Hihnanpää

Hihnanpää, koiraohjaaja, omistaja ja tämän koiratalouden pyörittäjä on vuonna 1982 syntynyt koiraharrastaja. Tällä hetkellä asumme Vantaalla, omakotitalossa, mieheni, toukokuussa 2016 syntyneen esikoisemme sekä kahden koirani Lumon ja Hurman kanssa.

Ensimmäisen kosketukseni koiriin olen saanut jo syntymästäni, jolloin perheellämme oli sekarotuinen, pitkälti lapinkoiraa muistuttava, uroskoira Rolle. Rolle ei kaupunkielämään sopeutunut, ja muutti isovahempieni luokse maalle. Lapsuudestani on useampi kuva, joissa puuhastelen tuon karhunmustan pystykorvan kanssa. 

Ensimmäisen oman koirani sain 10 -vuotiaana. Ennen oman koiran saamista kerkesin lenkittää kaikki naapuruston koirat. Lappalaissekoitus Alma tuli elämääni joulun 1992 aikaan, ja ilostutti elämääni lähes 16,5 vuoden ajan. 

Kesäkuussa 2008, vuoden odotuksen jälkeen, elämääni saapui suomenlapinkoirapentu Lumo, Villi-Joikhu Super-Hyperi. Lumon kanssa olen virallisesti tutustunut koiraharrastamisen saloihin, ja sille tielle jäänyt. Tavoitteellisena "päälajina" meillä on pelastuskoiratoiminta SPeKL:in alaisessa yhdistyksessä. Tällä hetkellä pelastushaku- ja rauniot. Tottista ja tokoa on treenattu jonkun verran. Kasvattajan peruskurssin kävin 2010 ja luonnetestin koetoimitsijakurssin 2012. Naavisemon kennelnimi myönnettiin minulle huhtikuussa 2012. Ensimmäiset Naavisemon suomenlapinkoirapennut näkivät päivänvalon heinäkuun 2012 lopussa. Tuosta pentueesta kotiin jäi kasvamaan merkkivärinen parkkinarttu Hurma, Naavisemon Valonkantaja. Hurman on tarkoitus jatkaa emänsä Lumon tassunjälkiä harrastusrintamalla.

 

Ei kommentteja: