26.12.2013

Vähän melua paljosta?

Vuosi lähenee hiljalleen loppuaan. Joulut on juhlittu ja HurLum jäänyt pienelle treenibreikille 11.12. olleen viimeisen ilmaisukurssin kerran jälkeen. Viimeisin päivitys on marraskuulta, sitä edeltävä treenipäivitys syyskuulta, joten nyt jos viimein saisi hieman koottua syksyn treenejä. Viimeaikoina ei siis todellakaan ole ollut paljon melua tyhjästä - olen suorastaan ollut poikkeuksellisen vähäsanainen näin blogin välityksellä.

Lumon kanssa on treenattu etsinnän kestoa pitkien ja hälytreenien muodossa vaihtelevissa maastoissa, sekä vastapainoksi motivoivia, lyhyempiä pähkinöitä, tuplapiiloja, puhuvia maalimiehiä, heikkoja hajuja, umppareita, tarkennuksia - mitä nyt on mieleen juolahtanut, sekä raunioilla että maastossa ja jonkun kerran rakennuksessa. Hurman kanssa on painotettu ilmaisuharjoittelua - sekin vielä toki vaiheessa sekä tehty pohjia etsintätyöskentelyyn. Käytännössä siis erilaisia piilotyyppejä, lähekkäin olevia hajuja, tarkennuksia - perustaa siis kuntoon. Näitä kaikkia Hurma on treenannut niin raunioilla, maastossa kuin rakennuksissakin. Ilmaisua on otettu erillään, ja vielä on tarkoitus vahvistaa ilmaisua sekä alkaa hiljalleen yhdistämään haukkua maastossa. Raunioilla ja rakennuksissa haluan tarkennukset kuntoon ennen kuin otetaan ilmaisu mukaan.

Lumon pitkissä on ollut vaihtelevasti taajamametsää enemmillä häiriöillä, osittain kytkettynä etsimistä ja metsä metsää hyvillä korkeuseroilla ja hajuja imevillä kosteikoilla. Vuoden viimeisimmässä hälytreenissä oltiin kunnon taajamassa, Etelä-Haagan pusikoissa noin parin tunnin kytkettynäetsintä ja lopuksi tosi hieno reagointi ja hyvä löytö. Lumo on hieno, Lumo on loistava - ei täydellinen, mutta lähes. Parannettavaa ja kehitettävää on aina.



Hurma on osoittautunut sinikkääksi työskentelijäksi. Luonteeltaan Hurma on äitiään huomattavasti nöyrempi ja sillä on halu tehdä ja toimia oikein. Ilmaisu on lähtenyt kivasti rullaamaan. Targetti/vihje on ollut purkki, jonka Hurma on aika hyvin häivytellyt itse. Viimeisellä ilmaisukurssin kerralla mulla oli palava halu tehdä eläinkoe ja kokeilin pressutettua maalihenkeä - sekään ei ollut ongelma. Joten lisää treeniä haukun suhteen, ja etsintätyössä motivaatioon ja mielentilaan keskittymistä - tätä oikeastaan molemmilla. Hurmalle toki rutkasti lisää onnistumisia ja sitä itsenäisyyden ja itsevarmuuden kasvattamista.



Pelastuskoirailun vastapainoksi ollaan toki lenkkeilty ja pidetty peruskunnosta huolta. Marraskuun lopussa käytiin Kaisa Hilskan luona Koirataidossa testaamassa lammaspaimennusta. Paikalla oli Naavisemon Valopäiden vanhemmat sekä Hurma, Kaiku, Karu ja Savu. Pennut olivat Kaisan mukaan keskivertolappalaisia aktiivisempia lampailla, ja osoittivat kiinnostusta lampaisiin. Lumolla "laulu" vähän pätki, joten Lumoa haluan ehdottomasti sytytellä lisää. Hurmalla oli kivasti kiinnostusta lampaisiin, reippautta, itsehillintää ja sitä nöyryyttäkin ottaa ohjaajalta ohjeita vastaan. Katsotaan, tarkoitus olisi sillon tällöin käydä paimentamassa.

Joulukuun puolen välin paikkeilla kävin peilauttamassa molempien tyttöjen näkimet Apexin joukkotarkastuksessa Sari Jalomäen luona: terveet näkimet molemmilla! Lumolla on oikean silmän kyynelkavan ala-aukko nafti sekä PPM iris-iris rihmaa - eli ei muutoksia aikaisempaan, ylimääräistä ripseä ei tälläkään kertaa näkynyt. Hurmalla on myös PPM iris-iris rihmaa, muutoin silmät ok! Hieno homma. Lumolle ei ole suunnitteilla enempää pentueita, vaikkakin toisinaan hieman houkuttaisikin. Näillä näkymin silmiä peilataan seuraavan kerran seitsemän vuoden iässä Lumon osalta. Hurman varttumista ja aikuistumista seurailen mielenkiinnolla - luultavasti Hurman silmiä ihmetellään vuoden kuluttua uudelleen, mikäli pentusuunnitelmat alkavat jollain aikavälillä konkretisoitumaan.

Koirakohtaisia tavoitteita ensi vuodelle:


Lumo - tavoitteet 2014:

- haku taidontarkistus ja hälytyskelpoisuuden ylläpitäminen
- raunioperuskokeen uusiminen (ne laukaukset, ne laukaukset) - VSS sijoitus
- jäljen treenaaminen - tavoitteena peruskoe
- motivaation ylläpitäminen ja yhteisestä tekemisestä nauttiminen, yhteistyön hiominen
- toko alokasluokan liikkeiden ja hiominen - alokasluokan korkkaaminen?
- näyttely tai pari

Hurma - tavoitteet 2014:

- raunio soveltuvuuskoe
- ilmaisun vahvistaminen, etsintätyöskentelyn ja motivaation kasvattaminen -
  tavoitteena haku peruskoe (mahdollisesti vuoden 2014 aikana!!!)
- MH-luonnekuvaus
- yhteistyön hiominen ja yhdessä tekemisestä nauttiminen
- toko alokasluokan liikkeiden hiominen - alokasluokan korkkaaminen?
- yksi näyttely nuorten luokassa, toinen mahdollisesti jo avoimessa?



Vuodenvaihteen jälkeen palataan aktiivisesti treenirintamalle!