioita ja laukauksia erikseen ja katsoa tilannetta ensikaudella uudelleen. Tosin, jos hyvin käy, niin joudutaan käymään raunioperuskoe uudelleen ja sen jälkeen loppukoe, mutta tälläistä tämä koiraharrastaminen välillä on. Lumo on muuten hemmetin hyvä koira, ja tämä tuli valitettavana takaiskuna minulle. Harmittaa, harmittaa todella paljon, mutta asialle voi ainakin yrittää tehdä jotain. Hurma puolestaan ei ainakaan toistaseksi tajua laukauksia eikä niihin reagoi. Jos oikein huonosti käy, niin Lumon VSS-sijoitusura on tässä ja Pumsii jatkaa raunioilla lähinnä mielenvirkistykseksi, ja Hurmaan laitetaan sitten enemmän panostusta.  Ehkä asia voi olla niinkin, että kun unohtaa sen tavoitteellisuuden, niin asiat meneekin paremmin?

Lumolle tavoitteena on hälytyskelpoisuuden pitäminen ja keväällä mönkään mennyt taidontarkistus pitäisi saada suoritettua hyväksytysti tämän kalenterivuoden aikana- Lisäksi panostetaan jälkeen, jos siitä saataisiin jossain vaiheessa peruskoe, niin olisi se oikeasti toinen laji - katsotaan. Hurman tavoitteet on alkuun haku- ja raunio, ja pääpaino haussa. Lisäksi Hurmallekin otetaan jälkeä hiljalleen enemmän ohjelmistoon. 

Lammaspaimennusta jatketaan marraskuulla, jolloin Naavisemolaisille on tarjolla paimennuspäivää Kaisa Hilskan luona. Kesäkuussa päästiin vähän syttytelemään, ja molemmat koirat ovat kiinnostuneita lampaista. Primal Sense Farm ei vaan ehkä ollut ihan sitä, mitä itse paimennukselta haluan tässä vaiheessa. Kun ei ole omaa kokemusta lajista, niin maksan mielelläni siitä, että saan ohjausta ja näkemystä koirien taipumuksesta ja neuvoja siihen, kuinka koiriani ohjaan ja mitä tehdä toisin.

Kesästä on pääosin nautittu ulkoillen ja uiden. Juhannusviikolla käytiin Vehmersalmella kepon sukulaisten luona. Lumo pääsi tutustumaan lehmiin, Hurma jättäytyi hitusen kauemmaksi tällä kertaa. Lisäksi tytöt rallasi hulluna Vehmerin pelloilla. Lämpimillä säillä on kuljettu metsän siimeksessä jonkun lammenrantaan pulikoimaan, Hurmasta on kuoriutunut ihan mieletön vesipeto - aina on hyvä syy uida. Mökkeilystä on nautittu pariin otteeseen Nooran ja Aidan aivan mielettömän ihanalla mökillä Hattulassa. Eilen viimeeksi ajeltiin sinne viettämään lauantaipäivää: koirat saavat hengailla ulkona, askarrella ja piilotella luita pihalle, Hurma jaksaa keskimäärin työpäivän verran puuhastella milloin mitäkin ulkosalla - vaikka aikuiset koirat tyytyvät myös välillä chillailemaan. Nyt me nautitaan ja lomaillaan elokuun alkuun ja sen jälkeen jatketaan treenailuita. Treenitauko alkoi Lumon osalta toki enimmäisellä oikealla hälytyksellä viime torstaina - 25 hehtaarin etsintäalue, noin kolme tuntia oikeita töitä vuorokauden vaihtuessa ja alkuetsinnässä päällä pörräävä rajan kopteri. Sitä vartenhan tässä ollaan töitä tehty, ja hommat jatkuu.  

     

Terveisiä pelastusopistolta

Meidän piti Lumon kanssa hakea Pelastusopiston järjestämään varatumiskoulutukseen, Pelastuskoiraohjaajan peruskurssille, jo vuosi sitten. Pentusuunnitelmat menivät kuitenkin viime vuonna etusijalle, joten tänä vuonna sitten haettiin kurssille, saatiin puolto niin omasta hälyryhmästä kuin SPeKLilta ja päästiin osallistumaan.

Viikon kurssi järjestettiin Kuopion pelastusopistolla kesäkuun toisella viikolla. Kuopioon matkattiin jo sunnuntai-iltana. Majoitus oli kolmen hengen soluissa, omissa huoneissa. Meidän kanssa solun jakoivat HePeKosta paimensukuisen lapinkoiranpiireistäkin tuttu Kati Honkanen ja Pena sekä HePeKolainen Kirsi Myöhänen ja Iines.

Kurssilla oli tiukka aikataulu aamusta iltaan. Maanantaina käytiin läpi yleisiä asioita pelastuslaista ja varautumisesta, sekä osallistujat jaettiin neljään ryhmään, ryhmille jaettiin läjä vartusteita ja viikon kulkupeli. Tämän jälkeen tutustuttiin Pelastusopiston harjoitusalueeseen ja suunniteltiin seuraavan päivän harjoituksia. Välissä syötiin - ruokapuolesta ainakin noin määrällisesti pidettiin viikon aikana hyvää huolta: aamiainen, lounas ja päivällinen. Kurssin kouluttajina olivat Olavi Savolainen, Jussi Vaahtoniemi, Harri Kuusisto ja Hannu Vasarainen.

Pelastuskoiraohjaajien peruskurssin sisältö: varautumisjärjestelmä, reagointiharjoituksia eri tilanteissa, jälki- ja hakukoiran perusharjoituksia, raunio- ja rakennusetsintä, maastoetsintä, pelastustoiminta ja sen johtaminen ja pienimuotoiset yhteistoimintaharjoitukset.

Kurssilla painotettiin paljon pelastuskoiran osaamisalueita: ei haluta puhua haku- tai jälkikoirasta, vaan koiran on hallittava molemmat työskentelytekniikat. Tämä on varmasti pääosin hyvinkin totta ja toimiva koira hallitseekin molemmat osa-alueet, mutta täytyy muistaa, että ruuhka-Suomessa jälkikoiran käyttö etsintätilanteissa maastoalueilla, jossa on päivän aikana tallannut useampikin ihminen, on eri asia kuin pohjoisemmassa. Toki meilläkin on laajempia metsäalueita, joissa varmasti on tallaamattomia polkuja, joissa jäljen nostaminen on mahdollista satunnaisista harhajäljistä huolimatta. Pääosin kuitenkin eteläisemmässä Suomessa olevat etsinnät eivät hoidu alueen sulkemisella ajatuksella, josko sieltä tosiaan lähtisi kadonneen jälki - parhaimmillaan tai pahimmillaan alueella on jälkien sekamelska, jolloin pelkän ilmavainuisen koiran käyttö on luultavasti yhtä tehokasta. Toimiva koirajohto, joka tuntee etsintään tulevat koirakot ja lukee ilmoittautumiskortit, pystyy mitä luultavimmin myös hyödyntämään koirien osaamisalueita etsinnässä olevien alueiden suhteen. Keskustelussa esille tuotu ID jälkikoira oli joidenkin kouluttajien mielestä turhaa hifistelyä ja suositus oli keskittyä perusasioihin ja niiden kouluttamiseen. Kurssi herätti lisää ajatuksia oman koiran kouluttamiseen ja oman osaamisen kehittämiseen koiraohjaajana. Yksi asia, joka tuli jo heti alkuviikosta hyvinkin selville oli se, että omassa yhdistyksessä ollaan mielestäni melkoisen hyvissä käsissä ja meillä todellakin jaetaan tietoa ja kokemuksia "kentälle".  

Viikon kulkupeli ohjaajille ja koirille

Meidän ryhmä 4 oli ihan huippu! Kuuden hengen naisenergiaa edustettiin Oulun Seudun Etsintäkoirista, Länsirannikon Pelastuskoirista, Varsinais-Suomen Pelastuskoirista,  Vantaan Etsintäkoirista, Siilinjärven-Maaningan Pelastuskoirista ja minä edustamassa Espoon Pelastuskoirista. Koirarotuja ryhmässämme edusti landseer, bordercollie, lapukka, aussi, kultsu ja lappalainen.

Tiistaina alkoi sitten koko loppuviikkoa seuraava päivärytmi: aamiainen, harjoitusalueelle siirtyminen, harjoitukset, palautekeskustelu, lounas, harjoitukset, palautekeskustelu, päivällinen ja seuraavan päivän ryhmätehtävien valmistelu sekä vapaat harjoitukset. Herätys oli 06:15, jotta kerkesi huoltamaan koiran, pakkaamaan auton ennen aamiaista ja siitä harjoitusalueelle n. yhdeksän kilometrin päähän Pelastusopistolta, jossa piti olla 08:15 autot rivissä ja ryhmät ojennuksessa. Harjoitusalueelta piti poistua viimeistään klo 20:00.

Meidän ryhmän ensimmäinen suoritettava tehtävä oli tiistaiaamuna toisen ryhmän laatima harjoitus, jonka aiheena oli pelastuskoiran käyttö muuttuvissa tilanteissa. Harjoituksien rakenteet olivat pitkälti samanlaisia kuin hälyryhmämme harjoituksissa. Jokainen ryhmäläinen oli vuorollaan ryhmänjohtaja, otti tehtävän vastaan, organisoi oman ryhmän koirakot suorittamaan tehtävää ja hoiti ryhmänjohtajan ja ryhmän välisen viestiliikenteen.

Lumo pääsi heti tiistaiaamuna hommiin. Alue oli n. 500 x 50m metsäkaistale, joka rajautui metsäautotiehen ja perushyvään mettäpuskaan. Lähdettiin alueelle tuulen yläpuolelta, tien varresta. Tarkoituksena oli sulkea tienvarsi ja alueen toinen lyhyempi sivu, jonka jälkeen jatkaa etsintää tuulen alapuolelta. Harjoitus kesti ehkä 10 minuuttia siitä kun olimme ilmoittaneet johtoon aloittavamme etsinnän. Lumo bongasi alueen puolen välin jälkeen kadonneen henkilön repun, josta lähti jälki/hajuvana, jota lähti seuraamaan ensin kuono maassa, jonka jälkeen matka jatkui ja vaihtoi luultavasti ilmavainulle. Kartturi jäi ilmoittamaan esineestä johtoon, itse kuljin hitaasti koiran menosuuntaan ja yritin kuulla missä Lumo menee, kunnes huutelin kartturille, että nyt mennään mennään, koiralla on löytö. Siitä sitten pingottiin risut rasahdellen ja männynkävyt lennellen jokunen matka koiran ja löydetyn henkilön luokse. Laiska virkamieskin, kouluttajan ollut rajavartiolaitoksen mies sai kärpäsenä juosta perässä. Lumo sai palkkansa ja kadonnut diabeetikko ensiavuksi suklaata. Lumon ilmaisu oli ok, vähän pätki, sillä etäisyys ohjaajaan oli pitkä ja koira tauotti haukkuaan välillä kuunnellen missä ohjaaja tulee. Hyvä harjoitus, josta saamamme palaute koski lähinnä sitä, että miksi emme täysin hyödyntäneet tienvartta alue-etsinnässä, vaan ohjaaja ja koira kulki metsässä näköyhteyden päässä tiellä kulkevasta kartturista, väsyttäen itseään.

Tiistaiksi toiselle ryhmälle suunnittelemamme treeni oli hakukoulutuksen hyödyntäminen käytännön eri tilanteissa. Toimin johdossa harjoituksen aikana tukena. Tiistaina taisimme jäädä vielä harjoitusalueelle vapaisiin harjoituksiin tekemään reagointiharjoituksia ajoradalle. Näitä treenejä pitäisi taas muistaa tehdä enemmänkin. Loppuun otettiin vielä Mirvan johdolla pirun hyvät ilmaisutreenit koirille.

Keskiviikkoaamuna pääsimme taas suorittamaan tehtävää. Tällä kertaa teemana rakennusetsintä. Toimin itse ryhmänjohtajana, mutta Lumokin pääsi rakennukseen. Teimme etsinnän kahden koiran voimin, Lumo aloitti ja Lumon ihastus Leo-bc teki tarkistuksen. Rakennus oli täynnä savukoneen savua, joten sinällään ihan huippukiva harjoitus meille, kun muutama vuosi sitten vastaava tilanne Turun Itsenäisyyspäivän vastaanoton rakennusetsinnässä ei ollut Lumolle niin helppo nakki. Nyt se oli. Ensin kierrettiin rakennus, koirat merkkasivat jotakuikin samat kohdat rakennuksen ulkopuolelta. Sisällä rakennuksessa menimme ensin yläkertaan, joka olikin pääosin ulkotilaa. Katolta, suljetusta tilasta löytyi ensimmäinen kadonnut henkilö. Keskikerroksessa heti oven suussa olevassa huoneessa koira ei juurikaan reagoinut, seuraavassa oli selkeästi reaktio, jonka päättelin koiraa  lukemalla tulevan vastakkaisesta huoneesta. Siellä Lumolla olikin vahva reagointi ja työsti ja tarkensi, kunnes paikansi hajun ja kadonnut löytyi kaapista. Harjoituksessa olisi pitänyt hyödyntää koiraa tietyiltä osin vain selkeän merkkauksen ja reagoinnin voimin ja etsiä myös ihmisvoimin kadonnutta. Toisin sanoen toimia kuten toimisimme oikeassa etsinnässä - käyttää koiraa työkaluna. Hyvä harjoitus tämäkin.

Keskiviikkoiltapäivästä meillä oli kouluttajien järjestämä maastoetsintäharjoitus, jossa puolestani toimin Jaki-aussin ja ohjaajansa Mirvan kartturina (koira joka juoksee gps pannan mittauksen mukaan 20km/h - paikallinen poliisikin kehui kuntoa). Keskiviikkona skipattiin vapaat harjoitukset ja ajeltiin ajoissa Liiterin kautta opistolle pitämään siideripiiriä ja suunnittelmaan perjantain tehtävää.

Torstaipäivänä meillä oli kaikkien ryhmien yhteinen yhteistoimintaharjoitus pelastusetsintätilanteessa. Olin lupautunut ottamaan haasteen vastaan ja toimin aamun harjoituksessa kaikkien neljän ryhmän koirajohtona, ollen yhteydessä viranomaisjohtoon. Viestiliikennesekoiluista ja yleisestä härdellistä huolimatta suoriuduin tehtävästä ihan kelvollisesti. Kiitos siitä, että meidän hälyryhmässä tehdään näitä harjoituksia paljon. Aikapainetta luotiin koko harjoituksen ajan, ettei pohdinnalle ollut juurikaan aikaa, vaan piti toimia nopeasti. Aluejako ei siis mennyt täysin nappiin.

Iltapäivästä puolestaan päästiin taas Lumon kanssa suorittamaan etsintää toisen koirakon kanssa aivan liian pienelle alueelle, jossa meillä oli alunperin tarkastettavana alueen toisessa laidassa olevat rakennukset. Rakennuksen takana Lumo merkkasi voimakkaasti metsään, jossa toinen koira työskenteli, mutta emme saaneet johdolta lupaa mennä tarkistamaan merkkausta, kun toinen koira oli nostanut jäljen. Merkkaus osoittautui myöhemmin oikeaksi ja kadonnut olisi löytynyt nopeammassa ajassa, mutta toinen koira työsti kadonneen osittain jäljellä ja osittain ilmavainulla.

Torstaina jäätiin tekemään pienet treenit harjoitusalueen raunioille. Perjantaille suunnittelemamme harjoituksen teema oli raunioetsintä onnettomuustilanteessa. Harjoitusta varten piti miettiä niin piiloja kuin vähän testaillakin niitä. Pelastusopiston rauniot on melko monipuoliset ja ajatuksella rakennetut. Alueella on useampia yhteneväisiä putkistoja, joissa on sisäänmenoaukkoja monessa suunnassa maantasalla ja ylöspäin aukeavina. Lumolle otin kaksi maalimiestä, joista toinen oli perushelppo puoliumppari, ja toisessa koin taas, että mantraa Trust Your Dog on syytä hokea ja luottaa ihan oikeasti siihen koiraan.. Etenkin kun tositilanteessa et ikinä tiedä millainen sortuma on kyseessä ja miten haju rakenteiden alla liikkuu, vaikka muuten tuulen suunta olisi toisenlainen. Ja aina et tiedä harjoituksessakaan millainen piilo on kyseessä - etenkään vieraalla radalla.

Sanotaan siis näin, että kyseisen piilon kohdalla (kuva yllä) ohjaaja oli totaalisen törppö, eikä luottanut koiraansa. Koira teki kuten sille on opetettu ja koirahan teki oikein. Haju oli heikko, mutta Lumo ilmaisi hajua kaivamalla ylöspäin aukeavan piilon kantta. Avasin kannen, näytin koiralle, ettei siellä mitään ole ja jos jatkettaisiin... Lumo palasi kaivamaan, toistin edellisen typeränä ja lopulta saatiin maalimies kyllä nostettua sijaintipaikalta, mutta siinä vaiheessa kun maalihenki kertoi koiran tehneen täysin oikein kun putkisto jatkui, niin kylläpä korpesi. Ei jääty paikkaamaan tilannetta, eiköhän noita harjoituksia tule, mutta jokatapauksessa tää oli kunnon opetus koiraan luottamisesta!

Terveiset tuosta samaisesta putkistosta

Perjantaina meidän ryhmällä ei ollut suoritettavia tehtäviä, vastasimme ainoastaan aamupäivän raunioharjoituksen laatimisesta. Harjoitusalueelta siirryimme opistolle pesemään menopelin koirakärreineen (autohan me imuroitiin ja kuurattiin sisältäkin), luovuttamaan tavarat, lounastamaan, antamaan kurssipalautteet ja kahvittelemaan. Siitä autonkeula sitten kohti pääkaupunkiseutua.

Ihan mahtava viikko PEOlla! Seuraavaksi sitten valmiusryhmäkurssille...

Kiitos ryhmä 4 loistavasta ryhmähengestä, naurusta ja mahtavasta naisenergiasta: Riikka ja Taisto (VSPK), Tiina ja Naava (SiMPek), Hilkka ja Leo (LRPK), Lumo, Mirva ja Jaki (VanEt/HePeKo) sekä Milja ja Minni (Ose)

Kuulumisia treeni- ja terveysrintamalta

Mihinkäs sitä koira karvoistaan pääsisi? Niinpä, turhia lupauksia nämä aktiivisemmat blogipäivitykset, mutta korjaillaan taas tilannetta.

Edellinen päivitys on reilun kuukauden takaa, joten onhan tässä tapahtunut yhtä sun toista. Aloitetaan terveyspäivityspuolesta, niin tulee kelvollinen jatkumo edelliseen...

Laamalappalaiset ovat jatkaneet laamailuaan vaihtelevalla menestyksellä. Toisinaan jokin hetkellinen mielenhäiriö valtaa mielen (kuten treenit, peurat, kauriit, toistensa härkkiminen...) ja kintuissa on liikettä ja vipinää. Lumo kävi toistamiseen eläinlääkärillä apaattisuuden, liikkumishaluttomuuden ja laiskuuden takia vappuaattona. Tällä kertaa kävimme Espoon Eläinsairaalassa Anne Muhlella. Anne on erittäin mukava, pätevä, tarkka ja potilaaseen huolella perehtyvä eläinlääkäri. Vein mukanani maaliskuun alussa otetut veriarvot. Anne tutki Lumon huolellisesti. Kävi tarkkaan läpi rangan, nivelet, imusolmukkeet, ihon, katsoi liikkeet ja kuunteli sydämen. Lumolla on luonnostaan hyvinkin rauhallinen syke. Syynä on joko urheilijakoiran sydän tai jokin taustalla oleva perussairaus, joista esim. kilpirauhasen vajaatoiminta ja addisonin tauti voisivat heikentävää pulssia. Eläinlääkäri otti epämääräisten oireiden syyn selvittämiseksi punkkivasta-aineet (negatiiviset), tulehdusarvon (normaali) sekä kilpirauhasarvot (normaalit). Kilpirauhasarvojen saavuttua hoitanut eläinlääkäri suositteli vielä ACTH-simulaatiotestiä addisonin taudin pois sulkemiseksi. Lumollahan on suvussa molempia autoimmuunisairauksia jättäneitä koiria, sekä taannoin hyvin läheisellä sukulaisella todettiin kilpirauhasen vajaatoiminta. Käynnin lopuksi Lumo sai vielä kokeilumielessä jokusen akupunktioneulan rankaan ja hyvin rentoutui. Lumo kävi tänään tuossa ACTH-simulaatiotestissä, jonka tuloksia odotellaan ensi tai seuraavaksi viikoksi. Ikävien verenvuodatus- ja lihaspiikitysten jälkeen Lumo pääsi rentoutumaan laserakupunktioon. Silmät puoliummessa nautiskeli hoidostaan. Hurma pääsi myös pienille osingoille, ja Hurmalle vaikutus oli samankaltainen - häröpallokin painoi simmut kiinni. Nyt ne makaavat molemmat reporankoina pitkin lattioita, ja välillä kuuluu ihana uninen nassutus.

Pawlowin ehdollistama pieni koiraeläin - Hurma haluaa

Viikko eläinlääkärireissun jälkeen käytiin taas luottofyssarillamme Petra Snellman-Niemenpalolla. Lumo oli suhteellisen spasmiton ja naatiskeli toistamiseen käsittelystä ihan silmät ummessa. Silloin kun on juntturaa Pumsii luo aina ikävässä kohdassa katseensa Petraan, että "voisitkos antaa olla - tekee kipiää". Hurma sai sitten hypätä loppuajaksi pöydälle, ja Hurmiksella nyt oli vähän enempi tukkoisuutta - voisko vaikka johtua siitä, että Hurmalla on niin valtavan paljon nuoren koiran kineettistä energiaa, että eihän sitä aina kerkiä kroppa ihan mukaan? Seuraavat fyssaroinnit on juhannusviikolla.

Kaikesta laamailusta huolimatta ollaan treenattu.

Huhtikuussa oli hälytreenit, jonka teemana oli useampi alue. Ensimmäinen taajametsikköalue oli tyhjää täynnä. Sen jälkeen tienvarsietsintä, josta ei toisen koirakon lisäksi löytynyt muuta. Kolmannelta alueelta Lumo nosti pienen jäljen pätkän, hukkasi sen, teki ilmavainulla lopun ja löysi kaksi keskenään keskustelevaa maalimiestä. Ilmaisu ei oikein lähtenyt, ehkä juuri siitä syystä, ettei saanut suunvuoroa.. No, tiedetään mitä tulee harjoitella.

Huhtikuussa myös turvapuistoiltiin vielä kertaalleen. Molemmat koirat saivat tasolleen sopivaa treeniä. Lumolla taisi olla vähän pressutettua maalihenkeä ja ylhäältä tulevaa hajua, Hurmalla oli kivaa - se on pääasia.

Kävimme Lumon kanssa haun taidontarkistuskokeessa huhtikuun loppupuolella toteamassa, ettei ollut meidän päivämme ja palaamme hiomaan taitojamme. Hallittavuutta oli, etsintäsuunnitelmaa, koiranlukutaitoa ja -ohjaamistakin oli, ensimmäinen ilmaisu oli erinomainen, mutta kaksi seuraavaa ei oikein sujunut ja kolmennella ohjaaja, eli minä, avusti sanallisesti koiraa ilmaisussa. No, tositilanteessa kukaan ei olisi kuollut, kaikki löytyi ja vieläpä kohtuullisen lyhyessä ajassa. Ohjaaja voi, ja on toki on se jo tehnytkin monesti, katsoa peiliin ja pitää jatkossa suunsa kiinni. Jälkimmäistä yritän kovasti opetella, toisinaan olen siinä ihan kelvollinen. Kaksi viimeistä maalihenkeä oli melko lähekkäin ja olin itse suhteellisen lähellä molemmissa tilanteissa. Fiksu koira, tietää olevansa kokeessa ja ettei maalihengeltä tule palkkaa, näyttää niin maailman selkeimmin maalimiehen sijainnin, ilmaisee huonosti ja lähtee tulemaan kohti ohjaaja... Noh, keskitytään hiomaan heikkouksia vähemmälle, tarkistellaan taitoja myöhemmin loppukesästä/alkusyksystä, ja nyt vaan leuka pystyyn ja kohti uusia pettymyksiä!

Huhtikuun loppupuolella alkoi rauniokausi. Treenikertoja on ollut kuusi, vaihtelevilla teemoilla koirakon tason mukaan. Teemoina on ollut ylhäältä- ja alhaalta tulevia hajuja, useampi maalimies pienellä alueella, on keskitytty alustoihin ja tarkentamiseen. Lumolle on pyritty hakemaan yllätyksiä, mm. kaksi hyvin lähekkäin olevaa maalimiestä. Hurma on tehnyt suunnitelman mukaan aloittelevammalle koiralle sopivia harjoituksia. Hurma on kovin pätevä. Pientä alustaepävarmuutta on aika-ajoin edelleen, mutta niissäkin on menyt hurjasti eteenpäin. Karkki Hurvanen on myös todella sitkeä työskentelijä. Tässä pitäsi vain ohjaajan muistaa, että koiralla on ikää 10 kuukautta ja kaiken pitää olla vaan niin kivaa leikkiä vielä pitkään. Tai oikeastaan kaiken pitäisi olla aina koiralle kivaa leikkiä.

Hurma on käynyt torstaisin nuorten koirien tottiskurssilla opettelemassa keskittymään ohjaajan kanssa tekemiseen häiriön alla. Hurma on vilkkaudestaan huolimatta osoittanut olevansa kovinkin keskittymis- ja kehittymiskelpoinen. Lumo puolestaan on tutustunut maanataisin jäljen saloihin. Vielä haetaan selkeämpää jälkityöskentelyä, metsäjälki tuntuu olevan Lumolle motivoivampaa kuin pellolla oleva jälki. Molempiin pitäisi saada motivaatio ja tekniikka kuntoon. Pellolla tuo tekniikan rakentaminen lienee helpompaa.

Hakutreenejä on ollut muutaman kerran pienellä porukalla. Lumon kanssa on treenattu ilmaisua, rikottu kaavaa ja viime kerralla tehtiin pistoja. Ilman apuja, ja Lumohan irtosi kirsu auki. Hurma puolestaan on partioinut, eli olen katsonut Hurman tapaa työskennellä ja reagoida hajuihin ja viime kerralla tehtiin pistoalkeita tuuli-ilmaisuin. Hyvin tuntuu olevan Hurmalla nenänkäyttö hallussa. Hurkki on kovin ahne ja ihmisrakas, joten uskoisin, että näillä olemassa olevilla peruspalikoilla saadaan ihan hyviä tuloksia aikaiseksi. Ajan kanssa.

Viime viikonloppu vietettiin iloisessa itä-Suomessa hälyryhmän leirillä. Leirin treeniteema keskittyi raunioihin. Lauantaina treenattiin Imatran raunioradalla, sunnuntaina Lappeenrannassa. Lauantain treenien teemana oli tarkennus, sunnuntaina ohjattavuus. Elettiin taas niitä hetkiä kun ohjaaja höpöttää, koira ei ole hallinnassa, ohjaaja ei osaa ohjata, ohjaaja ei osaa vaatia, ohjaaja ei ole tarpeeksi mustavalkoinen jne. Että ei se suju vielä näidenkään vuosien jälkeen tarpeeksi hyvin - peiliin katsomisen paikka. Koirilla oli kuitenkin onnistumisia, se on pääasia. Maanantain jälkitreenit jätettiin väliin. Tiistaina hurviteltiin raunioilla: molemmille koirille pieni alue ja viisi maalimiestä alueella. Lumolla oli ihan törkeen kivaa! Yhden ilmasi, sai palkan ja seuraavasta oli jo haju! Oli huisin hauska seurata kun koira napsii tyypit hienosti peräkanaa. Hurmalla oli myös huisia, homma ei toki vielä mennyt ihan niin napsimalla kuin Lumolla, vaan vähän piti keskittyä ja tarkennella. Mutta hyvä Hurkistakin tulee - näin mä olen päättänyt! 

 

Hormonihuuruja...

Kautta ilon ja kunnian kerron omistavani kaksi naispuolista koiraeläintä. Toisella juoksu alkoi helmikuun alussa, kohtahan ne "pullat" on valmiina tulemaan uunista aka pienimuotoista, ennennäkemätöntä, valeraskauden haisua on ollut ilmassa. Maidontuotantoa ei sentäs ole eikä leluja hoivata, mutta hitusen tuo käy hitaalla eli on laiska, jopa niin laiska, että käytiin eläinlääkärissä.. Toinen, puolituinen, keskenkasvuinen koiralapsi päätti ryhtyä teini-ikäiseksi ja aloittaa muka aikuistumisen ja aloitti ensimmäiset juoksunsa huhtikuun alussa. Vajaan yhdeksän kuukauden iässä!!! No onhan se nyt ihan lääh lääh, kun eihän nyt sitä voi pieni koiraeläin ymmärtää mitä tässä oikeastaan on tapahtumassa. Muutoksia muutoksia. 

Tätäkö se kahden narttukoiran omistaminen sitten oikein on? Juoksu, valeraskaus, karvanlähtö, juoksu, valeraskaus, karvanlähtö... Ehei, ei saa olla, mä en niin ala.

Lumon laiskuuden syy oli kotieläinlääkäriemännän diagnoosin ja oikean eläinlääkärin diagnoosin kanssa täysin yhteneväinen. Lumon oireet ovat mitä ilmeisemmin hormonaalisia. Rapsuttelukin loppui kuin seinään kun toinen Stronghold valeltiin lapojen väliin ja pari pientä ruvelle rapsittua kohtaa parani kuin silmissä. Kliinisen perustutkimuksen lisäksi tarkasteltiin vähän perusveriarvoja eikä niistä löytynyt huomauttamista:

ALB 37 (25-44 g/l)

ALP 16 (20-140 u/l)

ALT 35 (10-118 u/l)

AMY 188 (200-1200 u/l)

TBIL 6 (2-10 mmol/l)

BUN 9,0 (2,5-8,9 mmol/l)

CA 2,57 (2,15-2,95 mmol/l)

PHOS 1,56 (0,94-2,13 mmol/l)

CRE 106 (27-124 umol/l)

GLU 5,6 (3,3-6,1 mmol/l)

NA+ 142 (138-160 mmol/l)

K+ 4,8 (3,7-5,8 mmol/l)

TP 63 (54-82 g/l)

GLOB 25 (23-52 g/l)

       

Syy miksi vein Lumon eläinlääkäriin oli se, ettei meillä aiemmin ole vastaavanlaisia juoksun jälkeisiä oireita ollut. Juoksun jälkeen on oltu ehkä vähän laiskempia, muttei ihan näin laiskoja. Vai onko kontrastina vaan toi riekkuva kakara ja Lumo on järkevä aikuinen koira?

Tässä kevään mittaan on nautittu täistä ja kapista, joten toki tuo laiskan pulskea olemus ja jatkuva rapsuttelu, karvanlähtö ja rikkinäinen iho toi mieleen myös sen mahdollisuuden, että piileekö oireiden alla mahdollisesti jotain muutakin. Näiden tutkimusten perusteella sitä ei ole syytä epäillä, mutta kilpparitesti otetaan luultavasti varuilta rabiesrokotuksen yhteydessä. 

Viime viikolla taidettiin treenata ainoastaan sunnuntaina. Pääsiäismaanantaina oli toki Lumon pitkät, joista onkin jo päivitelty. Sunnuntaina nautittiin taas Lintuvaaran koulun homeisesta sisäilmasta. Treenit meni molemmilla koirilla tosi hyvin. Hurmalla oli melkoisen isokin alue, mutta hyvin Hurmalla pyyhki siitä huolimatta. Tekee työtään tarkasti ja on kovin onnellinen löytäessään maalimiehen. Halusin eläinkokeena testaa sellaisen koottavan/kasattavan voimisteluhevosen, joka oli kannettu liikuntasalin reunalle. Maalimies sinne sisään ja kansi päälle. Systeemissähän on paljon ilmarakoja, joten haju tulee hyvin, mutta lähinnä kiinnosti nähdä miten nuori ja kokematon koira sen tarkentaa. Hyvin tarkensi, aikaa meni jonkun verran, mutta työ tehtiin hyvin itsenäisesti loppuun - hienoa Hurma! Toinen maalimies oli kaapissa, jonka ovet olivat isommasti rakosellaan. Sekin työstettiin hyvin. Välissä tehtiin jonkun verran tyhjää ja viimeinen maalimies oli helppo nakki! Hurma on pätevä ollakseen noin penska!

Lumolle otin saman voimisteluhevosen, tosin salin keskelle siirrettynä. Ei ongelmaa, tarkennukseen meni hetki, mutta ei kovin pitkä. Ilmaisu tosi hyvä. Toinen maalimies oli alakerrassa pukuhuoneen korkealla ikkunalaudalla. Jälleen hyvä ilmaisu. Kolmas maalimies oli kepo, joka mokoma oli mennyt naistenvessaan. Näin koirasta, että sillä on haju, mutta tarkennus vei aikaa ja vessan ulkopuolella oli häiriöihmisiä. Hyvin se kepokin sieltä sitten löytyi ja ilmaistiin. Pumsilon loistokoira on, koira aivan verraton!

Tällä viikolla treenataan lauantaina hälytreeneissä (toivottavasti emäntä siihen mennessä selviää tästä räkätaudistaan) ja sunnuntaina olisi tarkoitus mennä vielä kertaalleen Rudukselle. Hurmalle onkin yksi piilo jo valmiina joka edellisellä kerralla oli vähän epäilyttävä. Tällä kertaa sinne laitetaan Saara - näin olen päättänyt. Lumolle treenin teema tulee olemaan huisin hauskaa ja kivaa, motivointitreeni hyvillä ilmaisuilla, sillä viikon päästä on koe. Eiköhän tässä ole siihen tarpeisiin ihan riittävästi treenattu, joten jos jotain yllätyksiä sen suhteen, niin treenataan toki lisää. Jotenkin en näe syytä samaisten asioiden hinkuttamisella, eikä tuo pimeyskään ole ollut ongelma. Myöhässä oleva kevät sen sijaan on ongelma, sillä vaikka on Lumo on lapinkoira, Lumo ei tykkää uida lumessa...